Hakutulokset

  1. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Samaa mieltä. Mielummin puukätisempi jolla kaudelta kertynyt hyvä pelituntuma. Nyt tuntuu, että Aatua roikotettu sen varalta jos se vähämaalisessa pelissä sen yhden taikatempun kuitenkin onnistuisi tekemään. Mutta eipä niitä ole sitten näkynyt. En edes enää muista milloin viimeksi jotain...
  2. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Nukutun yön jälkeenkin edelleen tyhjä olo. Niin hyvin otettiin ohjat ensin Tampereella ja sitten jatkettiin eilen kohti 2-2 ottelusarjan tasoitusta. Mutta sitten annettiin momentum Tapparalle. Vaikka niin kaikkialla varoiteltu, että jos yhtään antaa heille tilaisuuksia niin siellä riittää...
  3. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Olisihan tuon Salmisen koohotuksen onnistuessa syntynyt varmaan hyvä maalipaikka. Jos siis olisi ehtinyt hyvässä vauhdissa kiekkoon ja päässyt sen kanssa sieltä maalintakaa kiertämään. Se varmaan siinä ajatuksena oli. Ei näytä että tahallisesti pyrkisi Heljankon kolaamaan. Mutta olisi toivonut...
  4. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Levollinen ja luottavainen olo, että hoidetaan helposti. Ihan niinkuin puolivälierien neljäs matsi.
  5. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Luulisi että joku yöjuna ja makuuvaunut olisi mukavin. Bussilla Riihimäelle ja siitä pohjoiseen menevään junaan.
  6. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Samaa mieltä. Ykkösessä menee Haatasen vahvuudet vähän hukkaan ja häneltä puuttuu taas ne ominaisuudet joita ykköskentän laiturilla tulisi olla. Tekee kyllä kovasti töitä ja kamppailee, mutta tarvitsisi paremman pelisilmän, syöttötaidon ja vedon. Neloskentässä Tyrskyn ja Enlundin kanssa Lehterän...
  7. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Tulee varmasti kamppailullisesti kovin ja tuloksellisesti tiukin matsi tähän mennessä. Odotan että hifkin tähdet varsinkin kokeneet Lehterän johdolla maalipaikkoja luovat ja varmaan onnistuvatkin. Varsinkaan ylivoimalle ei saisi heitä päästää. Oman maalin teon on toimittava. Jos tuolta Lehterä...
  8. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Onkohan flunssaa vaiko vaan normirotaatiota, että saadaan peräkkäisten päivien peliin jalkoja. Kyllä näkee nyt tuon kolmosen Hirvosen ja Kiiskisen pörräämässä hyökkäyspäässä vastustajan iholla väsyttämässä
  9. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Eiköhän Roineella ole flunssa tai norovirus. En usko että muuten olisi pois. Vähintään olisi 13.hyökkääjän roolissa. Hyökkäyssuuntaan ei annettavaa mutta alivoimalla ja silloin kun puolustetaan omaa johtoa vastustajan loppukiriä vastaan, on mies paikallaan. Tuohon kolmoskenttään kyllä Tukiainen...
  10. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Juu kyllä tuossa takaraivoon kun tulee yllättäen kova isku voi mennä naama jäätä vasten. Huonolla tuurilla hammaskalustoa siinä sitten rikki. Ja eikö se mailan varsi kypärän reunan alta tavoita niskanikamat
  11. D

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Jämsenin jättäisin kyllä kokoonapanon ulkopuolelle mikäli ei loukkaantumissumaa tule. Ensi vuonna sitten uudestaan. Onkohan Jordanilla vähän väsymystä tullut. Melkoisen raastava ja ajokoiramainen pelityyli. Ja koko kauden isoja minuutteja. Iso mies tuonkaltaiseen pelityyliin. Voisi antaa vaikka...
Ylös