Hakutulokset

  1. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @ultras Ei se tarkoita, että säälissä pyörisin. Tapparan mestaruusmahdollisuuksiin tämän kevään (mahdollisissa) pudotuspeleissä en usko. Tosin olen enemmän kuin mieluusti väärässä sekä kauden keskeytymisen että Tapparan iskukyvyn suhteen.
  2. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @ultras Säälissä kieriminen? Ei oikein avaudu nyt viestisi sanoma.
  3. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Veikkaan COVID-19:sta pelastavan Tapparan kauden. Alkaa olla erittäin todennäköistä, ettei Tapparan tarvitse paljastaa salaisia kuvioitaan pudotuspeleissäkään.
  4. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Eikka86 Itse lasken huippuhetkiksi vain mestaruudet. Hyvää menestystä ovat toki muutkin top-3 sijoitukset. Sen sijaan esimerkiksi seuraavien "suurseurojen" seuraavia ajanjaksoja ei voi pitää millään tavalla hyvinä. Ohessa listattuna kyseisten joukkueiden runkosarjasijoitukset kyseisellä...
  5. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Enkös tuossa juuri perustellut näkemystäni kahdella eri kohdalla? Tapparassa - kuten muissakin liigaseuroissa - on eletty parempia ja huonompia aikoja. TPS:n kultakausi kesti 90-luvun, mutta alennustila iski sinnekin. Ilves oli aikoinaan suurseura, mutta 2010-luku sai sen keikkumaan konkurssin...
  6. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Henkka 1) Historialla on tapana toistaa itseään. Tapparan kohdalla se on 1986-1988 ... 2003 ... 2016-2017. Harvassa ovat ne urheiludynastiat, jotka ovat kestäneet vuosikymmenestä toiseen. 2) Kilpailun koveneminen. Pirkanmaalla on lähivuosina toinenkin jääkiekkoseura kilpailemassa rajallisista...
  7. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Rautakorpi on nostanut Tapparan keskinkertaisuudesta takaisin huipulle jo kahdesti. Tuota työtä en itse vähättele lainkaan. Päinvastoin, olen Rautakorven lanseeraaman Tappara -kiekkoilun suuri ystävä. Oma kritiikkini kohdistuu Tapparan viimeisten kolmen kauden tekemiseen jäällä. Suurimman...
  8. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Janezky84 Se oli yksittäinen esimerkki siitä, miten ryhdikäs joukkue pystyy hoitelemaan selkeän altavastaajan kotiottelussaan. Tappara ei siihen ole viime aikoina kyennyt, jonka takia runkosarjan kakkostila on lipeämässä otteesta. Molemmat esimerkkisi ovat vierasotteluista. Viestini käsitteli...
  9. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Tappara - SaiPa 1-2 ... Lukko - SaiPa 8-0 Tappara on kyennyt voittamaan 29 kotipelistään ainoastaan 12 varsinaisella peliajalla. Vaikea uskoa, että kukaan aidosti kirvessydämen omaava kausikorttilainen jaksaa Rautakorven tekemisiä puolustella viimeisten kolmen kauden ajalta. Teksti-TV:n...
  10. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Mazaa Tapparalla on mahdollisuus pudota jopa kuudenneksi.
  11. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Borre Itse olen aina pitänyt Rautakorven (poislukien viimeiset kolme kautta) ja Tapolan peluuttamasta puolustusvoittoisesta kiekosta. Minusta 7-4 läpsyttelyt kuuluvat alasarjoihin. Lähinnä se kritiikki tuli häviäjiltä, kuten tapana on. Jos ainoastaan tilastojen kautta tätä kautta olisi...
  12. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    @Henkka Ainakin tälle firmalle on turha tulla kaupittelemaan kausikorttien uusimista vieraspelien menestyksellä. Ellei Kuusela nostele kattilaa keväällä, jää kausikortit uusimatta.
  13. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Tapparalle neljäs kotitappio putkeen. Edellisen kerran tapahtunut kaudella 2010-2011.
  14. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Tapparan kovempi kuntoharjoittelu lienee nykyisin (Rautakorven uusimman tulemisen ajanjaksolla) pelkkä myytti. Sekä Kärpät finaaleissa 2018 että HPK välierissä 2019 olivat selvästi energisempiä ja paremmin liikkuvia joukkueita, kuin mitä Tappara. Samat höpinät keskustelupalstalla on joka...
  15. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Ei pitäisi ei, mutta asioita tapahtuu. Ongelma Tapparan kohdalla on, että tuo lopun sulaminen on alkanut tapahtua järjestelmällisesti.
  16. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    On, ja sitä on karmea seurata. Toisaalta tilastollisesti Tapparan alivoima on toiminut melko hyvin läpi kauden. Itse en tiedä johtuuko tuo tilastollinen menestys enemmän puhtaasta sattumasta vaiko asioista, joita maallikkona en ymmärrä. Puhtaasti tuntemuksen perusteella tuon passiivisen nelikon...
  17. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Tappara on yrittänyt maalintekoa ilman maalivahtia kahdesti. Tappara - KalPa 60 minuuttia 1-2 sekä HPK - Tappara 60 minuuttia 3-2.
  18. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Jukurit - Tappara 40 minuuttia: 0-2 60 minuuttia: 2-2 Torjunnat 40-60 minuuttia: 2-10 Muuta: Vastustaja teki 2 maalia ilman maalivahtia viimeiseen 2 minuuttiin Ilves - Tappara 40 minuuttia: 1-2 60 minuuttia: 3-3 Torjunnat 40-60 minuuttia: 3-10 Muuta: Vastustaja teki 2 maalia ilman...
  19. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Ilmeisesti tämän kauden pelaajamateriaali ei anna myöten muuta, kuin roiskia kiekkoa kotijäällä vastustajan päätyyn ja odottaa löysät pelihousuissa milloin vastustaja käy kuittaamassa tarvittavat maalit. Uusi identiteetti?
  20. E

    Tappara kaudella 2019–2020

    Kaivelin esille vuoden takaisen koodin, joka laskeskeli joukkueiden pistesaaliita toisiaan vastaan. Kahden kärkijoukkueen ja Lukon osalta tilanne näyttää seuraavalta. Kärpät vs TOP 6 Kärpät - Tappara : 1 - 11 Kärpät - KooKoo : 6 - 0 Kärpät - Ilves : 10 - 2 Kärpät - Lukko : 6 - 3 Kärpät -...
Ylös