Hakutulokset

  1. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Harmittaa itseänikin, ettei tuo joukkue vaikuta kieltämättä miltään mestarisuosikilta. Eiköhän tässä kuitenkin ole taustalla se yksinkertainen tosiasia, että rahat on loppu ja tästäkin kaudesta on tulossa taas mukava taloudellinen tappio. Kyllähän tuo yleisökato tässä eniten näkyy. Toimistolla...
  2. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    En missannut. Mielestäni Mutanen kaivataan nimenomaan tuomaan oma panoksensa tuohon neppailevaan ja maalien edustoilla arkailevaan joukkueeseen, ja sitä kautta kumulatiivisesti tuomaan se tarvittava asenteellinen muutos pudotuspelejä silmällä pitäen. Mutanen on kunnossa ollessaan äärimmäisen...
  3. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Olen tästä asiasta vahvasti eri mieltä. Mutanen on juuri sellainen pelaaja, jota KalPa tarvitsee, mikäli aikoo elätellä edes ohuen ohuita haaveita pudotuspelimenestyksestä.
  4. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Jos ajatellaan positiivisesti, niin meillä voi olla Perhosen lainan päättyessä kaksi tulikuumaa veskaria kokoonpanossa. Uskon nimittäin, että Samu onnistuu Hämeenlinnan keikallaan vakuuttamaan niin HPK:n kuin KalPankin valmennusjohdon omilla otteillaan.
  5. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Laittaisin Lauritzenin, Ruohomaan ja Davisin samaan ketjuun. Toisen ketjun veivaisin muotoon Keränen, Rissanen, Mankinen. Bengtssonia voi käyttää loukkaantumissuman ajan 3-4-ketjuissa, sen jälkeen miehelle voidaan sanoa näkemiin.
  6. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    En ole tälle palstalle tänä kesänä juuri kommentoinut, mutta nyt on pakko sanoa, että: peace.
  7. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    C Timonen A Jokela A Mutanen
  8. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Ei mitään, saat anteeksi. Vastaus kysymykseesi on "ei ole". Tarkoitin tällä realismia sitä, että toimistolla on kai viimeinkin havahduttu siihen, ettei nykymenolla voi jatkaa. Realismia on se, että hankkiudutaan eroon ylikalliista pelaajista, kuten nyt on tehty. On minustakin täysin...
  9. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Tämä on uhkakuva, mutta samalla myös täyttä realismia. Ei mopolla moottoritielle. Olen tyytyväinen siihen, että seuran taloudenpitoon on tullut mukaan ripaus realismia. Nyt on menty aika monta kautta tehden karmeita tappioita. Mieluummin näen KalPan pelaamassa sijoista ynnä muut kuin...
  10. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Minusta tämä näyttää oikein hyvälle. Birnerin lähtö tosin harmittaa, mutta muutenhan tämä on menossa ihan järkevään suuntaan. Kapasen lähtö oli jo hyvissä ajoin tiedossa, joten hänen varaansa ei ensi kauden osalta seurajohto ollut laskenut mitään. Voutilaisen lähtö oli taloudellisessa mielessä...
  11. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Näen asian aikalailla samalla tavalla. Tammelan paikka on alkuun kolmosketjun laidalla. Sieltä on hyvä sitten näyttöjen perusteella nousta ylempiin ketjuihin. Mielestäni Harjaman rooli on olla ainoastaan rotaatiopelaaja. Nelosketjun laitaan kaipaan "Mutanen vol 2:ta". Oikein hyvältä näyttää...
  12. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    No eipäs nyt vaivuta epätoivoon. Aika harvassa ovat ne miehet, jotka sentterin paikalta sylkevät maaleja solkenaan. Yleensähän nämä sedät ovat juuri niitä pelintekijöitä. Liityn mukaasi negailemaan, jos noihin kahteen kärkiketjuun ei hankita sitä yhtä peräänkuuluttamaani "nimimiestä"...
  13. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Tämä mies istuisi KalPan rosteriin kuin nenä päähän. Sen jälkeen haku päälle vielä sen kärkiketjun laiturin ja fyysisen laiturin osalta.
  14. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Voihan tuo olla vähän itsensä nurkkaan ajamista, jos ehdoin tahdoin lukittaudutaan hankkimaan laput silmillä pelkkiä kotimaisia pelaajia. Tähän en kuitenkaan usko. Eiköhän tuota suunnitelmaa tarvittaessa muuteta, mikäli näyttää siltä, ettei sopivia suomalaisia ehdokkaita ole tarjolla. Yhtä...
  15. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Olen tästä vahvasti samaa mieltä. Miehen esitykset eivät todellakaan vastaa maksettua palkkaa. Tähän mieheen käytetyllä rahalla saataisiin kaksi oikeasti potentiaalista kaveria tilalle.
  16. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Niin, no tuo Saksmanin kommentti ei vielä tarkoita, että sieltä on tulossa ketään nimimiestä. Sehän lienee kaikille selvää, että ainakin pari ruutua on vielä hyökkäyksessä täytettävänä.
  17. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Onkohan tällä rahalla tarkoitus vahvistaa hyökkäystä jollakin nimekkäälläkin miehellä vai onkohan tilanne ainoastaan se, että pelaajabudjettia on vaan yksinkertaisesti ensi kaudeksi pyrittävä kaikin keinoin pienentämään? Puolustus näyttää kyllä ilman Koivistoakin ihan asialliselta, mutta on...
  18. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Oikein hyvältä alkaa ensi kauden joukkueen kokoaminen jo tässä vaiheessa näyttämään. Keränen - Rissanen - Mankinen x x - Ruohomaa - Voutilainen Tammela - x x - Nikko Mutanen - Kinnunen - Hyvärinen Piipponen - Harjama - Pitkänen Timonen - Riikola Lukka - Halonen Jokela - Lyytinen Koivisto -...
  19. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    Jos tuohon ensi kauden joukkueeseen saataisiin kiinnitettyä Lukka, Malinen ja Birner, niin paketti näyttäisi minun silmiini varsin hyvältä. Runko olisi tämän jälkeen melko hyvin kasassa. Sen jälkeen voitaisiin loppuihin täyterooleihin etsiä näitä Mestis-arpoja. Lukka on tästä kolmikosta...
  20. D

    KalPa kaudella 2015–2016

    200 000 euroa kaudesta täytyy epäilemättä vähintään maksaa. On mielenkiintoista nähdä pitääkö huhu Puustisesta paikkansa. Mikäli pitää, taitaa Birnerin ja Kubalikin jatko olla taloudellisesti mahdotonta. Erityisesti Birnerin lähtö harmittaisi.
Ylös