Hakutulokset

  1. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Liittynee siihen, että makeisvero asettaa jotkut tuotteet eriarvoiseen asemaan, ainakin tämän talouselämän uutisen mukaan. Esimerkiksi tämä pätkä uutisesta:
  2. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Pikkuvanha partiopoika. Vähän erilainen varhaisteini siis.
  3. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Itse asiassa kotiutuivat. Vaimon pappa meni tuohon aikaan inttiin, oli vähän aikaa ehtinyt olla armeijassa kun lähdettiin sotimaan. Sotien päätyttyä palattiin suorittamaan asepalvelus loppuun. Ei ollu kuulemma johtajilla paljoa auktorieettiä, kun "pojat" tiesi millaista on sotia.
  4. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Mun puolitutulla oli ollut virtsakivi, joka oli täytynyt kusta pois. En haluais kokea!
  5. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    No jaa, voihan se toki olla. En itse seuraa tuota sen tarkemmin, joten vedän sanani takaisin.
  6. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Jokerit Salibandy - Rohkeaa salibandya stadista! Tosin Hjalliksella ei ole tuon kanssa hirveästi tekemistä. :)
  7. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    BBC:n Innuendo Bingossa ei lennä kahvia eikä näppiksille, mutta muuten samankaltaisia tapahtumia. Youtubesta pari esimerkkiä.
  8. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    "Mihin vesi menee, kun se kiehuu?"
  9. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Mikä on ennätys yhdellä julkkiksella olevien lisänimien määrässä? salarakas-bb-kohu-povipommi-laulaja-jamitälie-Martina Aitolehti on varmaan aika korkealla?
  10. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Wikipediassa Siriuksesta sanotaan:
  11. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Nyökkää ja hymyile.
  12. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Jatkokysymyksiä: Kun rahapaja painaa (käteistä) rahaa, miten se siirtyy pankkiin? Kuka määrittää, miten paljon mikäkin pankki saa käteistä ja miten paljon uutta (käteistä) rahaa painetaan? Mihin käteinen häviää? Ulkomaille vai tileille?
  13. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Miksi kovilla pakkasilla tehtaista tuleva savu menee lähes vaakasuoraan? Vai liittyykö se näihin ilmanpaineisiin.
  14. E

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tuosta on mun mielestä joissakin kunnissa ihan määräys, että mikäli työntekijällä on monta määräaikaista työsuhdetta peräkkäin, pitää hänet vakinaistaa. Miksi näitä ei sitten toteuteta on eri asia.. Tuosta aisti jutusta, tyttöystäväni äidillä oli koteloitunut kasvain päässä, joka painoi...
Ylös