Hakutulokset

  1. D

    Ismo Lehkonen

    Sitä miksei Lehkonen saanut tänä vuonna tulosta, ei kannata edes pohtia, koska sarja on niin alkuvaiheessa, että tämän hetkisellä tuloksella ei ole edes kovin suurta merkitystä. Viime kaudellahan Lukko vahvistui merkittävästi hiukan ennen viimeistä siirtoaikaa. Mielestäni se että joku NHL-stara...
  2. D

    Ismo Lehkonen

    Käsittääkseni(korjatkaa, jos olen väärässä) Ikan ensimmäisenä sopimusvuonna Lukolla oli menossa raju talouden tervehdyttämisprojekti(joka omalta osaltaan mahdollistaa nykyiset satsaukset) eikä rahaa ollut käytössä kovinkaan paljoa, vaan pitkälti omilla pojilla piti pärjätä.
  3. D

    Ismo Lehkonen

    Tähän vastaan VAIN omasta puolestani. Ensinnäkään en ole verrannut SaiPaa ja Lukkoa keskenään, enkä todellakaan oleta että olisimme tänä vuonna lähtökohtaisesti samalla viivalla. Mikäli vuodatuksesi oli kohdistettu myös minun teksteihin, väitän tuon tekstisi perustuvan siltä osin PELKÄSTÄÄN...
  4. D

    Ismo Lehkonen

    Muista SaiPan kannattajista en osaa sanoa, mutta minussa ihmetystä herätti nimenomaan se että Lehkonen on tehnyt juuri niin hyvää tulosta kuin käytössä olevilla työkaluilla on ollut mahdollista. Kuluva kausi ei mielestäni ole sopiva mittari arvioitaessa Lehkosen kykyä toimia valmentajana...
  5. D

    Ismo Lehkonen

    Mitä vikaa Ismossa Ulkopuolisena olen ihmetellyt jo pari vuotta Lehkoseen kohdistunutta kritiikkiä. Jotenkin on tuntunut että Raumallakin arviot joukkueen todellisista mahdollisuuksista on perustunut enemmän toiveisiin kuin realiteetteihin. Uskallan väittää että Lukko on pelannut Lehkosen...
Ylös