Hakutulokset

  1. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Hermes olisi voinut viedä pelin, mutta edellee olen sitä mieltä että pelillisesti TuTo on ollut lievästi edellä. Edellisessä ottelussa tietysti Hermes sai hyviä paikkoja ratkaista pelin, mutta onni ei ollut myötä. Lisäksi TuTo sai ehkä anteeksi pari mahdollista jäähyä. Toisaalta TuTo sai kyllä...
  2. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Hermeksen kaikki maalit tehtiin ihan maalin edestä. Osa avoimesta paikasta ja osa sitten irtokiekiekoista. Tuo kun otetaan haltuun, niin ollaan taas hieman paremmassa asemassa. Tietysi nyt kun tämä sarja on paras kolmesta ja turhautumista näkyi, niin vaikeata tulee olemaan. Tietysti, jos TuTo...
  3. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Eilinen peli ei ollut huono, mutta pisteitä ei tullut. KOOVEE onnistui alussa pääsemään kahden maalin karkumatkalle. Eka maali oli sellainen, mikä ehkä olisi pitänyt ottaa kiinni. Toisessa erässä oli taas yksi sellainen vaihe, joka toistunut aiemminkin. Paljon pitkäkiekkoja lyhyessä ajassa. En...
  4. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Mark Viitanen on ollut kyllä positiivinen ja toivotaan, että pitkään ei olisi poissa. Karvosen ja Valtteri Virtasen poissaolo oli 2-4 viikkoa 17.2 uutisessa, joten kohta ehkä palaavat. Tietysti takapakkia on aina voinut tulla. Viikonlopun peleistä KooVee oli sellainen, mikä pitikin jo voittaa...
  5. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Täytyy sanoa, että hieman yllätti tämän päivän kokoonapano. Piiroinen merkattu maaliin. Saas nähdä mikä vaikutus sillä on. Tapparassa yksi kokonainen peli ja taisi jossakin pelissä päästä kentälle osaksi aikaa.
  6. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Tuossa kun jotkut odottelevat Piiroisen paluuta, niin itselleni on hieman sellainen tunne tullut, että mahtaako tuo toteutua. EHT turnauksessa kun tuli tuo koronavirus levinneeksi, niin Dominekin paluu Tapparan kokoonpanoon ei taida olla tiedossa? Pitänee siis laittaa luottoa nykyisiin ja toivoa...
  7. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Piste viikonlopun saldo. Perjantai peli ei mennyt lainkaan niin, miten toivoin. Vastustaja liikkui vikkelästi ja ihan tavispelaamisella vei pisteet. Eilen sitten peli, mistä piste saatiin. K-Vantaa pelaa jotenkin sellaista peliä, joka vaan sopii TuTo:lle. Pelistä olisi voinut enemmänkin pisteitä...
  8. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    TuTo ui nyt aika syvissä vesissä. Turhautumista näkyy ja jokainen epäonnistuminen syö miestä. KOOVEE peli oli pelaajillekkin varmaan kova pala, kun peli kulki, mutta tulosta ei saatu. K-Espoo pelissä pari läpiajoa, joissa toisessa kiekko karkasi ja tilanne hukkui. Maalivaahtiin ei peli...
  9. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Elinen peli kyllä näytyi, että paremminkin pystytään pelaamaa mitä edellisessä pelissä. No nyt palkintoa ei tullut ja en osaa sanoa kumalla oli enemmän onnea tai epäonnea. Mutta 5 maalia oli sellaisia, joita ei pitäisi tulla. Tai no onnella ja epäonnella voi. Huhdaanpään tasoitus ylivoimalla...
  10. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Peliitat peli oli sen verran masentava, että meinasin jättää kommentoimatta kokonaan. Alku näytti hyvältä, kun peli alkuminuteilla pyöri vastustajan päässä. Vielä kun päästiin parin maalin johtoon, niin ajattelin, että nyt ketsuppipullo avutuu. No toisessa erässä sitten kuitenkin peli muuttui...
  11. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Ei huono esitys, vaikka omaan virheeseen tämäkin kaatui. K-Vantaa taitaa olla kohtalaisen sopivva vastustaja. Tuntui että TuTo sai itsestään irti enemmän. Virtanen jakeli maalipaikkoja omille, mutta niistä ei iloa ollut nyt. Tänään sitten katsotaan, saadaanko pistetili auki tauon jälkeen. Eka...
  12. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Hieman on kokoonpano tänään sellainen, että ei tiedä mitä tapahtuu. HCIK:sta lainattu maalivaahtikin. K-Vantaa on ihan hyvin aloittanut tauon jälkeen ja nyt aika vahva ennakkosuosikki tähän peliin kyllä. No peli pitää kuitenkin katsoa ja toivoa parasta.
  13. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Nyt on kaksi peliä takana kauden uuden alun jälkeen. Molemmat vastustajat ovat olleet muistaakseni niitä, jotka ovat voinneet harjoitella tauon aikana seuran ohjaamana. Tietysti pelkkä harjoittelu on vain harjoittelua, mutta valmius peliin varmasti parempi kuin TuTo::lla. Vaikka tämäkin kausi...
  14. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Alussa hakua ja puolustuksessa hieman haparointia. Alkoi sitten päästä pelituntumaan, mutta aika lopuuliseen oman taidon esittämiseen jäi lyhyeksi. Ei kuitenkaan mikään pettymys vaan hoiti lyhyen esiintymisen hyvin.
  15. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Mac Hollowell lähti odotetusti kotinurkilleen, niin kuin moni muukin sieltä suunnasta tullut lainapelaaja. Toivotaan, että Tuohilampi olisi tervehtynyt nyt ennen kauden jatkoa.
  16. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Voitto tuli vaikeasta pelistä. Hieman onni on, että FPS ei oikein hyvistäkään paikoista päässyt rankaisemaan. Hieman pelotti, kun Piironen lähti varusteita korjaamaan ja Urpolahti kylmänä maaliin, kun TuTo alivoimalla. Hyvin tuo lyhyt peliaika häneltä meni, eikä juuri joutunut koville. Ja kun...
  17. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Voittoputki katkesi Vantaalla. Vähän vastaavanlaisia virheitä ottelussa näkyi, mitä myös Espoota vastaan tuli. Loppukiri ei Vantaalla onnistunut eikä virheiden taakse tappiossa voi mennä. K-Vantaa oli pitkää alavireinen ja hyvällä pelillä pisteet vei. Tänään sitten Forsassa on paikka palata...
  18. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Voittoputki jatkui huonollakin pelillä. Tai siis peli kaiken kaikkiaan oli niin sekavaa molemmilta. Espoo sai salama-alun peliin ja TuTo oli hätää kärsimässä. Lisäksi "hienoja" syöttöjä vastustajalle. Oma peli ei kulkenut lainkaan. Tasoitus erän lopussa oli enemmän kuin tärkeä. Toiseen erään...
  19. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    Elinen ottelu oli kyllä vähintään kaksijakoinen. 1 erässä ei oltu mielestäni niin ylivoimaisia mitä numerot antoi ymmärtää. Ehkä kuitenkin maalit tulivat 'helposti'. Eli hyvänä päivänä maalivaahti ei noita kaikkia olisi päästänyt. FPS kyllä karvasi hyvin ainakin välillä ja TuTo ei tahtonut...
  20. E

    TUTO Hockey 2020–2021

    U20 kisat Kanadassa, niin silloin kyllä pelataan Mestiksessä ja varmaan joku karanteenikin siihen vielä. Ehkä siis 3-5 peliä poissa.
Ylös