Hakutulokset

  1. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Kuka pitää mitäkin todella kovana jälkenä. Olen väsymättä toistanut sitä faktaa, että Pep sai Juppilta perintönä triplamestaruuden voittaneen Bayernin, sekä mielipuolisen summan rahaa rakentaa joukkuetta. Jupp johdatti Bayernin neljän vuoden aikana kolme kertaa Champparin finaaliin ja viimeisenä...
  2. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Jupp Heynckes olisi sellainen nimi, jonka luulisi seisauttavan veret jokaisella saksalaisen jalkapallon ystävällä. Sitä en tiedä, mitä hän on päättänyt valmennusuransa lopettamisen suhteen kuten en sitäkään, onko ukon terveystilanne nykyään millä mallilla. Mikäli edellytyksiä näiltä osin olisi...
  3. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Itse olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, ettei Bastianin paikka ole enää(edes terveenä ja ehjän kauden pelanneena) maajoukkueessa. Höwedesin tasokaan ei mielestäni riitä näihin nykyisiin kansainvälisiin huippuotteluihin, joissa topparinkin pitäisi olla molempiin suuntiin(puolustaminen&pelin...
  4. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Näkemykseni mukaan, joka perustuu Italian pelaamiseen näissä kisoissa, ei Saksan kannata yrittää boksiin ja parhaalle maalintekoalueelle murtautumista syöttelemällä. Jos ja kun sinne on pakko yrittää ängetä, se kannattaa tehdä enemmänkin 1 vs.1 -haastojen kautta. Etenkin Draxlerilla on...
  5. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Näiden lisäksi Podolskin vasuri hakee lähes vertaistaan, jos puhutaan pallon nopeudesta. Osuu usein myös maalia kohti. Khedirallakin on hirmu tykki, mutta pallo karkaa liian usein yli tai ohi. Jopa Gomezilla on suht hyvä laukaus, mutta sen virittäminen kestää välillä liikaa. Hyviä vetäjiä...
  6. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Miksei Löw siirrä Boatengia oikeaksi laitapakiksi? Paikka on hänelle tuttu ja Mustafi kykenee hoitamaan topparin tontin varsin hyvin. Nyt Saksa on rampa, koska toinen laita on käytännössä pois hyökkäyspelistä. Ei tuolla tekemisellä päästä millään loppuotteluun, koska valveutunut vastustaja...
  7. E

    Saksa EM-kisoissa 2016

    Draxlerissa on tosiaan sellainen potentiaali, että jo senkin takia häntä kannattaa pitää kentällä. Lisäksi Reusin loukkaantuminen tarkoittaa, ettei kovaa vaihtoehtoa löydy. Mun mielestä Draxler ei edes ollut huono eilen, joskaan ei häikäissyt. Huonoa oli Götze ja puolustuksen ajoittainen...
Ylös