Hakutulokset

  1. E

    Harjoitusottelut 2016

    Tunnin aikaero vuoksi taisi eka erä jäädä näkemättä. Vauhtia oli pelissä ja syötöt sen vuoksi välillä meni sinne sun tänne. United pelasi huomattavasti paremmin kuin edellisessä pelissä, joten lopputulos oli hyvä. Molemmilla maalivahdit tekivät hyvän työn. Oikein alkaa kiinnostaa miten nämä...
  2. E

    Harjoitusottelut 2016

    Hakkapelistä voitto, mutta hieman taisi loppua kohden virheet kasvaa. Hyvä peli muuten. Aika paljon läpisyöttöjä yritettiin ja myös tuota kiekko syvälle ja syöttö toiseen aaltoon. Tuo saattaa avata kyllä vastustajalle myös hyvän paikan, jos lukevat tuon taakse lähtevän syötön.
  3. E

    Harjoitusottelut 2016

    Tänään siis Tikkurilassa K-Vantaan vieraana. Lähes neljä ketjua kokoonpanossa. A-nuorista Söderqvist mukana. Pelannut Jokerien ja K-Vantaan nuorissa myös. Tuo Rutanen - Toivanen- Wilenius ketju on nyt toisen kerran yhdessä. Saa nähdä onko se yksi ketju myös sarjan alkaessa.
  4. E

    Harjoitusottelut 2016

    Heinolasta tappio 1-3. Rutanen ainoan maalin tekijä näköjään. Aika hepposella miehistöä pelattu siellä, mutta tilastojen perusteella ei ihan huonosti ole mennyt. Harjoitusottelut ovat mitä ovat, mutta olisiko tässä kuitenkin nyt sellaista porukkaa koossa, missä yhden tai kahden ennakolta tärkeän...
  5. E

    Harjoitusottelut 2016

    Pikkuharkat meni naapurille. Vauhdikkaan näköistä oli välillä ja naapuri selvästi tehokkaampi. Kaksinkamppailuissa eroa oli. Hyvää harjoitusta kuitenkin nuorille. Jos nuorien nousua ylemmälle tasolle kaavaillaan, niin tasoa pitää nostaa. Eroa kuitenkin on. Tänään sitten Heinolan keikka TUTO:lla...
  6. E

    Harjoitusottelut 2016

    Ihan hyvältä tuo näytti, kun ensikertaa tällä kaudella sain seurata peliä. Tuosta kun sarjan alkuun saadaan vielä hieman petrattua, niin kaudesta tulee varmasti parempi kuin edellinen. No siihen päästään kyllä varmasti. Espoo ei ollut vielä mikään erikoinen. Potentiaalia siellä on ja kun palaset...
  7. E

    Harjoitusottelut 2016

    Eikös K.Moisio ihan TUTO:n miehistöön kuulunutkin. P.Moisio ei ja jossain häntä nähty kuulemma treeneissä.
  8. E

    Harjoitusottelut 2016

    Espoon kokoonpano on selvillä, mutta TUTO ei ole ole omaansa ilmoittanut vielä. Espoon peli Heinolassa oli hyvin kaksijakoinen. Toivon mukaan ihan tuollaisia numeroita ei tänään nähdä, vaikka harkkamatsi onkin. Mielenkiintoinen ottelu kuitenkin ja vastustaja kuitenkin varmaan kauden lopulla...
  9. E

    Harjoitusottelut 2016

    Näköjään etäkannatajia hellitään nyt, kun sekä EU ja TPS A harjotuspelit näkyvät fanseatin kautta. Tämä oli iloinen yllätys.
  10. E

    Harjoitusottelut 2016

    TUTO pelaa seuraavat 3 harjoituspeliä peräkkäisinä päivinä, joten tuohon paikallisotteluun varmaan käytetään meidänkin puolelta edustuksesta niitä, jotka vähemmän peliaikaa ovat saaneet. Tuo eka EU ottelu pelataan siis jo niin, että mukana on myös edellisestä pois jääneet. Tuskin siis siitä...
  11. E

    Harjoitusottelut 2016

    Eka harkkapeli päätyi näköjään 1-5 tappioon SKA Nevalle. Jatkoajan tarina ei paljon kertonut, mutta kun matkassa ei oltu kuin kolmella ketjulla ja tervämmät hampaat jäivät kotiin, niin tuloksellisesti ihan ok varmaan. Jos joku paikalla olleista on tälläfoorumilla, niin olis mukava kuulla hieman...
  12. E

    Harjoitusottelut 2016

    Tänään siis eka harjoitusottelu ja kokonpano on hieman outo, kun joukosta puttuu monta konkaria. Yllätyksellisesti mukana on naapurin intiaani ! Hyökkääjät: #61 Sillanpää - #79 Kuru - #28 Laine #21 Juusela - #70 Virtanen - #5 Moisio #18 Rutanen - #15 Hyvärinen - #49 Vuorio Puolustajat: #55...
  13. E

    Harjoitusottelut 2016

    Mestiksen harjoitusottelut löytyy nyt Mestiksen sivuilta. TUTO Hockey:n harjoitusottelut siis tässä: 12.08.2016 18:30 Kupittaa TUTO Hockey Espoo United 18.08.2016 18:30 Forssa TUTO Hockey SKA Neva 25.08.2016 18:30 Turku TPS TUTO Hockey Ohos ! 26.08.2016 18:30 Heinola Peliitat TUTO Hockey...
Ylös