Hakutulokset

  1. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Olisi varmaan sitten kannattanut kirjoittaa tämä suomeksi ymmärrettävästi, kun tarkoitit eri asiaa kuin kirjoitit. Viimeisestä vertailusta voit toki jättää Italian pois, Saksa-Brasilia-kaksikosta vähintään toinen on ollut mitaleilla 1934-2014.
  2. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Yhtään tällaista maata ei ole, ylipäätään on yksi ainoa maa, joka on osallistunut kaikkiin MM-turnauksiin.
  3. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Vaikea mitattavahan tuo tietenkin on, mutta syvemmittä analyyseitta jos katsoo lohkoja, niissä suoriutumista ja loppusijoituksia + pisteitä 2000-luvulla pelatuissa karsinnoissa ainakin 2008 ja 2010 Suomi olisi suorituksellaan ollut 24:n parhaan joukossa. 2002 siinä kintaalla, samoin 2006, 2004...
  4. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Näin on toki ollut vasta kerran eli 2016, sitä ennen EM-kisoissa maita oli mukana juuri tuo 16, josta oltiin maalin päässä 2008. Oletusarvoisesti Suomi mahtunee tuohon 24:ään noin hiukan harvemmin kuin joka toinen kerta, 16:een toki hankalampaa.
  5. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Varmaan siis Ristinsaaren (Krestovski Ostrov) metro oli kiinni. Uusi asema Novokrestovskajahan oli huomattavastikin lähempänä, eli siellä stadionin ja meren välissä. Uberia ja Yandexin takseja näytti kyllä olevan yli tarpeenkin, loistavasti toimivia palveluita kumpikin eikä hinta juuri mitään.
  6. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Minä ostin kyllä olueni niin ulkopuolella kuin sisälläkin ihan kortilla suoraan. Venäjällä käy nykyään kortti varsin hyvin joka paikassa, joten käytännössä mihinkään ei tarvitse valuutanvaihtosäätöä (pl. jotkut piraattitorit, jos sellaisia harrastaa). Jopa kauppahalleissa voi maksaa muovirahalla...
  7. D

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Fairplay-pinnat eivät ole kovin kauan olleet ratkaisijana. Aikanaan tosiaan mentiin arvalla, eli tavallaan "ultimaattinen tasatilanne" on kyllä nähty. 1990 näytti pitkään, että koko lohko menee täysin tasan neljän kesken.
Ylös