Hakutulokset

  1. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Millä paikoilla olit eilen? Itse olin vierasfanien seisomakatsomossa ja volyymit oli kaksi ekaa erää niin kovalla, että ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelussa kaipasin korvatulppia. Toisella erätauolla oli pakko lähteä käytävän puolelle ihan vaan lepuuttamaan korvia. Kolmannessa erässä ei...
  2. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Vielä pari vuotta sitten Kärpilläkin oli myynnissä ihan tyylikkäitä pelipaitahuppareita, taisi olla kahta eri malliakin. Tuolloin itsekin sellaisen hommasin. Nyt näemmä tosiaan ei enää varsinaista pelipaitahupparia näytä olevan, musta huppari logolla kylläkin ja lisäksi suht hieno mustakeltainen...
  3. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Nokia Arenasta mahdollisesti mallia otettaessa on suoritettava myös kriittistä arviointia. Eilen kävin sen komeuden testaamassa, eivätkä kaikki seikat miellyttäneet. Alakatsomot ovat turhan loivat. Yläkatsomotkin jatkuvat siltä kohdalta, mihin alakatsomot päättyvät, eivätkä ole yhtään lippana...
  4. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Mielestäni oli silloin alunperinkin näin, että ”verkko heiluu” tulee vaan kerran siihen ihan alkuun. Sitä lopun repeat-osuutta luulisi olevan helppo säätää halutun pituiseksi, kenties oli turhankin pitkä tänään? En ollut paikalla niin en ihan tarkkaan saanut selville, minkälainen viritys tänään...
  5. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Kritiikki taisi alkaa tilanteesta, jossa vastustajan pelaajien perheissä oli vakavia sairastapauksia, jolloin kirkonkelloilla leikittely tuntui sopimattomalta. Näitä tilanteita voisi toki tulla vastaan uudestaakin ja muutenkin nykyinen ilmapiiri on niin kohualtis, että sikäli ymmärrän, jos...
  6. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Kuinka niin? Verkko heiluuhan oli aikanaan pitkään maalibiisinä ja toimi mainiosti. Se jää arvoitukseksi, miksi eilen ei kuultu maalien jälkeen juuri sitä aiemmin käytettyä versiota, vaan vääristä kohdista aloitettuja osuuksia. Amenon pitäisi ehdottomasti olla pysyvä osa kärppäpelin alkushowta...
  7. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Tässä muutama kehityskohde, jotka minä toteuttaisin (osa toki jo mainittukin täällä, jopa moneen kertaan): - Keltainen rinkula pois logosta ja jäljelle jäävä kärppä isona paitoihin. - Keltainen sitten muilta osin ripauksen nykyistä enemmän esille paidoissa. - Mainosten sijoitteluun ja varsinkin...
  8. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä tarkoitusta läpsyttimillä palvellaan. Kannattajaryhmät eivät tarvitse niitä ja pelaajia ne häiritsevät. Lisäksi ne häiritsevät hallin luonnollista tunnelmaa kakofoniallaan. Erityisen kumma juttu on, että monessa hallissa läpsyttimet kaivetaan esiin...
  9. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Onhan ottelutapahtumaan tullut silti vähäisiä muutoksia vuosien mittaan ja mielestäni niillä voi olla osuutensa tunnelman taantumiseen. Siitä olen samaa mieltä, että sanaa kehitys sen positiivisessa merkityksessä ei voida käyttää tässä yhteydessä. Mielestäni tapahtumasta, lähinnä sen...
  10. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Lisään vielä, että @Angelo Bronte :n ensimmäinen viesti sisälsi erinomaisia pointteja. Ne myös puoltavat sitä, että jääkiekko-ottelu tai jalkapallo-ottelu tai muukin urheilutapahtuma on sellaisenaan aivan riittävän vahvaa viihdettä tänäkin päivänä, kunhan homma vaan pidetään selkeänä ja...
  11. D

    Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

    Minä itse asiassa uskon, että pohjimmiltaan nuo lainatut väittämät eivät pidä paikkaansa, vaan tässä on jossain vaiheessa päässyt syntymään melko iso väärinkäsitys. Tuo väärinkäsitys siitä, että itse peli ja jääkiekko-ottelutapahtuma eivät muka riittäisi, on joissain paikoissa johtanut...
Ylös