Hakutulokset

  1. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Hyvin sanottu, tai ainakin itse näen asian samoin. Kevätkaudeksi saatiin jo paperillakin kohtuullisen hyvännäköinen joukkue ja jatkuva pelaajaliikenne rauhoitettua. Etenkin Svarnyn tuloon asti pakisto oli kuitenkin kovin puuttellinen ja haasteita oli myös sentteripuolella. Säälipleijarit on...
  2. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Olen samaa mieltä, sillä kyllä nuo antoivat valmennusjohdolle ihan karmeat lähtökohdat syksyyn. Osa vaihtuvuudesta ja loukkaantumisongelmistakin (kapea runko sekä riskihankinnat Olausson, Tlusty ja Leskinen, joista jälkimmäisen kohdalla ongelmia ei onneksi juurikaan ollut) oli itseaiheutettua...
  3. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ymmärrän että pelaajia oli pakko hankkia paniikissa. Kähkönen ei kuitenkaan tehnyt edellisellä kaudella yhtään maalia Ruotsissa, ja sitä edelliselläkin syntyi vain kuusi, joten pahalta tuntui nähdä hänet kauden alussa kärkikentissä. Lehtosella puolestaan oli alla monta vaisua kautta. Esim...
  4. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Sitten oli vielä Hruska, joka takoi 22 ottelussa lähinnä kärkikentissä tehot 0+5. Aiemmin hankittujen Lehtosen, Saarisen, Mikkolan ja Kähkösen nimiä en viitsi mainita...
  5. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Menee kyllä OT:ksi, mutta pakko korjata hieman. Normiotahan nimenomaan tungettiin toistuvasti yläkenttiin ja foorumeilla ihmeteltiin sitä millä näytöillä hän sai niin paljon vastuuta. Etenkin loukkaantumisten aikaan Normio nousi peluutuksessa niin monen muun edelle, että täälläkin pohdittiin...
  6. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Aika harvassa tuollaiset VMP-kommentit onneksi on, vaikka ne sulle tuntuisikin normaalilta tavalta käynnistää keskustelu. Joka tapauksessa omaan arvomaailmaani tuo ei istu. Minä kirjoitin, että "minulla on jo pitkään ollut sellainen tunne, että parilla vahvalla Mannerin kannattajalla (ja...
  7. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Mukava kuulla tuosta kommunikoinnista. Myös minulla on aika hyvä luotto Kärppiin, mutta valitettavasti sääleissä kaikki on kuitenkin mahdollista. Etenkin kun vastaan tulee joka tapauksessa kovavireinen vastustaja. Myös Aran jälkimmäisellä kaudella ilmassa oli aika lujaa uskoa joukkueeseen, mutta...
  8. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Olipa kauniisti sanottu. Eihän tässä tarvi samaa mieltä olla asioista, mutta odottaisin silti vähän kunnioittavampaa sävyä, etenkin kun ajattelin ettei meidän väleissä pitäisi olla mitään häikkää. Itse aiheesta ei teekään enää mieli keskustella tuon jälkeen. Eikä tarvi yrittää puolustella miksi...
  9. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Manner itse kertoi, että on saanut vastuuta taktisesta puolesta. En tiedä onko vielä jotain muuta infoa vai viittaavatko muut artikkelit tuohon. Enkä minä asiaa epäilekään. En silti pane asialle yhtä isoa painoarvoa kuin jotkut toiset. Ei se mitenkään ainutlaatuista ole, että apuvalmentaja...
  10. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Minkähän yli tässä pitäisi päästä. Itse en voi mitään sille että vähän nikotuttaa jos nähdään että heikot esitykset ovat yhden kaverin vika, mutta hyvät esitykset eivät kuitenkaan ole hänen ansiotaan. En tiedä sinusta, mutta jos en ihan väärässä ole yksi kirjoittaja toivoi vahvasti Manneria...
  11. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Joo kyllä tiedän, että ainakin sinä ja yksi toinen kirjoittaja toivoisitte Mannerta Suikkasen tilalle. Mutta miksi ajattelet että useimmat kannattajat haluaisivat vaihtaa Mannerin Suikkasen tilalle? Eihän meillä ole kuitenkaan mitään hiemankaan varmaa tietoa siitä, että homma menisi hyvin...
  12. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Vähän tuntuu tässäkin tapauksessa siltä, että kun jotakin asiaa (oli se sitten totta, osin totta tai valetta) hoetaan tarpeeksi kauan se muuttuu yleiseksi totuudeksi. Varmasti Mamba on tosiaan ottanut enemmän roolia taktisella puolella, mutta ei se vielä tarkoita sitä, että koko laiva olisi...
  13. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Jos jotakin positiivista etsii niin HIFK vetänee porukkaa halliin sääleihinkin. Jos saataisiin ainakin pari kotipeliä niin ois se nyt hieman parempi kuin jäädä säälien ulkopuolelle. Toki siihen pitää uskoa että jatkoon mennään ja mieluummin ilman tappioita, mutta vaikeaksi menee.
  14. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Itse kyllä hämmästyin aikanaan tuosta riskistä enkä ollut ainut. Jo tuossa vaiheessa oli tiedossa, että Pitkäsen varaan ei voida laskea mitään varmaa, vaan mahdolliset pelit ovat bonusta. Samoin tiedettiin, että Kärppien pakisto oli kapea eikä kestäisi oikein yhtään loukkaantumista. Oli myös...
  15. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    En minäkään olisi Suikkasta ensimmäisenä valinnut, mutta pidin häntä silti keskitasoa parempana valintana. Mutta joo, kyllähän tuo on väärä paikka säästää. Siltikin Suikkasella on hyviä näyttöjä, eikä siitä niin kauaa ole, joten ainakin hän on ollut mukana toimivissa valmennusyhdistelmissä...
  16. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Sori vaan, mutta ihan hirveän isoa sulkaa en minäkään antaisi. Itsekin näin amatöörinä heitin Trotterin nimen ilmoille ennakkoon, sillä hän oli yksinkertaisesti Niin vakuuttava jo aiemmin (vaikka näinkin vain miniotannan). Muita vaihtoehtoja ei juuri ollutkaan, kun ulkomailta ei enää ennätetty...
  17. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Yritän nyt sanoa niin, etten tulisi sanoneeksi pahasti, mutta vähän meinaa harmittaa nykyään kun osaa odottaa sinunlaiselta asiakirjoittajalta Suikkasen suolausta. Jos oikein muistan toivoit Manneria sisään jo ennen Suikkasen valintaa (sori jos muistan väärin), joten ehkäpä tuosta on jäänyt...
  18. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kyllä oli Kähkönen puhki maalia edeltävässä tilanteessa, teki melkein pahaa katsoa.
  19. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kun yhteen laitetaan kolme kaveria, jotka ovat kuuluneet ikäluokkansa lahjakkaimpiin pelaajiin, ja joilla on paljon yhteistä taustaa (mm. menestys A-junioreissa), niin yleensä tästä on hyvää tiedossa. Juuri tuon historian vuoksi minä ainakin olen pitänyt etenkin Mäenalasta ja Leskistä todella...
  20. E

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Tosi pettynyt kyllä olisin jos liigaseurat antaisivat nykyään soppareihin NHL ja KHL-pykälien ohella vielä vapaan mahdollisuuden siirtyä juniorisarjoihin. En tosiaan kuitenkaan usko tähän. Kyllähän sitä varata saa CHL-draftissa, mutta minä näen asian niin, että Kärppien on pystyttävä tekemään...
Ylös