Hakutulokset

  1. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Kyllähän tässä siirrossa vähän paskaa haukattiin, mutta siihen oon Lahtelaisen kiekon fanina jo valitettavasti tottunut.
  2. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    No onneksi yksi vemppamies muilutettiin Ilvekseen ja tilalle saatiin ehjä kaveri. Kyllähän nuo loukkaantumiset risoo, mutta nyt on alisuorittajien (esim. Alanteen ja Björnisen) aika herätä pelaamaan ja ottaa sitä vastuuta.
  3. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Rajaniemi on pelannut ihan hyvin ja antanut joukkueelle mahdollisuuden voittoon kaikissa kolmessa pelissään, joten uutinen on tuolta osin täyttä sontaa. Paremmin tilannetta kuvaa Petri Matikaisen kommentti ESS:lle muutaman päivän takaa:
  4. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Hovisen hankintaan on näköjään saatu lisärahoitusta yhteistyökumppaneilta. Hienoa että joukkueen ympärillä käy ainakin sponsoreitten suunnalta hyvä pöhinä: Pelicans.fi - Niko Hovinen palaa Pelicansiin Juvosen kannalta todella sääli tuo loukkaantuminen, mutta kyllähän me Hovisessa saadaan...
  5. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Niko Hovinen on aina tervetullut minun Pelicansiin, mutta melkoisen oudolta tuo kuvio kuulostaa varsinkin boldaamani sanan vuoksi. Ensi kaudeksi meillä on jo soppari Juvosen kanssa, Eskelisen sopimuksessa on optio ja Rajaniemellä on nyt kausi aikaa näyttää mihinkä pystyy.
  6. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Pelicansin nettisivuille on kanssa näköjään "uudet" kaverit kuvattu tuolla paidalla pelaajaesittelyyn, joten onko se siinä: Pelicans.fi - Joukkue
  7. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tuonne Liigan rosterit ketjuun laitoin tuollaisen: Juhani Tyrväinen - Ryan Potulny - Vili Sopanen Antti Jaatinen - Henri Heino - Antti Erkinjuntti Anrei Hakulinen - Hannes Björninen - Teddy Da Costa Janne Ritamäki - Marko Pöyhönen - Taavi Vartiainen Miika Roine - Joonas Alanne - Sebastian Repo...
  8. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Mikko Lahtelalle on löytynyt uusi seura ja mies suuntaa SaPKon riveihin: ESS.fi - Pelicansissa hyökännyt sentteri siirtyy Mestikseen
  9. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Ittellä löytyy Lasseniin luottoa, koska mies on Matikaiselle tuttu ja varmaankin hänen "hankinta" tuohon porukkaan. Blood on täysi arpa, mutta ei varmasti kallis sellainen. Miehellä kuitenkin on jo vajaan kauden verran kokemusta Euroopasta, joten Lahteen saapuminen ei varmaan mikään...
  10. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Nimimerkki raimolaasti kirjoittaa vaihtoaition puolella seuraavaa: Ainahan näihin vaihtoaition juttuihin suhtautuu varauksella, mutta eipä miehen nimeä enään näy tuolla (keskeneräisillä) Pelicansin sivuilla.
  11. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Liigassa nää väännöt lähinnä kuitenkin otetaan "Otto Karvisia" vastaan, joten ei siinä kovin suuria vaurioita pääse syntymään. Arpahan tämä Blood on (mutta halpa sellainen) ja syksyllä sitten nähään onko niitä jalkoja ja käsiä tarpeeksi Liigaan. Lassen on myös vähän oudompi kaveri ittelle ja...
  12. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Mikäli 14/15 porukan jatkosopparit oli tässä, niin lähtijöitä loppukauden sakista ovat: - Jere Myllyniemi (HPK) - Joonas Hurri (?) - Henri Laurila (KooKoo?) - Joel Mustonen (Ruotsi?) - Jesse Rohtla (?) Tuohon Miika Roineen jatkoon verrattuna olisin kyllä paljon ennemmin pitänyt Jesse Rohtlan...
  13. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Niko Tuhkaselle ja Vili Sopaselle kahden vuoden jatkosoppari, Miika Roineelle ja Teddy Da Costalle vuoden pahvit. Alunpitäen Roineen sopparissa oli kahden vuoden optio Pelicansilla, eli onko tämä sitten muuttunut vai onko siellä vielä yhdestä vuodesta optio olemassa (linkki vie Pelicans.fi...
  14. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Eiköhän Matikainen ja Nurminen käy keskustelut kaikkien seuraan ensi kaudelle kiinnitettyjen pelaajien kanssa ja sen jälkeen sitten mietitään mikä rooli miehelle löytyy, vai löytyykö mitään.
  15. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Noin puolet tuosta säästöstä saadaan sillä kun kaksi kohtuullisen kallista kaveria korvataan omilla nuorilla, eli Laurilan paikalle lähetään sovitteleen Eetu Sopasta ja Saarenheimon paikalle Björnistä.
  16. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Mikäli Matikainen tulee, niin silloinhan tuo Mihalik vaikuttaa ihan uskottavalta huhulta.
  17. E

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Eli kaksikko on Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Nurmisen paluu penkin taakse lämmittää omaa mieltä todella paljon, sillä pitkälti Nupen ansiosta meillä pelataan liigakiekkoa tällä hetkellä. Matikainen persoonana herättää suuria tunteita (toisin kuin esim. Lämsä) puolesta ja vastaan, lisäksi...
Ylös