Hakutulokset

  1. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Lyhyt oli pesti, mutta toisaalta kolmisen kautta olisi ollut maksimi. Tosin muutama taisi olla kesällä sitä mieltä, että Jalonen olisi saanut lähteä Kurrin, Helmisen ja Vuorisen kanssa jo heinäkuussa, kun mainituilta on ihan perusasiatkin hukassa :) Oleellista ei ole yksin se, kuka on seuraava...
  2. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Näin juuri ja nyt kun @ennustaja Jokereissa vaikuttaisi olevan Jalosen pelitavan hallitsemaan kykenevä alakerta, tulosta pitäisi tulla paremmin molemmilla maaleilla.
  3. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Ehkä tämän yhden viestin verran viime kaudesta. Perusongelma oli, että joukkueen viisikkopelaaminen ei toiminut. Maalipaikkoja ykkössektoriin saatiin liian vähän, mutta maalipaikkoja oman puolustusalueen ykkössektoriin annettiin liikaa. Omat vedot liian usein vaarattomista paikoista ja jos...
  4. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Jotta ei synny väärää käsitystä, kyllä Jaloselle kelpaisi aivan varmasti Crosby ja kumppanit. Tai edes Da Costa terveenä. Mutta koska rahaa on tietty määrä, se on jaettava oikein suhteessa pelitapaan ja Jokerien tarpeeseen. Nyt maalivahdit ja puolustus sekä laiturit ovat Jokerien resursseilla...
  5. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Toki on mahdollista, kuten missä tahansa urheilussa. Mutta harva on huomannut, miten Jalosen pelitapaan sopivaa joukkuetta on nyt nimenomaan kasattu. Viime kaudella pääongelma oli se, että liike ja kiekollinen taito puuttui osin. Siinä tärkeintä on maalivahtien ja puolustajien rooli...
  6. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Hyvä kirjoitus @SatanicBunny Jokereista, Jalosesta ja pelitavasta. Mun silmin tärkein syy epäonnistumiseen hyökkäyspelaamisessa oli se, että Jalosen Jokerit ei kyennyt käyttämään sentteripelaamista Jalosen pelitavan mukaisesti. Jos oikein ilkeästi sanoisi, eihän siellä ollut kuin Regin, joka...
  7. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Jännä juttu miten jääkiekosta ja sen pelaamisesta vähän tai ei oikeastaan yhtään mitään ymmärtävä Ilta-Sanomien Vesa Rantanen on saanut ristiretkelleen mukaan juuri ne jotka ovat samaa heimoa. Tämän heimon mukaan suunnitelmallinen pelaaminen on kauhistus ja vaihdot tulee vetää lennosta ja...
  8. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Jos jonkun ymmärrys on sitä tasoa että pitää Dufvaa valovuoden JJalosta parempana, ei oikeastaan kannata paukkuja vastaukseen haaskata. Niinpä lopetin tähän.
  9. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Yksi juttu tulee mieleen. Nyt kun Jokereilla on JJalonen, maajoukkueella Marjamäki niin tuleeko Kärppiin Kivi? Silloin Suomen tämän hetken kaksi parasta seuraa ja maajoukkue pelaisivat pelitavaltaan hyvin samalla tavalla. Varmasti eroja tulisi olemaan, mutta isossa kuvassa samalla tavalla...
  10. C

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Yllätti. Olisin luullut että Erkka vetää kolmannen kauden. Mutta ei vedä. Pelitavoissa tulee iso ero. Tosin Erkan Jokerit on lähestynyt tällä kaudella kiekkokontrollia pohjois-amerikkalaiseta näkökulmasta kun Jalonen peluuttaa kiekkokontrollia eurooppalaisittain. Useita eroja, mutta palaan...
Ylös