Hakutulokset

  1. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Nopeampi meidän peli kuului Marjamäen työkalupakkiin niin tällä kaudella kuin jo aiemmillakin kausilla. 2014 keväällä Tapparan 1-3 johto finaalisarjassa käännettiin osin nopeuttamalla hyökkäyspelaamista. Viime kaudellakin pelaamisen nopeutta säänneltiin vastustajan, energiatason ja pelitilanteen...
  2. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tässä kun on tätä päättyvää kautta käynyt ajatuksissa läpi, niin mieleen on tullut muutamia aika selkeitä syitä sille, miksei tänä vuonna oltu välierissä siinä iskussa, että olisi pystytty Tappara kaatamaan. Päällimmäisenä on mielessä se, että kärkisentterit epäonnistuivat. Joukkueen...
  3. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tuo on minusta vähän sellaista perusjargonia, jossa lopputulos ohjaa liikaa ajattelua. Tarkastellaan nyt vielä tuota esimerkiksi ottamaasi Tappara-peliä. Tapparan ensimmäinen maali tuli ylivoimahyökkäyksestä, johon se pääsi Kärppien pitkän hyökkäysalueen painostuksen jälkeen yhden...
  4. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    No ei voida, mutta tuskin tarvitseekaan, sillä eiköhän pitkässä juoksussa auta sitten puolestaan se, että Kärppien pelitapa tuottaa eniten maalipaikkoja ja antaa vastustajille vähiten maalipaikkoja verrattuna muihin liigajoukkueisiin, kuten nimimerkki Sekeran tilastot osoittavat tuolla Laten...
  5. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Löytyykö vastustajiltakaan? Löytyikö viime kaudellakaan? Ne muut variantithan jääkiekossa olennaisesti vaikeutuivat kun keskialuetta kavennettiin. Moni valmentaja, etenkin juuri Marjamäki, on tuon jälkeen todennut, että keskialueen pelaaminen siinä mielessä kuin se aiemmin tunnettiin, on...
  6. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tätähän on vaikea suoraan arvioida, kun pelaajathan niitä kuvioita toteuttavat. Marjamäellä on jonkin verran näyttöä siitä, että kuvionsa toimivat, samoin toki valtaosalla pelaajista on näyttöä, että pystyvät pelaamaan tehokkaasti tässä sarjassa. Nyt peli ei kuitenkaan ole tehokasta...
  7. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tuolle väitteelle haluaisin kyllä jotain perusteluita. Jos 0-0 tuloksia tavoiteltaisiin, niin eikös silloin olisi tavoitteena minimoida maalipaikkojen määrä kummassakin kenttäpäädyssä. Minun nähdäkseni Kärpät pyrkii pelaamaan siten, että se saisi itse mahdollisimman paljon maalipaikkoja ja...
  8. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Sama juttu se oli viime kaudellakin monesti vaikka juuri Tapparaa vastaan, että omista lähteminen oli vaikeaa. Se kun vastustaja on siellä kentällä nimenomaan yrittämässä kaikin keinoin sotkea Kärppien tekemistä. Mutta kuten itsekin kirjoitit, ei pelejä hävitty hitaiden lähtöjen...
  9. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Näissä jokasyksyisissä huolestumisviesteissä on huvittavaa minusta se, että parin tiukan maalin tappiopelin jälkeen ollaan näkevinään perustavanlaatuisia ongelmia vähän joka suunnalla, vaikka tulos on ollut todellisuudessa hyvin pienestä kiinni. Sen sijaan hyvät asiat jätetään kokonaan...
  10. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Onko niistä vieraspaidoista ollut kuvia jo jossain? Uskon kyllä, että päälle liimattu punainen logo siinä viime kauden valkoisessa paidassa varmaan paremmin pääseekin esille. Jotenkin kaikessa ennalta arvattavuudessaankin tämä juhlakauden pelipaidan toteutus on pettymys. Halusin uskoa, että...
  11. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Mielestäni monikaan täällä ei ole niinkään kritisoinut sitä mainosten lukumäärää paidoissa, vaan sitä kuinka ne on sijainniltaan, kooltaan ja värimaailmaltaan paitaan aseteltu. Kun ne nykymalliin roiskitaan ihan miten sattuu sinne, niin lopputuloksena Kärpät saa kyllä sen mainitsemasi parhaan...
  12. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Juuri niin, harmittavan vähällä meni pieleen. Ja ne logon sivulla olevat mainokset ovat vieläpä saman firman kuin logon alla! Mitä järkeä edes firman näkyvyyden kannalta? Kyllä tuo paita taas valitettavasti sellaisen sinne päin raapaistun kuvan jättää.
  13. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Jos tuo juhlalogo korvaa peruslogon pelipaidan päälogona, niin minusta paidan värimaailmaa pitäisi muuttaa sitten muiltakin osin. Ja nyt tarkoitan paidan värimaailmaa ilman niitä aina niin monen kirjavia mainoksia. Jotenkin niin, että keltaisen värin sijasta paidoissa käytettäisiin punaista ja...
  14. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Mielestäni Miro Aaltonen sentterinä on arvoitus. Tähän mennessä hänen parhaimmat näyttönsä liigatasolla ovat tulleet laiturina. On epävarmaa, kuinka hän onnistuu sentterinä pelaamaan tehokkaasti kärkiketjussa. Tämän takia ihmettelenkin, miksi joukkueeseen haetaan nyt vielä laituria sen sijaan...
  15. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Jaa, eli niinkö on Humlin aika Kärpissä lähestymässä päätöstään... Harmillista, jos pitää paikkansa. On noussut kuitenkin jo ehkä kaikkien aikojen ulkomaalaispelaajaksi ja kapteenistoon. Lisäksi pelasi hyvän jakson tälläkin kaudella, mutta loukkaantumisen jälkeen ollut sitten tehotonta. Kertoi...
  16. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Perrin sellaisena kuin hän esiintyy Jypissä olisi varmasti kova vahvistus mille tahansa joukkueelle. Mutta hänellä vaikuttaa olevan oikeasti sydäntä taistella nimenomaan hurrikaanilogolle. Kun se aito intohimo otetaan pois, niin kuinka paljon se on pelistä pois? Voi olla sen verran, että...
  17. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Heh, ja siinäpä on onnistumisen edellytykset korkealla, kun yksi mahtuu juuri ja juuri nelosen keskelle (liekö pleijareissa enää siihenkään) ja toinen seiskapakiksi tai katsomoon. Mutta hiljattain katsomokomennukselta uudelleen kakkosparin paikkaa ottaneen Glennin onnistuminen onkin sitten aika...
  18. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Joo, myönnän, että olin tuota kirjoittaessa vähän huonosti perehtynyt niihin taustatekijöihin, miksei enää Jypissä jatka. Niiden valossahan tilanne tosiaan saattaa olla sellainenkin, että Perrin haluaa jatkaa Suomessa, mutta tämä ei nyt siis Jypissä enää onnistu. Käsitin uutisoinneista, että...
  19. D

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Eipä kyllä sytyttäisi Jyp-ikoni Perrinin tulo Kärppiin. Mistä mies muka löytäisi täällä sellaisen palon tekemiseen, että pääsisi lähellekään tämän kauden virettä? Mistä syistä hän vaihtaisi Jyväskylän Ouluun? En keksi kuin yhden teoriassa mahdollisen: rahasta. Siinäpä olisikin tosi...
Ylös