Hakutulokset

  1. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Hänellä on aidosti kova maine vaikuttajana EP:ssä. Toki on kokoomuksen liberaalivihreää osastoa, mutta tämä siis eri puolilta parlamentin ryhmiä kuultua.
  2. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Se kertoo lähinnä siitä, että eurovaalit ovat ihan eri lailla helpot laskea kuin vaikkapa kuntavaalit, kun ehdokkaita on melko vähän ja äänet keskittyvät. Noin muutamia kertoja vaalilautakuntia vetäneenä. Äänimäärä ei ratkaise laskemisen nopeutta vaan se, kuinka paljon äänet hajaantuvat.
  3. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Kuten sanoin, kotitehtäväksi jäi selvittää miksi (joskin kirjoitin sen auki yllä). Eiköhän sieltä komissioon hurahda jompikumpi SDP:n läpimenijä. Juuri nyt tosin demarit eivät näyttäisi Brexit-paikkaan yltävän.
  4. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Ei, vaan kaksi todennäköisintä Suomen komissaaria on siellä läpimenevissä demareissa. Varsinkin tuolla vaalituloksella Heinäluoma on vaikea ohittaa, eikä ole ihan sanottua, että Urpilainen ohittaa sitä toista sieltä myöskään, vaikka nainen valittaisiinkin. Toinen skenaario on sitten se, että...
  5. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Niin, siis juuri siinä skenaariossa, että Brexit-paikka menisi kolmannelle demarille olisi hyvin lähellä, että neljäs demari nousee ep:hen.
  6. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Demarien listalla tosin nelospaikkakin nousee hyvin suurella todennäköisyydellä - tosin ei täysin varmasti - europarlamenttiin, jos saavat ns. Brexit-paikan. Kotitehtäväksi jää selvittää miksi. Kaksikin eri skenaariota täydentämässä toisiaan.
  7. D

    Europarlamenttivaalit 2019

    Ei Mikkelin paikka listansa kolmosena olisi millään tasolla selvä ilman kohuakaan. Kannattaa huomata, että Lappi äänestää aina todella rajusti ennakkopainotteisesti ja äänistä on yli 40 % sieltä. Ilman kohujakin todennäköisesti putoaisi listalla pykälän alemmas. Sinänsä demarit ovat kyllä...
Ylös