Hakutulokset

  1. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Good for them. Vaikuttaa epäilemättä suoritukseen, mutta täydellä neljällä ketjulla olitte kuitenkin liikkeellä. Meillä lähinnä Niklas Romppasta - alkusarjan pörssikärkeämme - tuo joukkue tulosyksikköönsä kaipaisi.
  2. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Viimeisen puoli tuntia katsoin Turun pelistä. TUTO pystyi siinä paineistamaan jonkin verran, mutta omat maalipaikat käytettiin hyvin, ja lopussa päästiin heittämään 3‐5-maali tyhjiin. Peli on rauhoittunut paljon kaoottisesta RoKi-kotitappiosta. Kaiken kaikkiaan sarjassa tulokset menevät paljon...
  3. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Tänään vielä voitto LeKistä 5-2. Melko leveitä hymyjä hallilla. Ja 270 katsojaakin paikalla.
  4. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Ja sieltähän se tuli! LeKi menetti pojon Limingassa Kärppä-akatemialle. Yesh! Hokin U20 on SM-sarjajoukkue!
  5. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Niin, yhtä Hokin lisäpistettä huutaa tai LeKin pistemenetystä. Ja toki vielä on senkin jälkeen FPS Forssassa vastassa, eli kaksi ottelupalloa on käytettävissä. Tietyllä tavalla parasta on se, että joukkue on niinkin vahvasti kainuulainen kuin on eli Kyllönen (Elias), Savolainen, Tuomainen...
  6. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Ei liity suoraan mihinkään juniorijoukkueeseen, mutta JunnuHokkiin kylläkin. Eli nykyinen taitovalmentaja Janne Leppänen on siirtymässä Hermeksen taitovalmentajaksi ja uuden taitovalmentajan haku on käynnissä. Jännittävää nähdä, kuinka vetovoimaisena Hokki-organisaatio nähdään, ja millaisia...
  7. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Eipä tämä kaukana ole siitä, mitä ennen kauden alkua arvelin menevän. U20 ehti pyörähtää viikonloppuna yhden sijan ylöspäin SaPKo-voitolla. Kärkipelaajat Paakkola, Kemppainen ja Riihimäki ovat pelanneet tulosyksikkönä niin kuin saattaa odottaakin. Järvinen on parissa pelissä taannut voiton...
  8. C

    Hokin juniorijoukkueet

    Niin, ehdottomasti A:n pitäisi olla vetovoimainen, mutta mutta... Tulijoiden pitää olla vuonna 2001 tai myöhemmin syntyneitä, jotta laskettaisiin A-junnukiintiöön. Kyseisenä vuonna syntyneistä lukiolaisista todella iso osa eri urheiluakatemioissa olevista on 3,5 vuoden ajoituksella opiskelevia...
Ylös