Hakutulokset

  1. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Yleisurheiluliiton harjoittama huoraaminen on VÄHÄN paremmin ymmärrettävää, koska laji ei kylve tv- ja sponssituloissa olympialaisten ulkopuolella. Esimerkiksi EM-kisat tekevät roimaa tappiota eikä MM-kisoillekaan mahda innokkaita järjestäjiä olla jonoksi asti, etenkään näin post-Bolt-aikana...
  2. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Vetterhän kiskaisi. Tosin en tiedä hyväksytäänkö tulosta, koska kaatuili
  3. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Topi Raitanen jäi vaisuun tulokseen 8.25, mutta onneksi hänen kilpailurytminsä on ollut normaali eikä hän muutenkaan vaikuta ikävältä ihmiseltä
  4. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Sinä et ole puhunut näistä, eivätkä alkuperäiset viestini myöskään viitanneet mitenkään sinuun
  5. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Just just. Ja tämän asiallisen kummastelun sanoittaminen edellyttää välttämättä puhetta reisiläskeistä, ikävästä luonteesta ja naistenvaivoista
  6. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Eli ovatko keskeisimmät ongelmat nyt siis, että Mäkelä puhuu liikaa omalla some-tilillään, että hänestä kirjoitetaan liikaa vaikkei hän itse lehtitekstejä laadikaan, että hän puhuu kiusallisista asioista joista ei saisi puhua, että hän suunnittelee itse kilpailukalenterinsa eikä ota meiltä...
  7. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Koetko, että Mäkelä on loikkinut liuan lyhyitä loikkia sun verorahoilla vai mistä nyt kiikastaa?
  8. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Minä myös
  9. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Minusta myös Mäkelä on raikas tuulahdus päättäväisyyttä, kunnianhimoa ja yksilölajeissa usein vaadittavaa omanarvontuntoa. Jos nostaa epäkohtia esille, saa helposti hankalan ihmisen maineen, mutta minusta on pelkästään hienoa jos joku uskaltaa avata suunsa muidenkin puolesta. Yksilöurheilijat...
  10. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Liekö Riitta Salinin aikana sitten ollut paremmat suodattimet some-kanavilla...
  11. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Lupausten jalostaminen on peevelin vaikeaa kaikille maille kaikissa lajeissa. Saksan yleisurheilua ei vaan vielä hetkauta jos yksi kymmenen lahjakkuutta hukataan
  12. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Juuri näin. Tuntuu, että Pitkämäen erityiskohtelu -jankutus liittyy ennen kaikkea tuohon viimeisimpään vuoden urheilija -valintaan, joka 1) oli ihan perusteltu ja 2)tuskin oli miehestä tai hänen taustajoukoistaan mitenkään johtunut
  13. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Itse en ole koskaan todistanut tällaisen Pitkämäki-illuminatin olemassaoloa, mutta kai se on uskottava
  14. D

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Jep, samaa mieltä. Nykyinen yleisurheilun ohjauskäsikirjoitus, jossa tehdään muka suoraa lähetystä mutta jossa lähes jokainen klippi tulee 10 sekunnin kahden minuutin viiveellä, on selostajille todella vaikea. Kuulutukset ja yleisön reaktiot paljastavat tapahtumia etukäteen, selostaja joutuu...
Ylös