Hakutulokset

  1. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Olisikohan automerkki mainittu, jos toimitusjohtajalla olisi ollut joku Skoda tai Toyota…
  2. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minusta ne menee Gaussin käyrällä. Pieni osa on todella mulkkuja, pieni osa hyviä ja suurin osa melko mitäänsanomattomia.
  3. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Ne ihan oikeasti on.
  4. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Ja netti.
  5. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Jumala rankaisi kun eivät päästä Suomea Natoon.
  6. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Kuulin tuota Gretaa vasta männäpäivänä radiosta, ja vaikka soundasi hyvältä tavallaan, niin olihan se kuin joku Physical Graffitin outtake. Ei siinä ole mitään pahaa että palvoo sankareita, eikä rockn saralla oikein parempia sankareita voi löytää kuin Led Zeppelin, mutta edes hitusen jotain omaa...
  7. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minä en vaadi keneltäkään yhtään mitään. Ihan vapaasti saa jokainen ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Minua on kuitenkin turha syyttää mistään, olen aina ollut hyvien puolella. Niin, ja tulen kuolemaani saakka äänekkäästi puolustamaan jokaisen oikeutta olla väärässä.
  8. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Ei ehkä ollut tarkoituskaan. En ole Kansainvälisen Tasapäistämis- ja Yhdenvertaisuusviraston asialla tässä, vaan edustan ihan vaan itseäni. Sori, en tajunnut että minulla on velvollisuus tasoitella haukkumanimetkin ettei kenellekään tule paha mieli.
  9. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Jotenkin sitä ajattelee - tämä voi olla vaan minun henkilökohtaista typeryyttäni - että arvostamiaan henkilöitä voi myös leikkisästi kritisoida. Koska rakastaa niitä kuitenkin. Keith Richardskin on se saatanan vanha rusinan näköinen apina, perkele. Mutta jumalainen kitaristi, muusikko ja hienon...
  10. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Kun nyt niin tarkasti historiani tunnet, niin kumma ettet muista minun useasti hehkuttaneen Slayeria alansa ehdottomasti kovimpana tekijänä. Pidän yhtyeestä vilpittömästi ja arvostan Hannemania kitaristina sekä biisintekijänä. Pahoittelen syvästi, mikäli en kykene välittämään tarkoitustani aina...
  11. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minut vetää surulliseksi ihmisten kyvyttömyys lukea rivien välistä.
  12. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minä sanon. Radiopuhelimet. Nyt ja aina Suomen kovin rockyhtye. Jumalaton svengi, hienot biisit, uskomaton asenne. Ja ihan oma juttu. Ei missään ole bändiä, joka kuulostaisi edes vähän Radiopuhelimilta. Täysin uniikki tapaus. Minulle ainakin maailman paras ja rakkain yhtye. Ja mikäkö veti...
  13. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Hannemann oli kyllä iso menetys polvisuojayhteisön kannalta. Koskaan ole kyetty samaan enää.
  14. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Harvoista itseäni nuoremmista tekijöistä olen innostunut. Yllämainitun Liimatan ja bändinsä tekemisistä kyllä pidän. Jotenkin vaan ei osaa enää olla se sama, jolle 80-luvulla iski Sielun Veljet, Radiopuhelimet, Pistepirkko… Minä olin nuori silloin ja nämä oli aikuisia. Nyt minä olen aikuinen...
  15. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Mahtava haku. Luit sitten kaiken mikä tuohon virkkeeseen vei. Tai sitten olet, sinäkin, humoristi. Näitähän tuntuu nykyisin riittävän.
  16. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Istun tässä juuri nyt päälläni Zeppelin-paita. Ihan sattumalta, mutta kuitenkin. Olin 7 vee kun Bonham kuoli, enkä ihan siihen alkuperäiseen kyytiin ennättänyt, mutta jostain 80-luvun puolivälistä asti on ollut minulle yksi tärkeimmistä bändeistä. Ja jos joku on tajunnut, miten tärkeää musiikki...
  17. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Minulla se menee vähän toisin päin. Tässä viime vuosina kun esimerkiksi Lemmy meni edes, niin kuuntelin aika paljon Motörheadia sen jälkeen. Charlie Wattsin kuoltua soi Stones ja kovasti. Kun Dusty Hill muutti suorasääristen seurakuntaan, seurasi siitä kova ZZ Top -kuuri. Ja niin edelleen...
  18. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Luin tuosta viimeisestä lauseesta että sukkuloida. Sain mielikuvan ukkelista, joka säntäilee sukujuhlissa pöydästä toiseen. Yhdessä ottaa napsun, toisessa neuvoo siskontyttöä nostamaan jalat ylös nukkuessa, kolmannessa kertoo Pertille että paperiteknologia ei ole se tulevaisuuden ala. Anteeksi...
  19. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Jotkut kuulemma jopa syö eläimiä.
  20. E

    Veti surulliseksi / hiljaiseksi

    Hyvin vetelit.Ja lopultakin tärkeintä aina lienee, että olennainen asia välittyy. Nyt välittyi. Ihan tunsin ja muistin sen oman tuskansekaisen jännitykseni, kun astuin koulutielle. Osasin lukea, olin osannut jo kolmivuotiaasta. Osasin kaikki Asterixit alusta loppuun ja takaisin, olin lukenut...
Ylös