Hakutulokset

  1. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    Mielestäni Tapparan kannattaisi jo alkaa miettiä outside of the box. Esimerkiksi kaukalon pleksien rikkominen ja muutenkin koko kaukalon päreiksi pistäminen esim. ajassa 59.57 voisi johtaa siihen, että ottelu päätettäisiin viheltää päättyneeksi tuohon kellonlyömään, jolloin emme voisi enää...
  2. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    Ensin tehtiin kolmen vuoden pahvi ja nyt etsitään uutta seuraa? Sehän olisi jo vähän kuin kovaltshukin Los Angelesin keissi, ainoastaan sillä erolla, että jälkimmäisessä ei tainnut olla mitään järkeä alunperinkään.
  3. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    Niin onhan nämä ECHL-miehet vähän kääntämättömämpiä kortteja, kuin sellaiset, jotka AHL:ssä olisivat nakutelleet jokusen kauden hyvillä tehoilla. Mutta katsotaan nyt taas ennenkuin tyrmätään. AHL:ssä ei näytä saaneen oikein mitään aikaan, muttei ole montaa peliäkään. Ehkä tässä on nyt...
  4. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    Tämä oli hyvä uutinen. Meillä on joku joka kantaa vastustajat pois maalin edestä ainakin vielä 3-vuotta.
  5. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    No voihan vaikka kesätreeneissä siihen reikävaneriinkin ampua, jos tähtäin maalivahdin ottamisessa ei ole siihen tähtäävä, että kaverista olisi vielä joku päivä jotain muutakin hyötyä seuralle, kun olla putkien välissä kesätreeneissä. Mutta tämän suhteen lienee parasta nyt katsoa ja palataan...
  6. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    No en mä tiedä miten sen pukisi sanoiksi. Suomi on jääkiekon maailmanmestari suunnilleen B-joukkueellaan ja Tapparan täytyy saatana hakea joku Belgialainen kaveri kolmosveskarikseen, joka on Suomisarja-tasoa. Eikö itse Tampereen seudultakin löytyisi tuon paikan täyttävä mies?
  7. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    No näinköhän tätä maalivahtipuolta paremmaksi saadaan tällaisilla Wouter Peeterseillä. Jokerien junnuissa ja Suomi-sarjassa vähän käyty ja viime kaudella Eliteprospectsin mukaan ei ihan kauheasti pelien määrän mukaan pelannut missään. No, ainahan sitä katsoa voidaan...
  8. D

    Tappara kaudella 2019–2020

    Vaikuttaa juuri sellaiselta kaverilta, jollainen tänne pitäisi saada, jotta säilytetään uskottavuus ja realismi taastella edelleen kirkkaimmasta mitalista.
Ylös