Hakutulokset

  1. C

    Kiekko.tk

    Olen viime vuosien aikana tavannut aina silloin tällöin käydä harjoittelu-moodissa vetelemässä parikymmentä maalia, mutta kun joukkuetta ei ole, niin varsinainen pelaaminen on jäänyt väliin (viimeisin yritys on näköjään tuo 1,5v sitten tapahtunut uusin Jatkoajan hetkellinen aktivoituminen)...
  2. C

    Kiekko.tk

    Ensimmäiset 10 comeback-ottelua ovat tuottaneet 10 tappiota maalierolla +16 / -66 = -50. Odotetun hankalaa siis on ollut, mutta kyllä siinä pelaamisessa on hienoista kehitystä tapahtunut. Ja eipä tuo jatkuva häviäminen nyt edes pahemmin ole vielä pistänyt vituttamaan. Sitä osasi odottaa ja...
  3. C

    Kiekko.tk

    Mokoma-nimimerkin voi vaikka Jatkoaikaan kutsua. Keväällä tänne raportoimani viimeisin paluuyritys Fortune Clubin kanssa alkoi ja päättyi kahdeksaan murskatappioon ja eipä sitä taida olla enää paremmasta pärjäämisestä mitään toivoa. Mutta kai tuota toista nimimerkkiäni voin säilyttää...
  4. C

    Kiekko.tk

    Pelattiin tuossa reilu viikko sitten kavereiden kesken Fortune Clubilla muutamat pelit. Pari konkaria joiden aktiivipeliura oli 10-15v sitten ja yksi täysin uusi naama. Olisikohan ollut 8 matsia mitä saatiin pelattua ja plusmiinus-tilastoon kertyi mukava -59 saldo. Eli melkein jokainen peli...
  5. C

    Kiekko.tk

    Mikähän suursiivous tuolla on mahtanut tapahtua, kun näyttää Fortunestakin kadonneen kaikki paitsi pari nickkiä? Ja kuitenkin nämä muiden nickit olivat "vippejä" ja aiemmin ne ovat siellä säilyneet, vaikka niillä ei olisi kirjauduttu ties kuinka pitkään aikaan (ainakin vuoden on saanut olla...
  6. C

    Kiekko.tk

    10v sitten (yh, alkaa ahdistaa tuollaisista lukemista puhuminen) tuli noita public-pelejäkin pelailtua aktiivisesti, mutta niissäkin halusi lähinnä jonkun tutun tyypin kanssa päästä pelaamaan. Kahden tuntemattoman kanssa (3vs3 on toki ainut oikea pelimoodi!) oli liian suuri riski siitä, että...
  7. C

    Kiekko.tk

    Siellähän se ura tuli aloiteltua ja sittemmin jatkettua Fortune Clubiin, johon Pelit Onlinen paremmat pelaajat siirtyivät (taisi olla toinenkin vastaava emäseurasta erkaantunut joukkue, olikohan HC JK nimeltään, eli HC Jurvan Kaari) ja jonne minut sitten lopulta epätoivossaan mukaan ottivat...
  8. C

    Kiekko.tk

    Kyllähän sitä voisi varmaan tuon ykkösnickkinsä sinne Jatkoaikaan siirtää, kun nykyisessä joukkueessa on jäljellä kaksi pelaajaa ja pelejä pelattu viimeksi yli puolitoista vuotta sitten. Eli saa pistää kutsua nimimerkille Hietala.
  9. C

    Kiekko.tk

    Syyskuussa 2004 tuli aloiteltua oma Kiekko-ura. Ensimmäiset pelivuodet olivat aktiivisimmat ja sittemmin peli-into on laskenut sen verran, että tänä vuonna en ole tainnut pelata vielä kertaakaan. On kyllä ollut ajatuksissa taas kokeilla, kunhan olisi soppeli peliporukka kasassa. Public-peleihin...
  10. C

    Kiekko.tk

    Tuo olisi kyllä hieno juttu onnistuessaan. Itsehän pelailen Fortune Clubissa ja kun meidän joukkueemme koostuu lähes pelkästään entisistä Pelit Online -pelaajista (kuten minä), niin luulisi että voisi olla hyvinkin mahdollista saada tarvittava määrä pelaajia kokoon. Suuri ongelmahan on sitten...
  11. C

    Kiekko.tk

    Tuohan nyt on lähinnä publailun ongelma. Jos ja kun on hyväksi havaitussa joukkueessa, mukavien tyyppien kanssa, niin eipä vastustajien mahdollinen huono käytös kauheasti haittaa, kun ne voi laittaa hiljaisiksi latomalla maaleja. Ja mitä publailuun tulee, niin itse ainakin olen ratkaissut tämän...
Ylös