Hakutulokset

  1. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ja totta kai sinun piti siinä tilanteessa väistää. Me vain olemme luoneet sen tilanteen hölmöilemällä vastoin liikennesääntöjä. Aivan samoin kuin pyöräteiden kohdalla, kun kukaan ei välillä tunnu tietävän kuka menee ja tämän myötä tulee vaaratilanteita. Liikenteessä pitää mennä vuorollaan - ei...
  2. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Jälkimmäisessä on kyse ihan samasta ilmiöstä kuin fillarien päästämisestä väistämisvelvollisina aina menemään. Liikennesäännöt ovat johdonmukainen kokonaisuus, joita on syytä noudattaa johdonmukaisesti - kun tuossa aina perseillään ja väistetään ohituskaistalle, oletus on että sinäkin väistät...
  3. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    TLL 184 § mukaan kuitenkin hälytysajossa saa jättää noudattamatta liikennesääntöjä vain "erityistä varovaisuutta noudattaen ja tehtävän sitä edellyttäessä", vaikka tienkäyttäjän on tälle esteetön kulku annettavakin 10 § mukaan. Veikkaan, että tätä kyseistä tapausta saatetaan puida korkkia...
  4. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Huomattavaa on, että kehillä vasemmalla ajaminen (ja oikealta ohittaminen) on ihan lain mukaan sallittua, kun eivät ole moottoriteitä. Poukkoilu ei toki sielläkään.
  5. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_180+2017.aspx
  6. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Siinä esityön kohdassa nimenomaan avataan, miten tämä liittyy kyseiseenkin tilanteeseen. Edelleen, lue ne kaikki kolme kohtaa. Liittyvät aivan suoraan siinä tapauksessa, että auto ei ole jo moottoritien kaistalla.
  7. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Kannattaa siis katsoa nuo ennakkoratkaisut ja lain esityöt. Ensimmäisessä nimenomaan on se tuomioistuimen ratkaisu, joka kyllä poikkeaa tuosta puhelun transkriptiosta.
  8. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Todettakoon tästä vielä, että uusi TLL on vanhaa selvempi. Vanhan TLL ajalta on tästä teemasta useampikin ennakkoratkaisu, jotka mainitaan uuden esitöissä. Oleellista on, että väistämisvelvollisen on tullut varautua sellaiseen liikenteeseen, joka on liikennesääntöjen mukaisessa paikassa...
  9. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tahallisena tekona tuo olisi rangaistava Liikenneturvan kuvaamalla tavalla, mutta kyllä se rampilta tuleva tuossa tilanteessa on edelleen väistämisvelvollinen. Se, mitä pääväylällä tapahtuu normaalissa liikenteessä ei kumoa tilannetta - jollei liittyjä jo ole sillä kaistalla. Tässä...
  10. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Motarilla ajava ei edelleenkään edes saa väistää liittyviä. Motarilla ajetaan oikeanpuolimmaista mahdollista kaistaa. Mutta tosiaan kuvatussa tilanteessa rampilta tuleva väistää.
  11. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Nämä erot ovat siis ihan höpötystä ja toimittajien omia keksintöjä.
  12. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Juuri toisinpäin. Kiertoliittymä on "hienostelunimi" liikenneympyrälle, mutta suomalainen säädöspohja on tuntenut aina vain ja ainoastaan liikenneympyrän. Laissa ei kiertoliittymää ole olemassakaan.
  13. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Vilkkuvat valot ilman tarvetta ovat turhaa häiriötä ja suoraan ajettaessa vasemmalle vilkun näyttäminen kyllä ärsyttäisi muuallakin.
  14. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Sitä väliä, että ajoradalla ajettaessa suoraan ei vilkuteta mihinkään. Liikenneympyrä ei poikkea suoraan kaistaa ajamisesta.
  15. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tielainsäädäntö on kansallista päätöksentekoa, joten tuossa voi olla sellainenkin tausta. On maita, joissa esimerkiksi koko ohituskaistalla ajon ajan käytetään vilkkua vasemmalle.
  16. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Alkuperäisessä postauksessa todettiin, että "vittu jos ei sitä omaa nopeutta voida nostaa edes rajoitusten mukaiseksi". On aivan aiheellista todeta, että nämä autot kulkivat juuri sitä rajoitusten mukaista nopeutta. Aloittaja mitä ilmeisimmin kuitenkaan ei. Ja moottoritiellä ohitetaan vasemmalta.
  17. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Koeta nyt päättää, oliko se nopeutesi lain mukainen vai ei. Selvää on, että kahden muun auton oli, niin paljon kuin se tuntuu liikenneraivosetiä harmittavankin.
  18. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tämä on kokonaan toinen asia. Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti rajoitusten mukaan ajamisesta ja kertoi itse ajaneensa ylinopeutta. Kaksi muuta jutussa mainittua autoa olivat jutun perusteella ajaneet nopeusrajoitusten sallimaa nopeutta.
  19. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Autoista kumpikin ajoi rajoitusten mukaista nopeutta. Kertomasi mukaan sinä et, tosin virhemaksua tuosta ylityksestä ei olisi määrätty.
  20. D

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ei niin, turhaan laskettiin ajokortin ikärajaa. Muilta osin en erityisesti ymmärrä miksei - liikennekuolemat ja onnettomuudet ovat nimenomaan trendinomaisesti vähentyneet.
Ylös