Hakutulokset

  1. D

    Thomas Nykopp, HIFK

    Thomas Nykopp kirjauttanut jatkosopimuksen kaudelle 2015-2016. Kerrassaan loistava uutinen. Kuuluu samaan kastiin Grillforsin kanssa, eli jokseenkin aliarvostettu ukko. Noussut tällä kaudella todella hyvälle tasolle (oli jo viime kaudella hyvä). Ensi kaudella 2-3 ketjun sentterin rooli...
  2. D

    Thomas Nykopp, HIFK

    Meinasin eilen juuri kirjoittaa ennen nukkumaanmenoa samaa tekstiä kuin Renegade. IFK:n omasta tuotannosta on tullut meille uusi Petteri Wirtanen. Ihan saatanan vahvaa tekemistä Thomakselta joka osa-alueella ja tätä hän on itseasiassa tehnyt jo viime kaudesta lähtien. Ollut niitä harvoja kundeja...
  3. D

    Thomas Nykopp, HIFK

    Kylläpä pisti eilen vituttamaan, kun kaveri ei onnistunut väsäilemään kolmannessa erässä sitä häkkiä. Olisi ollut todennäköisesti kauden nätein häkki tähän mennessä. Nätisti vietiin KalPa pakit kahville ja hyvä laukaus, mutta Koskinen onnistui saamaan itsensä jotenkin väliin. Tästä kaverista...
  4. D

    Thomas Nykopp, HIFK

    Tässä tuli kiteytettyä aika hyvin oma teksti jonka olin kirjoittamassa. Tehnyt erittäin hienon ja ennakkoluulottoman sisääntulon jengiin. Jos kaikki muu on paskaa, niin hymyssä suin katsoo tämän herran ja Toni Leinosen otteita. Lisää vaan vastuuta, niin varmasti alkaa tulemaan onnistumisiakin.
Ylös