Hakutulokset

  1. D

    Hartwall Arena

    Mitään yleishyödyllisyyttähän pakkolunastuslaissa ei mainita vaan 4 § puhuu pakkolunastuksen mahdollisuudesta, kun "yleinen tarve" sitä vaatii. Tämän lienee Paananen tai joku yhtiön edushenkilö kyseenalaistanut. Luonnollisesti sellainen on silloin heidän käsityksensä asiasta, oikeushan sen...
  2. D

    Hartwall Arena

    Luulisin, että ainoa mitä sillä saavutettaisiin olisi painetilanne enemmistöomistajaa kohtaan, jos sillä on mitään merkitystä. Samalla halutaan suojata muita omistajia, joista kai osa haluaisi säilyttää omistuksensa, osa olisi myynyt jo vuosia sitten, jos ostaja löytyy. EU haluaa pakotteillaan...
  3. D

    Hartwall Arena

    Näin normaalin kunnan pakkolunastusoikeuden mukaisesti, mutta UM:n pakotetiimin mukaan (olen siis erinäisistä syistä käynyt sinne suuntaan keskustelua) näissä tapauksissa voisi koskea nimenomaan osakekannan haltuunottoa.
  4. D

    Hartwall Arena

    Jäävät oletusarvoisesti nykyiseen omistukseen - toki varmasti myyntihalukkuutta pakkolunastuksen oheen monella on. Niitähän on siis enemmistö halliyhtiön osakkeista. Ei pakkolunastus lähtökohtaisesti koskisi kuin sitä osakekantaa, joka on EU-pakotteiden piirissä olevien omistajien hallussa...
  5. D

    Hartwall Arena

    Nimenomaan halliyhtiö ei kuulu pakotteiden alle, tämä on fakta, jonka oikeudellisen tilan eräistä syistä satun tietämään erittäin tarkoin. Lisätietoja voi kysyä vaikkapa UM:stä jos teema enemmän kiinnostaa. Yhtiö ei myöskään ole maksukyvytön, ja on hoitanut velvoitteitaan viimeksi syksyllä...
  6. D

    Hartwall Arena

    Halliyhtiön konkurssihan on sinänsä mahdollinen, mutta nykyisellä rahoitusasemalla kestäisi (ja käsittääkseni niistä kikuista on vara jonkin verran tinkiä) ainakin kolme vuotta. Se ei taida olla Helsingille vaihtoehto. Yhtiöllä on tässä mielessä liikaa rahaa kassassa, ja kun se ei itsessään...
  7. D

    Hartwall Arena

    Niin, siis se "vastaehdotus" hyväksyttiin yksimielisesti ja se oli nimenomaan tuo itse päätös. Esittelijän ehdotus oli tilannekatsauksen merkitseminen tiedoksi, eli de facto esittelyssä ei haluttu tehdä varsinaista päätösesitystä. Vastaehdotus ei ollut ristiriidassa kansliapäällikön esityksen...
  8. D

    Hartwall Arena

    Siinä harjoituksessa josta olen tietoinen esteenä olivat sellaiset seikat, jotka poistuivat nyt EU-komission pakoteratkaisujen myötä. Kokonaan toinen asia on, ovatko samat ostajat enää mukana kuviossa. Aika näyttää.
  9. D

    Hartwall Arena

    Näinkin voi ajatella, tai sitten voi olla jonkinlaista tietoa kauppahalukkuudesta. Se prosessihan ei edesauta vapaaehtoisen kaupan syntymistä. En minä osaa sanoa, kumpiko vaihtoehto on hyvä tai huono, mutta mahdollisen kaupan toteutuminen ei ole riippumaton siitä, onko pakkolunastusprosessi...
  10. D

    Hartwall Arena

    Toki se pakkolunastusprosessi on hankala, maksaa kaupungille paljon ja kestänee valituksineen jopa vuosia. Siinä hengessä on ymmärrettävää, etteivät ole moiseen alkaneet. Helsingille kaupunkina toki valtava sääli.
  11. D

    Hartwall Arena

    Ei ole ainakaan vielä säädetty, mutta se kai nimenomaan on nyt tässä aikaikkunassa validoitu EU:n paketissa, että sellaisen voisi säätää.
  12. D

    Hartwall Arena

    Pakkolunastaja laittaa, siitähän on maksettava käypä arvo. Se on kiinnostava kysymys kuka se taho on - normaalisti kunta, mutta olisiko se tässä sitten erillislain perusteella jopa valtio? Normaalit pakkolunastuksen kriteerit kun eivät täyty oikein mitenkään päin.
  13. D

    Hartwall Arena

    Eivät tietenkään voi, koska omistavat vain osakkuuden halliin. Enemmistö osakekannasta on aivan muilla. Yhtiöllä lienee hyvin lähiaikana joka tapauksessa yhtiökokous, jos kauppa toteutuu, se varmaankin toteutunee siihen mennessä määräysvaltaisen osakkaan osalta. Ei yhtiön suurin...
  14. D

    Hartwall Arena

    Hallillahan on edelleen useampi sata omistajaa, eikä muiden osakkaiden myyntiaikeista liene kenelläkään suurempaa tietoa.
  15. D

    Hartwall Arena

    Sellainen mutka tulee mieleen, että viime vuonna Arena Eventsin omistajat olivat EU:n ja Yhdysvaltain pakotelistalla, mutta itse halliyhtiöhän ei ole ollut. Mahtaako olla nyt sekin? Silloin ei välttämättä ole kyse mistään kokeiluista.
  16. D

    Hartwall Arena

    Huoltotöitä, muttei mitään varsinaista remonttia. Kunnossa se on pidetty ja esimerkiksi tosiaan kaikkia märkätiloja kierretään koko ajan, vessoja vedetään jne.
  17. D

    Hartwall Arena

    Kiinteät kulut vuositasolla taisivat olla jossain 1,5 miljoonan nurkilla perusylläpitoineen. Ei siellä remonttia ole tehty, kun ei ole ollut tarpeen, mutta ylläpidetty kyllä.
  18. D

    Hartwall Arena

    On pidetty ja kiinteistönhuolto on ollut töissä koko ajan, ainakin viime kalenterivuoden osalta tiedän näin olleen. Lähtien ihan siitä, että ovat kiertäneet laskemassa vettä hanoista ja vetämässä vessoja. Tuolloisen käsityksen mukaan halli olisi käytännössä milloin vain otettavissa käyttöön.
  19. D

    Hartwall Arena

    Kassassa oli viime marraskuussa arviolta 3-4 vuoden käyttötarpeen likvidi vara, eli kyllä tässä nyt joku muu tarkoitusperä voi olla.
  20. D

    Hartwall Arena

    Tätä käyttäjäteemaa liipaten on hyvä kuitenkin muistaa, että hallillahan on tosiaan joku muutama sata omistajaa, toki määräysvalta on Arena Eventsillä, mutta jotain siellä vähemmistöpuolellekin jää käytännöistä. Mm. SJL taitaa edelleen olla aika iso omistaja. Voi olla, että näillekin kaikille...
Ylös