Hakutulokset

  1. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Ei siinä kai muusta kyse ole kuin tavoitteesta pysyä pinnalla somekeskusteluissa ja saada jotain tilaa mediassakin. Aika hyvin näyttää toimivan.
  2. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Totta kirjoitat. Kävin pitkästä aikaa Valavuoren eri sivuilla. Ehkäpä arvioin onnistumisen yläkanttiin. Otan tämän piikkiini ja tunnustan virheenä. Olisin välttänyt sen helposti, jos olisin edes vähän Valavuorta seurannut. Ei tuolla enää mitään ennätysmääriä tule. Silloin puhutaan tuhansista...
  3. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Eiköhän NHL-juttu saavuttanut tavoitteensa ja jopa ylittänyt? Vaikka muuta kerrotaan ja sanon suoraan, että valehdellaan, Valavuoren edun mukaista on tehdä sellaisia vihjeitä, jotka häviävät mahdollisimman paljon. Joku uskottavuus täytyy toki säilyttää, mutta sellainen 0.60-0.70 prosentin...
  4. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Kaiken varalta pari sanaa Valavuoren nykyisestä toiminnasta affina. Jos muutoksia affitoimitaan ei ole kovin paljon tullut, hän saa jokaiselta linkkinsä kautta rekisteröityneeltä uudelta asiakkaalta luokkaa 200 - 1 000 euroa pelitililleen viimeistään silloin kun asiakkaat ovat tallettaneet ja...
  5. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Tuollaista vihjailua on syytäkin kritisoida. Mutta hän laittoi itse käsittelemäni V-twiitin esille tähän asiaan liittyen, jossa tuota ei ollut. Valavuorta en seuraa lainkaan, niin ei eteen tullut historia. Näillä on sen verran pitkä häntä, että ei olisi pitänyt tarttua esimerkiksi nostettuun...
  6. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Saarihan laittoi Valavuorelta twiitin esille ja teki lisäksi sen alle tarkoituksella muutoksen: "Sinun ... huumeidenkäyttöäsi". Alkuperäinen tuo ei ole, vaan siitä on poistettu useita sanoja välistä. Oikea muoto oli "Sinun ja lähipiirisi mahdollista huumeidenkäyttöä". Tämä siis sen...
  7. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    No, eikös tuo mennyt 6-0 Valavuorelle? 1. Marinin suuhun (minulle kerrotun mukaan, en nähnyt) lyötiin YLE:n tms mikki ja kysyttiin, oletko käyttänyt huumeita. 2. Marin vastasi ettei ole. 3. Lähipiiri huuteli jauhojengiä tms ja meno oli sellaista, että demaritkin pelkäävät paljastuksia kun...
  8. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Loogistahan tuo on. Valavuori tekee kaikkensa pysyäkseen somekeskusteluissa. Ja hyvin on onnistunut. Aina Jatkoaikaa myöten erittäin aktiivinen seurantaketju. Voi sanoa, että julkisuus menee määrän osalta kuten Valavuori on toivonut. Sisältökin on yllättävää. Miten joku Vimpeli voi toimia...
  9. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Nyt jää sellainen epäilys, että et tunne tilastollista päättelyä. Jos jokin asia B tapahtuu 5x useammin avoimessa tilanteessa, ei siitä voi johtaa oletusta, jonka mukaan B esiintyisi suljetussa tilanteessa piilossa suhteessa harvemmin. Mikään data ei tätä tue. Ja jos puhutaan raiskauksista...
  10. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Hyvin mahdollinen kuvio. Lisäksi verottaja on voinut pyytää tilitapahtumat sisällä olevista voitoista, jotka on antanut. Kannustimena on saattanut olla muussa tapauksessa arvioverotus. Lisäksi muistelisin Valavuoren rakennuttaneen talon, jota varten on saatettu nostaa satoja tuhansia...
  11. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Useampi näki jo syksyllä Jokisen kritiikin Liigan heikkouksista osuneen. Ja kun heikkouksia parannetaan, Jukureista nousee ajan myötä pelaajia huipulle NHL:ään. Valavuorelta osuva kuitti hymyilyttää olkoonkin, että se realisoitui ensin sijoituksena. (Itse nostin Jokisen Jukurit ja Jokisen...
  12. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Mielenkiintoinen asia, jos näin on. En ole seurannut lähetyksiä. Poliisihallitus tulee esittämään Suomeen markkinoivat yhtiöt bannilistalle vuoden 2022 lopussa ja lista tulee voimaan vuoden 2023 alusta. Sen jälkeen rahaliikenne mm. pankin kautta on vain yksipuolista (pelaajan tililtä hänen...
  13. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    TPS perusti TPS Juniorijääkiekon sivun mukaan luisteluryhmän, jossa opetetaan "alkeita maahanmuuttajille aina sunnuntaisin 28.11. alkaen". https://www.tps-juniorit.net/uutiset/46034/tps-khaledin-luistelukouluryhma-aloittaa-toiminnan Sanoisin, että näitä lisää. Vaikka olen humanitaarisen...
  14. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Siihen on varmaan jo tultu, että Valavuoren/taustayhtiön varaus on voimassa vain välittömällä käteissuorituksella. Toivon silti parasta, mutta eihän Valavuoren toiminta "parhaalle lopputulokselle" näytä antavan mahdollisuutta.
  15. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Totta. Pyrin kuitenkin käsittelemään Valavuoren maksamaa lisäalvia hänen Livensä kautta vaikkapa Kärkkäisen tuotteiden mahdollisesta lisämyynnistä. Ja tässä Valavuori ei maksaja ole.
  16. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Löytyy. Ja löytyy myös koottuna alla olevasta kahdesta tekstistä. Valavuori nimenomaan välttelee verojen maksua ja puheet alv:sta Valavuoren veronmaksuina ovat turhia. Ei hän niitäkään maksa. Kolmas usein esille nouseva asia on Valavuoren bisneshyöty kumppaneille. Tämä pitänee paikkansa. Mutta...
  17. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Kyllä, noin se on mennyt.
  18. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Sen verran yllä olevaan keskusteluun faktana, että Valavuoren veloista merkittävä osuus on kertynyt ns. affitoiminnan jälkitoimista. Affitoiminnassa hän sai pienen siivun jokaisesta henkilöstä, jonka onnistuu houkuttelemaan esille laittamiensa vedonlyöntiyhtiöiden asiakkaaksi. Valavuori loi...
  19. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Toisaalta toivon, että ei pääse. Sinänsä veronmaksajien kannalta olisi hyvä, että pääsisi. Mutta henkilönä on vastenmielinen olkoonkin, että ei toki ainoa.
  20. C

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Totta. Mutta noin muuten, ajattelin @Barnes sarkastisesti vittuilla Valavuoren "tosi iso summa" tms sillä, että Valavuori käsittelee muidenkin tulot nettona kun ei ole veroja viitsinyt maksaa... Mustoselle ja naisleijonille yläpeukku täältä, sitä en käsitellyt.
Ylös