Hakutulokset

  1. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Olipa mukava katsoa pitkästä aikaa KalPaa, jonka pelaamisessa oli jotakin järkeä. Paketti oli, toisen erän heikkoa hetkeä lukuunottamatta, koko pelin ajan kasassa, toisin kuin käytännössä kertaakaan Laukkasen aikana. Oli myös täysin ennenkuulumatonta, että valmennus käytti aikalisän...
  2. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    On tällä nahkiksella tosiaan viesteissään välillä sisältöäkin, sitä ei käy kiistäminen. Itseäni kuitenkin kummastuttaa, vai pitäisikö sanoa lähinnä vituttaa tuo tyyli ilmaista asioita, joka on ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aina hyökkäävä ja syyttelevä, toisten mielipiteet ja huomiot...
  3. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Ote tämän päivän Urheilusanomista: Viime kaudella syvissä vesissä käsipohjaa uinut joukkue on valmistautunut kauteen uusvanhan päävalmentajansa Pekka Virran johdolla energisesti. Viestit Kuopiosta kertovat, että etenkin joukkueen kokeneet pelaajat ovat nauttineet harjoittelusta ja arjesta...
  4. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Juotko sinä kaljaa? Olisin voinut pistää pääni pantiksi, että sinunlaisesi pissis juo siideriä.
  5. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Vaikka menee omalta osaltani aivan OT:ksi, on silti aivan pakko kommentoida. Ei vittu, mitä pikkutyttöjen touhua.
  6. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Olet asian ytimessä. Tämä keskustelu on mennyt jo aivan naurettavalle tasolle, jossa mennään paikoitellen myös henkilökohtaisuuksiin. Kiitos tästä kuuluu yksinomaan nahkikselle.
  7. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Olisikohan jo nyt aika vetää siitä jarrukahvasta? Tämä vouhottaminen tästä Pekka Virrasta ei mene enää kohta läpi huonona vitsinäkään. Varsinkin, kun et tunnu antavan muille tällä palstalla tilaa hengittää.
  8. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Täytyy sanoa, että itsekin olen hämmästyneenä tässä viime päivät lueskellut näitä eräiden nimimerkkien Laukkasta kiihkeästi puolustelevia kommentteja. Ilmeisesti aika on jo nyt kullannut muistot. Pitäisiköhän meidän pyytää se Jari tänne takaisin?
  9. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Tässä asiassa olen kanssasi vahvasti samaa mieltä. Tämän takia koen, että Pekalla ja joukkueella on kaikki onnistumisen edellytykset. Tämä inttäminen Pekan hyvyydestä tai huonoudesta ei johda tässä vaiheessa mihinkään. Mielipiteen meistä jokainen kykenee oikeasti muodostamaan joukkueen...
Ylös