Hakutulokset

  1. E

    Luke Martin HIFK:ssa

    Toivottavasti jatkaa ensi kaudella! Antaa todella hyviä syöttöjä ja on todella varma myös omiin. Ei ole sattumaa kyllä viime aikojen tehot. Byyrin toki voisi välillä painaa.
  2. E

    Luke Martin HIFK:ssa

    Väitän että tässä on iso osuus, toki myös Martinin hyvyyttä, mutta myös Sundin luotettavuutta, reagointia ja sitä että pelaavat yhteen hyvin. Molemmat pakit nousee hyvin ja haastavat mutta myös paikkaavat toisiaan hyvin ja pelaavat itseään koko ajan vapaaksi, jotta peliä voi levittää. @VSP73...
  3. E

    Luke Martin HIFK:ssa

    Ja löytävät Sundin kanssa toisensa todella helposti ja pelaavat myös aika hyvin synkassa puolustusalueen puolustuspeliä.
  4. E

    Luke Martin HIFK:ssa

    Kerran ainakin yv:llä veti mielestäni hienosti Lehterän syötöstä. Vaikutti että kaikki odottavat että jakaa Ikoselle kiekkoa, mutta hämäsi hyvin, sillä näytti että syöttää mutta vetikin ranteella aika kovaa suoraan syötöstä. Siinä oli mielestäni ainakin vähän juonikkuutta.
  5. E

    Luke Martin HIFK:ssa

    Ottaako kypärän pois ennen kuin menee väittelemään jäähystä päätuomarin kanssa?
Ylös