Hakutulokset

  1. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Kojolla ei oikein eilen hyvin mennyt. En vielä suoraan tuomitse hänen esiintymistään. En tiedä montako harjoitusta mukana on ollut, mutta voipi olla tuo muualla olo hieman vaikuttamassa tähän. Pakilla on tietysti oma tehtävänsä ja se nyt pitäisi osata vaikka muualla olisi ollutkin. Perjantaina...
  2. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Paketissa on tämä kausi nyt eikä se päättynyt voittoon viimeisessä ottelussa kuten parina edellisenä kautena. Lähtökohdat kahtena aikaisempana vuotena pronssiotteluun oli erilainen. Turpaan kunnolla ja tappio 7 ottelussa joukkueella, jossa potentiaalia oli loppuun asti menemiseen. Tällä kaudella...
  3. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Harmi todella tuo Kulmalan tilanne. Itse tilannetta en nähnyt niin selvästi, että voisin alkaa Koposelle rangaistusta vaatimaan. Mutta sen verran hyvää peliä on esittänyt, että etua saa vastustaja tästä nyt. Oksentaa en ala, mutta eiköhän nyt kannata näillä mennä. Vaikeaa olisi ulkopuolisen...
  4. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Niin Ika ei ole Viron maajoukkueen hommissa. Tästä tuli korjaus jokin aika sitten. Ongelmana voi olla sitoutuminen, joka johtuu vaihtuvista pelaajista ja ketjujen jatkuvista muutoksista. Lasaretti tyhjeni? juuri ennen pudotuspelejä. Kolme voittoa putkeen ei mahdoton, mutta vaatii näillä näkymin...
  5. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Itselläni nähtynä näistä pudotuspeleistä vain vajaat kaksi ottelua ja en ole kyllä nähnyt niissä mitään sellaista, mikä suoranaisesti kertoisi TUTO:n putoavan tästä sarjasta. Noissa näkemissäni otteluissa TUTO on tavallaan hallinnut peliä, mutta viimeistely epäonnistunut hyvistäkin paikoista...
  6. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Kyllä tässä on melkein koko kausi menty niin että joku tai enemminkin jotkut, on pois. Harmi, jos tilanne on nyt sellainen että lopussa tämä taas toistuu. Kyllä mina edelleen olen sitä mieltä, että TUTO:n puolustus on hidas. Liikaa omassa päässä vastustaja pääsee kiinni vaikka on monta metriä...
  7. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Tässä vaiheessa ei minustakaan enää pidä katsoa ympäriltä enää mitään, vaan keskittyä siihen omaan tekemiseen ja antaa yksi rauhoittava tekijä eli näillä mennään. Aina voi tällaisessa pitkässä ja raskassa pudotuspeli hässäkäss käydä niin, että jonkun paikat ei kestä. Siitä sitten halukkaalle...
  8. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Veikkaan itse, että kun pelureita oli jo niin runsaasti pois, niin Lehtisen ja Uskin osalta otettiin riski peluutuksessa. Muutoin oltaisiin varmaan saatu kasaanvain kaksi ketjua. Nyt siis tuo kostautunut. Rutanen sen verran vähän aikaa remissä ollut, että syy voi olla mikä tahansa. Tietty jos...
  9. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Itäinen kierros tuotti siis vain kolme pojoa. Aika vaikeaa sieltä on ollut aiemminkin täysiä pisteitä hakea. Hokkia vastaan kyllä tapahtui ihan liikaa puolustuspään kiekon menetyksiä, joten tulos olisi voinut olla rumempikin. Tuntuu että jos kärkipään miehiä puuttuu jatkossakin, niin vaikeaa...
  10. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Vuorisalon paluu taitaa olla kiinni myös Ässien pakkitilanteesta. Pelikunnossa kaverin on sanottu olevan jo (tilanne 12.2 siis). Eli jos siellä on tarvetta heillä, niin paluu tänne voi olla kyseenalainen. Tietysti Vuorisalo on nimetty nähin jotka voivat pomppia väliä miten tahtoo. Ikävää se...
  11. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Runkosarjaa on vielä tovi käymättä ja potilaina on vielä kasa pelaajia. Tuo Vuorisalo mainitaan siellä, joten ehkä hän sitten palaa tänne jos kuntoutuu. Pulliaisen tilanne on kyllä harmi, jos kausi olisi tässä. Ei kyllä löydy korvaajaa eikä edes olisi löytynyt ennen siirtorajan umpeutumista. Tuo...
  12. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Erotus lienee se, että TUTO lainaa omia sopimuspelaajiaan ulospäin. No joo, näitä on ollut toistaiseksi kolme. Lisäksi nyt siis tehty myös yksi vaihtokauppa. Tällaista ei farmiseura kai varsinaisesti tee. Tässä on siis näistä kolmesta lainasta yksi on ollut maalivaahti (ei pelannut, mutta...
  13. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Vuorisalon kuntoon palautumisesta ei kai ole tullut tietoa, muuta kuin että Porin suunnalla sitä tekisi. Mahdollisuus on siis että siirtyy hetkeksi sinne jatkamaan nyt kuntoutusta jäällä ja pelaa myös siellä. Paluu TUTO-paitaan on ollut epäselvää, mutta Vuorisalo nimetty nähin nuoriin jotka...
  14. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Toivon mukaan minä en ole ollut se arvostelija. Mielestäni TUTO tarvitsee puolustajan/puolustajia jotka ovat hiukka nopeampia. Nyt on muutamia ellei useampia kertoja näkynyt, miten kiekko omassa päädyssä päätyy vastustajalle vaikka oma pelaaja on ollut lähempänä. Tietysti oman maalin...
  15. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    En vielä hurraata huuda kuitenkaan. Kun tuo naapuri on nimennyt Lehtosen ja Kulmalan nyt näihin siirtorajan jälkeisiin varattuhin siirtoihin, niin mitä tahansa voi vielä tapahtua. Luotto naapuriin ei ole minulla mikään erikoinen ja vaaransa on kaikella. Samalla listalla ovat TUTO:n muiltakin...
  16. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Nyt kun naapurin tyhjennysmyynti on ollut vauhdissa, niin Lehtonen voitaneen jo unohtaa. Vuorisalosta ei ole kai kukaan kuullut mitään uutta. Tervehtymässä Porissa taisi olla viimeinen uutinen. Jäi nuo viikonlopun ottelut hieman pimentoon., Jukurit matsia en nähnyt oikeastaan kuin kolmannen erän...
  17. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Lindsten, jonka muistaakseni piti olla koko kauden laina siis lähti. Ihan hyvin hän pelasi aina kun rinalla oli pätevät kaverit ja vaikka fyysinen koko ei ihan vielä riitä niin hyvin jaksoi silti pyrkiä sisään maalin edustalla. Tietysti nyt kun sanotaan Kulmalan ja Karhun pelaavan loppuun TUTO:n...
  18. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Eiköhän tuo Salo ollut kuitenkin pieni huumorin pläjäys. En paikalla ole ollut kuuntelemassa, mutta sellaisena sen itse ainakin otin.
  19. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Otteluennakossa oli myös muuta hyvältä kuulostavaa asiaa eli Pärssinen ja Lehtinen jo jäillä ja Pulliainenkin saattaa olla sinne palaamassa. Kuitenkaan ei haluttu sen enempää asiaa julistaa ja valmisteltiin asiaa myös niin, että runkosarja saatetaan mennä loppuun ilman heitä. Tästä jos joatin...
  20. E

    TUTO Hockey kaudella 2014–2015

    Huhuilu piti siis paikkansa. Hyökkäyspäähän saatiin nyt hieman leveyttä lisää. Vähän on ollut viimeaikoina yhden kentän varassa pelin tilanteiden hakeminen. Ja vielä kun niitä normaaleja ketjuja on jouduttu nyt hajoittamaan niin "tutkaparit" ovat kadonneet sen sileän tien. Nyt siis ehkä saadaan...
Ylös