Hakutulokset

  1. E

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kaveri oli tuossa puolisen vuotta pois lonkkaleikkauksen takia, joten siihen peilaten 13 minuutin keskiarvo on vähintäänkin ihan hyvä. Peliaika kärsinyt myös rotaatiosta Seikolan ja Lehtosen kanssa.
  2. E

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tosin on pelannut hyvin, mutta meillä on sen verran paljon pakkeja varsinkin nyt näin Petun paluun jälkeen, että Vittasmäki jäi ylimääräiseksi. Vittasmäki on luotettava puolustaja, voi peluuttaa ihan kenen tahansa vierellä. Ehkäpä suurimmat ongelmat ovat maalinedustalla.
  3. E

    KalPa kaudella 2014–2015

    Täytyy kyllä myöntää, että KalPa on tehnyt hyvää työtä tähän mennessä. Ainakin jos Sportiin vertaa, niin ero on huikea KalPan hyväksi. Ketjulotto: Brett Sterling - Ilomäki - Voutilainen Keränen - Ruohomaa - Kapanen Kolehmainen - Rissanen - Mutanen Liedes - Kinnunen - Junnila Timonen -...
  4. E

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ajattelin illan päätteeksi kerrata nopeasti KalPan tulevan sesongin tilanteen. Pelaajabudjetti tippunee rajusti, joten yritin koota joukkueen lähinnä potentiaalisista omista pojista. Mielenkiintoisin kysymys liittyy tietenkin siihen, kuka nousee KalPan päävalmentajaksi, kun seura pääsee eroon...
Ylös