Hakutulokset

  1. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Tänään vain 3p kelpaa, suunnan on yksinkertaisesti vain käännyttävä jo pistesaldonkin valossa. Tulos tai ulos, tämä koskee lähinnä valmennusjohtoa. Jos tänään aneemisen esityksen jälkeen hävitään, niin lähtee oma Discovery kyllä irtisanomiseen.
  2. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Ei kait kukaan tuollaista idiotismia ole ehdottanutkaan? Kärpät olisi voineet mainita tilaisuudesta vain hieman eri sanoilla.
  3. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Järkyttävä farssi kyllä Kärpiltä tämä(kin) mediaesiintyminen. Kukkonen on varmaan se kaikkien aikojen Kärppä #1, mutta ei nyt helvetti tätä tiedotustilaisuutta voidan pitää "merkittävänä ORGANISAATIOTASON asiana".
  4. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Minun mielestäni tuo ulkoilmapeli on nimenomaan todella epärealistinen skenaario. Mitä ihmeen järkeä olisi alkaa tulevana talvena järjestämään tuollaista riskitapahtumaa, kun on aidosti mahdollisuus että tuossa tulee rahallisesti turpaan? Sen voi järkätä sittenkin kun koronahuolet ovat ohi...
  5. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Vaikea uskoa että kyse olisi ulkoilmaottelusta. Koronan takia talvella on olemassa riski että tuota ei voitaisi järjestää. Kärpät on varmasti turhien kulujen kanssa tulevan kauden osalta normaaliakin tarkempi ja tuo olisi kyllä kohtalaisen iso riski. En pidä järkevänä suunnitella tuota matsia...
  6. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Boldaus oma: kyllä se ei kiimasta jäänyt ainakaan eilen kiinni. Olen huolissani ja en ole huolissani. Posit: - Oikeasti pelillisesti pärjätään todella hyvin Tapparaa vastaan. Eihän Tappara osannut jäähdyttää peliä ollenkaan, kun ottaa huomioon Kärppien maalintekopaikkojan määrän, se oli täysin...
  7. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Muutama huomio allekirjoittaneelta: - Aku Räty pois kokoonpanosta. Ei ansaitse kyllä nyt näillä näytöillä aikaa edustuksesta, valitettavasti. Ottaa ihan turhia jäähyjä. - Jokisen Jussi. Ei vittu menee järki. Se on tiedossa, että jalka ei kulje ja on helvetin hidas. Mutta miten mies on...
  8. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Tässä toki sattumalla on suuri merkitys, mutta todennäköisyyksiin vaikuttaa myös Kärppien arvoittaminen 1.koriin, jolloin vastustajat tulevat alemmista koreista. Joku JYP on 2. vai 3. korissa, joten on luonnollista että saavat heti kärkeen haastavempia ja täten kiinnostavempia vastuksia.
  9. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    On todellakin. Siis jotenkin ei pienen ihmisen päähän mene mikä tässä oikein mättää. Jos itse olisin Kärppien palkkalistoilla ja saisi näistä asioista päättää niin kyllä näkyisi Kärpät somessa ja ottelumainoksissa ihan eri tavalla. Ja ei, rahasta tuo ei tällä hetkellä voi missään nimessä olla...
  10. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    On kyllä käsittämätöntä että 15miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä seura ei helvetti tuon parempaan pysty ottelun mainostamisessa. Muutenkin Kärppien sosiaalisen median käyttö on naurettavan surkeaa. Miten oikeesti Kärppien tasoinen (urheilullisesti) voi olla noin surkea näissä asioissa...
  11. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Totta, mutta tuo Kahoot olisi niin helppo toteuttaa ja siihen voisi osallistua käytännössä kaikki (vai olikohan tuossa joku maksimiraja..).
  12. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Yksi naurettavan helppo ja edullinen tapa järjestää viihdykettä olisi toiselle erätauolle Kahoot -kisa. Kysymykset olisivat jotain Kärppiin liittyviä tietenkin ja joku yhteistyökumppani lahjoittaa voittajalle jonku pienen lahjakortin. Tässä sais hyvin yhdistettyä sen puhelimen käytön kun kaikki...
  13. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kiitos hyvästä raportista! Jos katsot tulevatkin Slovakian pelit, niin pistä vaan jatkossakin näitä tulemaan!
  14. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Hitto, eipä käynyt kyllä mielessäkään tuommoinen! Kyllä mä nyt tuon verran osaan käsin taiteilla että onnistunee.
  15. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kiitos tästä, pitää huomenn perehtyä tähän!
  16. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Tietääkö muuten joku, että saisiko jostain hommattua Kärppien haalarimerkkiä? Olisi hieno lisä omiin haalareihin!
  17. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kärpät teki eilen muistaakseni 2.erässä maalin, joka tosin hylättiin tuomarin hätäilyn takia. Larmi tiputti vedon selvästi viereen (ei ollut hallussa), josta se lyötiin maaliin. Toki ihan hetki ennen kiekon menoa maaliin peli vihellettiin poikki kun tuomari luuli kiekon olleen hallussa, mutta...
  18. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    No ei tietenkään, koska sillon Kärpät tajuais että vastustajat osaa pelata niin. Rehellisesti, oli kyllä (taas) täyttä paskaa Sihvoselta tuo. Onneksi Kärpillä on Manner päävalmentajana.
  19. E

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Nostetaas esille semmoinen seikka, että Kärpät lunastaa erittäin todennäköisesti tällä runkosarjamenestyksellä jo paikan ensi kauden CHL:stä. Toinen asia. Toivottavasti Aho & kumppanit ovat saaneet solmittua uusia sopimuksia jo ensi kaudelle. Pyörälä onneksi palaa, mutta toisaalta Junttila...
Ylös