Hakutulokset

  1. C

    Kielipoliisit

    Ei kyse ole niinkään virheestä, kuin siitä, että hölmöjä sääntöjä voidaan korjata fiksumpaan suuntaan. Tuskin edes Iso suomen kielioppi on mikään lopullinen auktoriteetti. Muuttuuhan kielioppi muutenkin jatkuvasti ajan mukana.
  2. C

    Kielipoliisit

    Näin se toki kieliopin mukaan on oikein, mutta kysehän onkin sitten siitä, että kielioppi on tässä asiassa väärässä. Muutenkin näitä epäselviä kohtia voitaisiin korjata. Esimerkiksi jenkkejä nuoleskellen desimaalipilkun vaihtaminen desimaalipisteeksi toisi selkeyttä. Tekstissä on usein...
  3. C

    Kielipoliisit

    On se. Ainakin yliopiston teoreettisen fysiikan kursseilla olen nähnyt käytettävän.
  4. C

    Kielipoliisit

    Sivuunkirjoittaneelle on aina silloin tällöin ongelmallista kirjoittaa tietyt sanat nimenomaan erikseen. Sanaparit kuten ennen kuin, niin kuin, muun muassa, lukuun ottamatta ja lukuisat muut vastaavat yhdistelmät jäävät usein ilman välilyöntiä. Toki nämä huomaa jos vaivautuu tarkastamaan...
  5. C

    Kielipoliisit

    Kiitokset, selkis. Itselläkin pääaine on fysiikka, ja diffundoituminen oli tutumpi, mutta kuten sanottu, oudompi suussa. Sillä nyt kumminkin mennään, latinalle rispektiä.
  6. C

    Kielipoliisit

    Onhan tuo diffusoituminen ehkä taas luonnollisemman kuuloinen, mutta diffundoituminen kuitenkin voittaa google fightin, joka on tunnetusti yksi luotettavimpia keinoja saada vastauksia mihin tahansa vertailukysymyksiin. Lähinnä nyt siis kysynkin, olisikohan joku muu luonnontieteilijä törmännyt...
  7. C

    Kielipoliisit

    Kun tapahtuu diffuusiota, niin onko kyse diffundoitumisesta vai diffusoitumisesta?
  8. C

    Kielipoliisit

    Tätähän piti vallan hieman selvittää, koska pelkkä "palaa" ei voi kyllä olla oikein. Kuulostaa toki korvaan fiksummalta. Se tosin johtunee vain siitä, että normaalisti tuota käytettäisiin tuossa muodossa, mutta subjektin kanssa. Tyyliin "Jokerifanin housuissa palaa (soihtu)". Kaivaa ->...
  9. C

    Kielipoliisit

    Meikäläisen suussa kääntyy muotoon "paletaan".
  10. C

    Kielipoliisit

    Miksi ei tulisi välilyöntiä? Rinnastaisin itse tuon juurikin monisanaiseen ilmaukseen. Toki edustan itse modernimpaa koulukuntaa, joka käyttää viivoja voimassa olevien sääntöjen sijaan siten, että tekstin selkeys paranee. Esim. matkapuhelin-operaattori. No, ei paras esimerkki, mutta tyyli...
  11. C

    Kielipoliisit

    Juu, toki, ilmaisin ehkä itseäni epäselvästi, puhuessani kuvainnollisuudesta tarkoitin juurikin siis tuota "jäätyillä"-sanaa.
  12. C

    Kielipoliisit

    Kaatua, kaatuilla. Levittää, levitellä. Nuolla, nuoleskella. Miksi tässä olisi jotain erityistä? Sanaa vain käytetään kuvainnollisessa merkityksessään.
  13. C

    Kielipoliisit

    Oikeassa olet, tuskin muutetaan. Jos muuttuisikin, niin vain Victoria -> Viktoria, kuten brittien kuningatar Viktoria.
  14. C

    Kielipoliisit

    Vastaat itse ihan pätevästi kysymykseesi. Kun mennään muutama vuosisata taaksepäin, niin Epsanjan Carlosit tunnetaan meillä Kaarleina. Nimien suomalaistamisesta on pyritty eroon vasta viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Esimerkiksi, joissakin historiankirjoissa löytyy jo ranskalainen...
Ylös