Hakutulokset

  1. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Eli keskiviikoksi olisi Kallen mukaan saatu kasaan 11 pelaajaa. Juttuhan ei kerro onko tuossa 11 pelaajan joukossa esimerkiksi yhtään maalivahtia. Kahden maalivahdin hankkiminen ulkopuoleltakin saattaisi olla jo aika haastavaa. Veikkaan myös että tuohon lukuun kuuluu jo myös ne junnut, jotka...
  2. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Jokaisen pelaajan kohdalla lääkäri tekee erikseen päätöksen peliluvan antamisesta. Ei silleen, että Veltsu käskee kaukaloon kun pari päivää ollut kuume tai yskä poissa. Tuntuu olevan ihan yksilöstä kiinni, että miten tuo kotona kuhunkin vaikuttaa vaikka olisi täydet kolme rokotustakin. Itellä se...
  3. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Meinaatko tosiaan että Päivärinta ja Säkkinen olisi pystynyt vetämään jo 65 matsia KHL:ää, ja tehden siellä yli 10 pistettä? Mä en jotenkin ihan usko siihen.
  4. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Monenmonta vuotta Lukko haali kaudenmittaan tänne mukamas kovia seppiä tähän liigaan, jotka oli pelannut hienon uran joskus aikaisemmin. Ja nyt paino sanalla joskus. Sieltä tuli Robert Kroneja, Martin Cicaria ynnä muita ja hyviä pisteitä ja paljon pelejä kovissa liigoissa, mutta ne vaan pakkas...
  5. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    @benicio olikin juuri edellä oikeassa, sillä en edes muistanut koko pelaajan olemassaoloa! Kertonee varmaan myös jotain kyseisen pelaajan peliotteista tällä kaudella.
  6. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Muutama huomio aamujäiltä. - Jäällä oli 20 kenttäpelaajaa sekä Lehtinen ja Zagidulin maalissa. - Koko valmennus ryhmä oli mukana. - Senttereistä jäällä oli Mattila, Ilomäki ja Haga. - Uusista pelaajista Salonen pelaa numerolla 9, Laavanen #21 ja Simontaival #33.
  7. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Repo voidaan varmaan lisätä listaan pelikuntoisista hyökkääjistä, kun oli nyt aamujäillä mukana.
  8. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Kalle lisäsi vielä, että vaikkei hän nähnyt kyseisiä kavereita oikeasti vahvistavina pelaajina heille, niin se ei tarkoita että he olisivat huonoja pelaajia. Tietty joku näistäkin voi muualla onnistua ja silloin se on vain heidän ammattitaidostaan kiinni, että he eivät nähneet, että he olisivat...
  9. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    - Pakkia etsitään edelleen kuumeisesti, mutta markkinat ovat edelleen todella hiljaisia. - Ilvekseen mennyt ja Dominik Masin ja Ässiin mennyt Lalonde olivat tarjolla myös Lukkoon, mutta Kallen mielestä eivät olleet riittävän hyviä. - Lukko haluaa pakin joka olisi samaa tasoa Saarijärven ja...
  10. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Jos hätäsimpien fanien toiveiden mukaan mentäis ni eihän meillä ois vittu Gregoireakaan enää tuolla alakerrassa. Sen verran paljon mies sai paskaa niskaansa hetken aikaa kun ei suoraan alkanut suorittamaan tulosta vaan sopeutumisessa menikin yli kymmenen peliä.
  11. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Päivän Länsi-Suomessa Virtanen elätteli vielä toiveita että Skalicky pystyisi pelaamaan vielä tänään, joten tuskin kovin isoa vammaa ainakaan on.
  12. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Tietääkseni Lukko ei ole nostamassa kausareiden hintoja ensi kaudeksi, koska moni jätti hakematta rahojaan takaisin menetettyjen pelien takia.
  13. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Viime kauden tehopisteille en välttämättä antaisi kovin paljon arvoa poikkeuksellisen vuoden takia. Me emme tiedä vaikka olisi sairastanut koronan jossain vaiheessa kautta ja tämä laskenut suoritustasoa pidemmänkin aikaa. Muutenkin viime kausi on varmasti ollut haastavaa aikaa useimmille...
  14. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Tämä kausi osoitti, että kyllähän tuo keskikaistakin on mahdollista korvata yhtä hyvillä pelaajilla. Viime kaudella olitiin samasta asiasta huolissaan, kun keskikaistalta poistuivat Danforth, Westerholm ja Laakso joiden paikkaaminen oli jopa vielä isompi urakka. Uskon että Mattila nousee ensi...
  15. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Kun katsoo noita viime vuosikymmenen menestysjoukkueita Karppiä ja Tapparaa niin kyllä siellä on se ydinrunko joka on pysynyt melko samana jo monta vuotta peräkkäin. Samaan pitäisi Lukonkin pyrkiä ja aika hyvin Kalle on sitä onnistunut jo kasvattamaankin. Siellä on Liedes, Koivisto, Koivistoinen...
  16. D

    Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

    Muuta kommentoitavaa ei tohon hahmotelmaan ole kuin, että toivottavasti ei olla niin surkeassa tilanteessa, että 20 aloittavasta pelaajasta jouduttaisiin vaihtamaan 13 uusiin. No onneksi Kallella on varmasti homma hallussa, eikä noin isoa vaihtuvuutta tulla näkemään.
Ylös