Hakutulokset

  1. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    "Käydään tässä vaiheessa Juhanin pakeilla" Vaan ei ole Tamminen tuo Juhani, johon viitattiin.
  2. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    Toinen erätauko.
  3. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    Mietin sitä, onko Tami lukenut kaikki 10 000 kirjaa kannesta kanteen. Tamin elämänkaari on tätä nykyä 26 121 päivän mittainen, joten tuosta on helppo laskea, kuinka monta päivää yhtä kirjaa kohti voi olla käytettynä.
  4. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    Totta kai. Täytyyhän muistaa, että Ranska ei päässyt ollenkaan vuosien 1990 ja 1994 MM-kisoihin. Sitten Tami kävi valmentamassa jääkiekkomaajoukkuetta ja vuoden 1998 kotikisoissa irtosikin maailmanmestaruus.
  5. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    1995 joulukuussa pelattiin Helsingissä turnaus, jossa olivat mukana Suomi, Ruotsi, Tshekki ja Ranska. Meni päällekkäin Izvestijan kanssa, seuraavasta vuodesta alkaen on sitten Suomen EHT-turnaus ollut marraskuussa (paitsi kaudella 2001-02 kun ohjelmassa oli olympialaiset ja MM-kisat Ruotsissa...
  6. E

    Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

    Tami kuulutettiin Alumnien tähtien valitsijaksi Turussa.
Ylös