Hakutulokset

  1. E

    Tänään TV:ssä

    Samaan aikaan tarjolla olisi myös elokuvat "Johtaja Uuno Turhapuro" sekä " Salainen agentti 007 ja tohtori No". Kova kattaus TV:ssä ennen näkemättömiä elokuvia perjantai-iltaan. Jos on sellainen digiboksi jolla voi tallentaa toista kanavaa samalla kun katsoo toista, niin sille on epäilemättä...
  2. E

    Tänään TV:ssä

    Hauskaa, että Subilta tuo "Suuri gangsterisota", ja samaan aikaan seuraavalla kanavalla (TV5) ihan vain "Gangsterisota".
  3. E

    Tänään TV:ssä

    Tulkitsen että elokuva on pureva satiiri Pohjois-Amerikkalaisesta "Old time hockey" jääkiekkokulttuurista tappeluiden ja väkivallan ihannointeineen, homofobioineen ja tekopyhyyksineen. Siis esim. legendaariset kovaotteiset Hansenin veljekset, nehän esitetään elokuvassa idiootteina...
  4. E

    Tänään TV:ssä

    No tuohon ohjelman nimessä mainittuun 3000 kaloriin riittää kyllä 0,3 grammaa sianihraa.
  5. E

    Tänään TV:ssä

    4D: Syön 3000 kaloria minuutissa Eli 3 kcal/minuutti. Ei kuulosta kovin vaikealta, tuon verranhan on varmaan jossain yhdessä rusinassa jo.
  6. E

    Tänään TV:ssä

    Kerttu Kotakorpi vetää kohta punaisessa puvussa illan säätiedotuksen. Kuten näin ruska-aikaan sopiikin.
  7. E

    Tänään TV:ssä

    Mitä, et kai väitä että Poliisiopistot olisi tullut töllöstä joskus aiemminkin?
  8. E

    Tänään TV:ssä

    Poliisiopisto menossa Subilla eikä kukaan ole sanonut mitään!
  9. E

    Tänään TV:ssä

    Voi hitto, poliisiopisto meni ohi.
  10. E

    Tänään TV:ssä

    Kai siellä tuo Tiki Tikkanen on suomalaisista. Messier suurin tähti, Amonte ja Graves muita kovia. Vanbiesbrouck maalilla.
  11. E

    Tänään TV:ssä

    Subilla tänä iltana klo 21:00 alkaen maailmanpolitiikan arkipäivää, eli elokuva "Rambo 3". Afganistanin rohkeille vapaustaistelijoille aikoinaan omistettu. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti siihen, vieläkö elokuvan lopussa on nämä kiitokset Talebanille, vai onko muutettu jo soveliaampaan muotoon?
  12. E

    Tänään TV:ssä

    Se on eräänlaista neroutta. Servuska haidis, tennismatsi Opa Rahnastoa vastaan, biljardinpeluun ihmesuoritukset ym. Paljon klassikkomatskua josta on olennaista olla perillä jos tahtoo keski-ikäisten äijäporukoiden arvostuksen saada. Toisaalta sitten, eihän se nyt varsinaisesti hyvä elokuva ole...
  13. E

    Tänään TV:ssä

    Dokumentti Harry Dean Stantonista jo menossa Yle Teemalla. Ja sen jälkeen 80-luvun parhaita elokuvia, jossa kyseinen näyttelijä harvinaisesti ihan pääosaan päässeensä. Paris, Texas. Klo 22:55 Teemalta ja Yle Areenassa.
  14. E

    Tänään TV:ssä

    Walkabout - erämaan vangit. Klo 21 Yle Teemalta. Paras elokuva, jota kukaan ei ole nähnyt saati tajunnut.
  15. E

    Tänään TV:ssä

    Tohtori Outolempihän siellä on jo pitkällä, mutta Areenasta voi aloittaa alusta. Kenties paras elokuva mitä tuolla kielellä on tehty.
  16. E

    Tänään TV:ssä

    Paavo Väyrynen! TV1 juuri nyt.
  17. E

    Tänään TV:ssä

    On muuten paljonkin jotenkin samaa Harakirissä ja Djangossa. Tuollaiset reippaasti tyylitellyt otokset, musiikin käyttö kohtalokkaan tunnelman luomisessa, brutaalit toimintakohtaukset ja pienen ihmisen verinen kosto epäinhimilliselle sortokoneistolle. Tarantinon elokuvan loppu on kyllä...
  18. E

    Tänään TV:ssä

    Se on kuulkaas enot tänä iltana klo 21:00 Yle Teemalta tulossa Masashi Kobayashin Harakiri! Parempi elokuva kuin Tarantinon Django, eikä toistuvuus Suomen televisiokanavilla ole varmaan kuin kerran vuosikymmenessä - jos sitäkään. Tätä tilaisuutta ei kannata missata.
  19. E

    Tänään TV:ssä

    Yle tarjoaa verorahoillamme tänä iltana klo 21:30 ykköskanavalla: Perjantaidokkari: Maailman suurin pylly Ruotsalainen Natasha Crown on päättänyt hankkia maailman suurimman takapuolen keinolla millä hyvänsä. Hänen lantionsa ympärysmitta on jo yli 200 senttiä.
  20. E

    Tänään TV:ssä

    Ylen ykkösellä just nyt Prisma-ohjelma muistista. Jäbä muistaa ihan kaiken, jonkun tavallisen päivän tapahtumat vuosien takaa kun vain päivämäärä kerrotaan, sekä tuhansien jäteautojen numerot jotka on sattunut näkemään. Muistihirviöllä on identtinen kaksoisveli, joka on normaali.
Ylös