Hakutulokset

  1. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tammisen ja Ranskan mestaruuden välissä oli ainoastaan salaliitto kisajärjestäjien toimesta, heidän piti siirtyä uuteen kaupunkiin ja jalat meni jumiin. Tunnetuin seurauksin ei sitten Suomea vastaan ihan riittänyt.
  2. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Hirveä on itseäni lainata noin vuoden takaa mutta eipä tähän juuri mitään muuta voi enää sanoa. Sakeaa settiä tulee veliJuhanilta kyllä.
  3. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Veikkaan sen muijan osaavan käyttää älykännykkää, Yokophonessa tuskin on kameraa tai Tami ei ainakaan semmossia homovempeleitä ala käyttämään. Vetäytyisi jo eläkkeelle edes jotenkin arvokkaasti.
  4. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    On, herrahan on ihan viihdyttävä kun löytää ne toimivat maneerit. Asiaa on melko vähän (mitä ei joku muu olisi jo jossain tilaisuudessa kertonut) mutta suhteellisen viihdyttävä hän on eikä edes erityisen kallis.
  5. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Onhan tuossa olemassa pienenpieni mahdollisuus inan korkeampiin kilometrikorvauksiin kuin olisi ajojen puolesta kuulunut. Pakko sitten höpöttää tota jargonia vuodesta toiseen. Muistelisin Tamin sanoneen yrityksensä liikevaihdon olevan 500k kun valmentaa ja miljoonan muuten, ilmeisesti koulutus-...
  6. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Varmaan riippuu paljonkin ikäluokista, missä olet touhuillut. Junioreissa tuskin tuommoista näkyvää "homostelua" on keneltäkään havaittavissa mutta onhan se melkoinen mahdottomuus olla näkemättä homoja tai lesboja aikuisten kilpa- tai harrastesarjoissa. Ei siellä rakennuksillakaan kukaan kerro...
  7. E

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Kyllähän se valitettavasti tuota koomikkopuolta on ja viheltelyä. Koittaa muutamaa eri maneeria ja vetää toimivia sitten loppuajan. Lopun höpöttelee prinsiippejään ja koittaa myydä kirjojaan. En nyt enää muista mitä tuo silloin maksoi mutta jonkun tonnin taisi olla, en nyt ihan koe tuon arvoiseksi.
Ylös