Hakutulokset

  1. D

    Joulukinkku

    8,085kg (S-)Kotimaista juhlakinkku lähti tänä vuonna mukaan Prismasta. Sulamassa ollut keskiviikosta saakka ja perinteitä kunnioittaen leivinuuni lämpeää vanhempien luona aatonaaton illaksi. Ai että.
  2. D

    Joulukinkku

    Perinteisellä mennään eli kinkku menee leivinuuniin vanhempien luona aatonaatoon iltana ja paistuu ylikypsäksi yön aikana. Joulun jälkeen voi sitten alennuskinkkua paistella kotona sähköuunissa erilaiseen lopputulokseen.
  3. D

    Joulukinkku

    Tänä vuonna "poika" on Atrian tuoresuolattu potkallinen juhlakinkki n. 8,2kg - ihan siitä yksinkertaisesta syystä että paikallinen osuuskauppa päätti laittaa pakastekinkulle centilleen saman kilohinnan kuin tuoreelle. Livahti leivinuuniin vajaa tunti sitten joten valmista tällä kertaa vasta...
  4. D

    Joulukinkku

    Prismasta tuli poistettua 7,8kg pakaste-Snellman tällä kertaa. 4,39 taisi olla kilohinta, ei tullut hintavertailua suoritettua kyllä lainkaan. Oli isoin tälläkertaa sielä altaassa. Atriaa, Snelmannia lähinnä olivat hankkineet, loput oli pikkukinkkuja ja pieni nurkkaus Pajuniemen...
Ylös