Hakutulokset

  1. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Minä väittäisin, että myös palestiinalaisten ja arabien omilla tekemisillä on ollut vaikutusta siihen, miksi tilanne on muodostunut tuollaiseksi kuin se on. Palestiinalaisten kohtelu on osittain seurausta siitä, että Israelin on oman turvallisuutensa vuoksi ollut pakko toimia niin kuin se on...
  2. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Palestiinalaisia ei taida loppujen lopuksi edustaa tällä hetkellä oikein kukaan. Hamas muiden terroristijärjestöjen tapaan käyttää heitä vaan hyväkseen omien tavoitteidensa ajamiseen, joihin kuuluu ennen kaikkea Israelin ja juutalaisten tuhoaminen, eikä arabimaitakaan näytä kovin paljon...
  3. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Voi helvetti mitä jengiä. Ollaan plakaatit kädessä kadulla osoittamassa mieltä, mutta ei vaivauduta ottamaan millään tavalla selvää siitä asiasta minkä puolesta tai mitä vastaan ollaan siellä kadulla. Tällainen liveversio somehuutelijoista.
  4. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Ei ole oleellista tuon yksilön kannalta, mutta vähän laajempaa kuva kun katsoo, niin sillä on minusta aika paljonkin merkitystä.
  5. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Niin, tässä voi ihan vakavasti kyllä miettiä sitä, että kumpi on oikeastaan se suurempi sotarikollinen: Se sotilas, joka yrittää ampua vihollista ja osuu kilveksi nostettuun sivulliseen, vai se, joka tietoisesti nostaa sen sivullisen siihen luodin tielle?
  6. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Silloin siinä on minusta pientä ristiriitaa, jos palestiinalaisista luodaan tämän perusteella hyvin glorifioitua, ruusunpunaista kuvaa, kuinka he ovat upeaa kansaa kansanmurhaa suorittaviin natsijuutalaisiin verrattuna. Esim. omassa somekuplassa on tällainen vihreiden vasenta äärilaitaa edustava...
  7. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tämäpä juuri. Eli kun hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassa niin on tyydyttävä vaan siihen kokonaisuuden kannalta vähemmän huonoon.
  8. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Niin, kuten eilen kirjoitin niin Hamashan lisää vaan kierroksia mikäli se ei saa Israelilta toivomaansa reaktiota. Eli jos raketti-iskut ei riitä niin aletaan katkomaan päitä, ja jos päiden katkominen ei riitä niin luoja ties mitä seuraavaksi. Hamasin elinehto on oikeastaan se, että se saa...
  9. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Sehän Hamasin motiivina juuri on, että se saa Israelin vastaamaan voimalla. Mitä parempi ylilyönti, ja mitä enemmän siviiliuhreja, niin sen parempi heille. Mutta tuo tilanne on sikäli pirullinen, että Israelilla ei taida olla loppujen lopuksi oikein muutakaan mahdollisuutta kuin vastata. Koska...
  10. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Arabimaathan pumppasivat tuonne vuosikausia rahaa, ja ne taisi hävitä alueen olojen parantamisen sijasta näiden ääriryhmien perseilyn rahoittamiseen, niin aika moni arabimaa taisi lopulta kyllästyä tuohon ja ovat livenneet Israelin vastaisesta rintamasta. Näennäisesti ovat edelleen...
  11. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Se ongelmahan on juuri siinä, että nämä ääriryhmät ja terroristiryhmittymät tarvitsevat vihollisen ja kriisin, että ylipäänsä oikeuttavat olemassaolonsa ja selviävät hengissä. Ei nämä terroristipaskat mistään siviiliväestöstä piittaa, vaan käyttävät sitä hyväkseen että saadaan ylläpidettyä...
  12. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Jokin tuossa sairaalaiskussa haiskahtaa minusta ja pahasti. Ei sillä, etteikö Israelin historiasta löytyisi tällaisia ihan terroritekoihin rinnastettavia iskuja, mutta tässä käryää nyt minusta jokin epämääräinen. Saattaa olla jopa vähän kaalisopan löyhkää mukana. Kun maailmalla on nyt ollut jopa...
  13. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Kun omaa fb-feediä on seuraillut viime päivinä, niin huomaa että tässäkin suhtautuminen ja mielipiteet jakautuu aika voimakkaasti oikea-vasen -akselin mukaan. Vasemmalle kallellaan olevilla on profiilikuvissaan Palestiinan lippua, ja he puhuvat Hamasin päänkatkoja-terroristien sijaan Palestiinan...
  14. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Minä en oikein jaksa uskoa muuhin vaihtoehtoon, kuin että tämä vihanpito ja aika ajoin puhkeavat aseelliset konfliktit jatkuvat maailman tappiin saakka, tai sitten jompikumpi osapuolista tuhoaa toisensa. Ja koska Israelin valtio on tuossa arabimaiden puristuksessa, niin vaikea nähdä että edes...
  15. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Jotenkin tässä koko kuviossa käryää nyt kaalisoppa, vaikka nämä osapuolet nyt on osanneet ennenkin ottaa toisistaan mittaa ihan itsenäisestikin. Mutta Venäjälle saattaa olla etua siitä, että se saa tökittyä näihin kyteviin kriisipesäkkeisiin vähän uutta liekkiä, niin se pyrkii näitä koko ajan...
  16. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Näinhän se vaan käytännössä menee, että mitä korkeampi elintaso, sen matalampi syntyvyys. Ei se sattumaa ole, miksi mm. Euroopan väestöpyramidit näyttää ihan erilaiselta kuin vaikkapa Afrikan maissa tai lähi-idässä.
  17. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Niin, tätä juuri tarkoitin, että heidän tarkoituksenaankin on aiheuttaa kaaosta ja kuolemaa. Pyrkivät hajottamaan maailman suhtautumista ja mielipiteitä Israelia vastaan käytännössä pakottamalla iskemään siviilikohteisiin. Nämä terrorismin vastaiset sodat on asevoimien kannalta pirullisia, koska...
  18. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Niin. Hietanen Tuntemattomassa taisi sanoa jotenkin, että "sota on pelkkää pahantekkoo puolin ja toisin" ja se pitää hyvin pitkälti paikkansa. Tuollaiset terroristisolut ja pienet puolisotilaalliset ryhmittymät on siinä mielessä pirullinen vastustaja, että ne rajat sotilaiden ja siviilien...
  19. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Kiina pelaa ns. pitkää peliä ja vie laajentamispyrkimyksiään eteenpäin ennen kaikkea "pehmeän vaikuttamisen" kautta. Eli pyrkii pysyttelemään kaikenlaisten sotilaallisten selkkausten ulkopuolella ainakin välittömästi, mutta vetelee taustalla naruja monessakin paikassa ja pyrkii saamaan...
  20. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mikäli Belgorodissa piiloteltaisiin asutuksen keskellä Ukrainan pommittamiseen käytettävää kalustoa ja Ukrainaan hyökkäämiseen käytettäviä sotilaita, niin henkilökohtaisesti en näkisi tuota ongelmana. Ottaen huomioon sen, mitä tässä viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana on tapahtunut...
Ylös