Hakutulokset

  1. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Tolvanen kommentoi itse, että kokonaisvaltainen pelaaminen kaipaa parannusta ja erityisesti puolustuspelaaminen ei vielä ole riittävällä tasolla eikä kamppailuvoima riitä. Nashvillen päävalmentaja Laviolette totesi myös sen mitä Tovalsen tulee oppia Milwaukeessa: pienessä kaukalossa ei ole...
  2. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Faktat, joita et ohita: 1. KHL teki vuonna 2013 päätöksen siirtyä kapeaan kaukaloon. 2. KHL:n johto toi päätöksen julkisuuteen 2013 kertoen, että siirtymisajankohdaksi on sovittu olympialaisten jälkeinen kausi 2014-2015. 3. Venäjän kiekkoliiton puheenjohtaja hoputti päätöstä vielä 2015. Jos...
  3. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Kyse on siitä, että et tunne asiaa. Alkujaan kaukalon kaventaminen oli KHL:n esitys vuodelta 2013, jonka esitteli KHL:n puheejohtaja Jevgeni Vladimirovitš Medvedev julkisuuteen myös vuonna 2013. Sen jälkeen asian otti vielä uudelleen esille Venäjän kiekkoliiton puheenjohtaja Tretjak vuonna 2015...
  4. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Nostit kuitenkin poliittisuuden ihan itse omassa erillisessä viestissäsi esille, ja minä kerroin faktat, miten päätös KHL:ssä syntyi. Siinä käveltiin yli jääkiekkoliiton ylin johto, ja siksi se on poliittinen. En edes usko, ettet asiaa ymmärrä.
  5. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Noinhan se näyttää, jos ei asioita tunne. Tässä tausta, kun asia oli esillä vuonna 2015: Rotenberg ei halua, että KHL:ssä pelataan NHL-kaukaloissa, eikä asiaa koskaan viety eteenpäin. Näin, vaikka liiton puheenjohtaja ja jääkiekosta "jonkin verran" enemmän tietävä Tretjak oli toista mieltä...
  6. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Totta kirjoitat. Muistelisin jotenkin hämärästi Venäjän kiekkoliiton olleen Rotenbergin suulla sitä mieltä, että isoissa kaukaloissa, koska MM-kisat ja olympialaiset ovat maalina. Mitä Tolvaseen tulee, AHL:ssä voi kehittää puutteitaan parhaiten.
  7. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Ainakin alkuosa ihan faktaa. Aikanaan sitten näkee, onko huippu vai ei. Tolvasen pelin kehittymisen kannalta KHL oli ongelmallinen, koska KHL ei vahvistanut Tolvasen heikkouksia. Osin tämä menee Jokerien Jalosen pelitapaan, osin koko KHL:n pelaamiseen. Ensimmäinen tarkoittaa nopeaa...
  8. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Tolvanen oli heikko loppukauden KHL:ssä. Sama näkyi NHL:ssä siirron jälkeen ja nyt tulevan kauden harkkapeleissä. Politiikkaa olisi se, jos Tolvanen noilla esityksillään pelaisi ylhäällä. KHL:n perustaso on sen verran surkea NHL:ään verrattuna, että se voi joitakin hämätä. Tolvasella on iso...
  9. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Jokerit on toki tämän tarkistanut KHL:stä ja kertoo twitterissä, että koska aiheesta on paljon kysytty ja siitä esiintyy mediassa ja keskusteluissa erilaisia versioita, selvennämme kriteerit nyt tässä: KHL:n tulokaspalkinnon voi saada minkä tahansa maan alle 26-vuotias kansalainen. Helsingin...
  10. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Jahas, kohu vaan jatkuu ja nyt on menossa seuraava vaihe. Olisi siis Tolvasen voinut valita, mutta ei silti valittu. Mutta, ei mitään nähtävää silti. Oscarit ja muut pikkujutut voidaan jakaa juhlasta poissaolevallekin, koska läsnäoloa ei palkita, vaan työ. Mutta KHL on niin suuri - suorastaan...
  11. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    OK, ja kiitos. Oli sitten turha kohu tämä. This is KHL.
  12. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Laitatko linkin varmistukseen. Tolvasen ohittaminen on herättänyt keskustelua Suomen ulkopuolella. Vaikkapa KHL:ää ammatikseen seuraava Kalnis väittää, että kyseessä on ryöstö, kun Tolvanen ohitettiin: Aivis Kalniņš (@A_Kalnins) | Twitter Samoin asiasta on noussut kohua Suomessa oikeastaan...
  13. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Jos puhutaan mahdollisesta työsulkuvahvistuksesta, tuskinpa Rottaa kiinnostaa. SKA saa taivaan auki, kuten @Varis yllä toteaa. Ilman loukkaantumisia Tolvanen pelaa NHL:ssä todennäköisemmin vuosia kuin vuoden tai pari, joten Jokerien ikikasvatti Tolvanen tuskin edustaa koskaan SKA:ta. Mitä...
  14. C

    Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

    Potentiaaliltaan yksi Jokerien kaikkien aikojen parhaimmista maalintekijöistä. Se on paljon sanottu, kun muistetaan, keitä kaikkia Jokereissa on pelannut. Mutta näin se vaan on.
Ylös