Hakutulokset

  1. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Minua muuten on ahistanut ihan kovasti, kun Tony Iommin varsin näyttävä tytär on kiertänyt Suomessa pariutumassa milloin kenenkin tyypin kanssa. On HIMin kitaristia, Jokerien nelosketjun jätkää... Ja minäkin olen olemassa! No ok, olen ollut koko ajan naimisissa, mutta jos Tony Iommin tytär olisi...
  2. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Eipä unohdeta Elfiä. Elfin kolme, Rainbow’n kolme, Sabbathin kaksi ja pari ekaa Dioa. Siinähän on kymmenen jo. Sen jälkeen taso kyllä laski, mutta haitannooko tuo. The Devil You Know palautti Dion takaisin mestarikaartiin. Oliko kukaan muu muuten Nordiksella -86, kun Diolla oli Sacred Heart...
  3. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Paskat Ossi kuolee. Tai jos kuolee, niin Keith Richards ja Paavo Väyrynen eivät ainakaan ikinä kuole.
  4. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Vasta männäviikolla sen kuuntelin jälleen. Ei mikään Heaven and Hell tai Mob Rules, mutta hyvä ja paikkaansa puolustava. Uuteen verrattuna melko monotoninen kuitenkin, aikamoista jöötiä. 13 on huomattavasti vaihtelevampi ja sävykkäämpi - aivan kuin ne klassiset kuusi ekaakin olivat.
  5. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Kai sie nyt tiedät mistä se kuva tulee.
  6. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Laitan tästä arvion Uutuuslevyjen arvosteluketjuun, kunhan sulattelen ensin aikani. Kolmatta kertaa pyörii, eli tutustuminen on alussa, mutta sen voin sanoa jo nyt että Sabbathin perinnön päälle ei todellakaan kusta. Hieno levy.
  7. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Mietin hetken, mutta päätin että jätän liput hankkimatta. Edelliseen oli piletit, mutta sitten Tony sai syövän. Nyt jos hankkisin, niin Geezer varmaan kehittäisi vesirokon tai Ossille kasvaisi peräpukamat. En myöskään välitä koko hommasta, kun Bill Ward kusetettiin pihalle. Sharonin lompsaan...
  8. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Enpä ollut, luovuin lipuista kun kuulin etteivät Tony ja Bill tule, vaan tilalla on jotain Amerikan Hynysiä. Tosin Birminghamissa olisi voinut käydäkin tuossa männäviikolla, kun Tony oli messissä ja Sabbath veti kovan setin. Rolling Stonen arviota luettavissa täältä. Setti oli näemmä pitkä ja...
  9. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Uskoisin että lippuja tulee myyntiin. Saattaa mennä Evilin pariskunnan liputkin.
  10. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Juu, sama täällä. Ei mitkään Zakk Hynyset ja Slashit kyllä kiinnosta. Se on Original 4 tai ei mitään.
  11. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Itse asiassa siinä on Sharon, Ozzy ja taustabändi. Hauskin juttuhan oli se, kun Bob Daisley suunnitteli kirjaa Ozzyn bändissä viettämistään vuosista. Sharon suuttui, ja seuranneilla uudelleenjulkaistuilla levyillä Daisleyn bassoraidat oli korvattu eri jampan soitoilla, että Bobille ei olisi...
  12. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Nimenomaan. Ja kyllä ainakin mie haen rahat takaisin ellei Iommi kapua lauteille. Perkele, kun Sabbath on luvattu niin silloin ei käy Ossi ja joku vitun Amerikan Hynynen. Se on silloin Sabbath tai ei mitään.
  13. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Pakko on kyllä sanoa, että odotukset keikkaa ja albumia kohtaan ovat nyt tippuneet aika alas. Olkoon siellä vaikka Neil Peart tai Bonzo Bonhamin haamu rummuissa, niin alkuperäinen on aina alkuperäinen. Ei kukaan soita samalla tavalla kuin Ward. Sitten on vielä tuo "sopimus". Luulisi olevan...
  14. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Mulla on kahdeksankympin lippu Sabbathiin. Hätätilassa voin ottaa 3/4 rahoista takaisin ja käydä kahdella kympillä pelkän Ozzyn katsastamassa... Voe perkeleen perkele kaikkinensa.
  15. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Minäpä veikkaan että lämppärinä on HIM. Ai miksikö? No, HIMin kitaristihan styylaa Tony Iommin tyttären kanssa, joten epäilen appiukon komentavan vävypojan duuniin.
  16. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Ystäväni, HIFKin kannattaja, yritti saada lippua mutta Lippupisteen linkki yhdisti hänet Sabbathin sijasta Jokerien lipunmyyntiin. Piti vittuiluna, enkä ihmettele yhtään.
  17. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Tasan kello 9 ostin Lippupisteen sivuilta kaksi permantolippua. Nopeasti menivät loppuun, eli lisäkeikka lienee luvassa. Sabbathin kiertueohjelmaan kun näyttäisi mahtuvan. Veikkaan että puoliltapäivin tiedotetaan toisesta vedosta.
  18. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Sabbath Suomeen toukokuussa! Keikka Hjallishallissa keskiviikkona 23.5. Liput myynnissä ensi torstaina. Sinne!
  19. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Nämä ovat aika mielenkiintoisia asioita pohdiskella. Mie toivoisin, että Ward kykenee soittamaan. Erilaisella rumpalilla Sabbathin alkukauden levyt olisivat täysin eri bändin tuotteita. Wardin vapaasti aaltoileva, jazz-vaikutteinen soitto yhdistettynä Butlerin polveilevaan basismiin ja Iommin...
  20. E

    Black Sabbath – Heaven and Hell

    Luotan Iommiin sataprosenttisesti. Uutta levyä alkuperäiskokoonpanollahan on mietitty kuulemma moneen otteeseen, mutta rima on herroilla helvetin korkealla. Eivät halua julkaista mitään puolivillaista tahraamaan Sabbathin alkuperäiskokoonpanon magiaa. No, Iommin muutamista viimeisistä...
Ylös