Hakutulokset

  1. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Esitetään asia näin: olit selvästi pettynyt mainittujen pelaajien esityksiin, mitä näiden olisi pitänyt tehdä, jotta eivät olisi olleet pettymyksiä? Tähän odotan oikeasti mielenkiinnolla vastausta.
  2. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Tiedän, että tämä on hassuttelua, mutta aika usein kun tällainen "jonipuurula" pelaa hyvän pelin tai jonkun jakson, niin nämä Hasek-vertailut tulevat pöytään. Kuitenkaan jostain syystä ei olla toista Hasekia nähty. Hasekhan aina tunnetaan akrobaattisena pyörijänä. Harvoin muistetaan, että hän...
  3. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Tätä vähän itsekin ihmettelin. Reinhartin "huomioimiseksi" ei riitä edes jaettu maalipörssin voitto, pistepörssin voitto selkeä voitto plusmiinustilastossa. Siis nämä on tarkastettavissa ihan parissa sekunnissa. Pelejä katsomalla myös näki, että oli joukkueen tärkein alivoiman tappaja, pelasi...
  4. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Isoin syy tähän lienee se, että Nick Ritchie ja Jake Virtanen ovat olleet ainakin omaan silmääni melko kovia pettymyksiä. Ritchien jalkanopeus (eli sen puute) on selkeä ongelma, ja mies tuntuu olevan paljon pelin ulkopuolella. Jake Virtanen taas vaikuttaa enemmän ja enemmän kaverilta, jolla on...
  5. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Voi syyttää toki värilaseista, mutta en kyllä oikein ymmärrä, millä järjellä Reinhartin tuosta pois jättää. Reinhartin ketju on pelannut ihan koko turnauksen vastustajan ykköstä vastaan ja lähes ainoa syy siinä on Reinhart itse. Hän myös pelaa ykkösalivoimaa sekä ykkösylivoimaa. Tästä huolimatta...
  6. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Tuo USA:n joukkue on valintojensa osalta tosiaan herättänyt aika paljon narinaa, ja selvästi myös aiheesta. Siellähän on tosiaan iso kasa pieniä, taitopuoleisia kavereita. Tämän takia ihmetystä herätti aika paljon, että esim. hyvin OHL:ssä pelanneet McCarron ja Bailey jätettiin sivuun, vaikka...
  7. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Kanadalla on sen verran paljon tuota leveyttä kokoonpanossa, että näen ketjukavereiden tasossa melko vähän eroa Kanadalla ykkös- kuin kakkoskentässä. Esim. eihän Duclair nyt sentäs Kanadan toiseksi paras laitahyökkääjä ole. Fasching on tosiaan pelannut erinomaisesti, ja saanut melko vähän...
  8. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Eichelin ja McDavidin pelaamista vertailtaessa kannattaa huomioida se, että Eichel pelaa jatkuvasti vastustajan ykköstä vastaan siinä, missä McDavid kakkosta. Esimerkiksi viimeöisessä matsissa Eichel sai jatkuvasti vastaansa Reinhartin siinä, missä McDavid pelasi Larkinia vastaan pääasiassa...
  9. D

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Mielestäni Motte pelasi tuossa kentässä Milanon tilalla kyseisessä turnauksessa. Kuitenkin luonnollisesti jenkit saavat melko paljon etua, kun pelaajat tuon kehitysohjelman vuoksi tuntevat toisensa todella hyvin, koska iso osa joukkueesta on pelannut toistensa kanssa samaan aikaan jossain vaiheessa.
Ylös