Hakutulokset

  1. C

    KHL kaudella 2019–2020

    Mielenkiintoista. Harvoin sitä vahvistetaan joukkuetta kuvaamallasi tavalla. Kerron yhden mahdollisuuden tähän erikoiseen tilanteeseen. Minskin Special GM Aljaksandr Lukašenka kertoi saaneensa aiempaa vähemmän rahaa Venäjältä, joten joukkuetta on halpuutettu. Viikko sitten julkaistiin uutinen...
  2. C

    KHL kaudella 2019–2020

    Kyllä hymyilytti lukea, kun on tv-katsojana pari kertaa juuri näin ajatellut. Ja syystä. SKA kärsii siitä, että pelaaja- ja valmentajabudjettia supistetaan voimakkaasti. Trendi on ollut jo pari kautta tämä. Kun Rotenberg puuhastelee muissa hommissa Moskovan suunnalla, SKA on vailla toimivaa...
  3. C

    KHL kaudella 2019–2020

    On kyllä karmeaa KHL:n hyökkäyspelaamisen taso, jos Admiral vs Nefte ja Sibir vs Dinamo Moskova tosissaan pelasivat. Toki pelasivat, mutta se taso. Ymmärrän hyvin, että kaikki lähtee varsinkin KHL:ssä puolustamisesta. Puolustus, puolustus, puolustus. Mutta eihän joukkueet panosta hyökkäämiseen...
  4. C

    KHL kaudella 2019–2020

    Venäjällä on ollut useamman vuoden ajan keskustelua, jonka mukaan SKA toimii väärin ja vaarantaa sekä KHL:n että Venäjän tulevan menestyksen jääkiekossa. Isot pomot ovat myös käyttäneet puheenvuoroja, joista tässä vain yksi, Gennadi Timchenkon näkemys parin vuoden takaa. Sen(kin) mukaan Moskovan...
Ylös