Hakutulokset

  1. C

    Mestiksen televisiointi

    Eipä olisi haluttanutkaan katsoa.
  2. C

    Mestiksen televisiointi

    Elisa Viihteen kautta tuli koko ajan lähertys läpi nätisti Joensuusta. Ellei heti toisen erän alussa ollut jotain, kun myöhästyin koirankusetuslenkiltä tullessa puoli minuuttia. Ei pätkimistä, jäätymistä tai ongelmia. Eli melko kirjavaa tuntuu tekniikan toimiminen olevan.
  3. C

    Mestiksen televisiointi

    Jos kyse oli Hokki-SaPKo-pelistä, muistaisit varmaankin. Kyse oli ensimmäisestä Fanseatin ns. kuukauden pelistä, joka toteutettiin Fanseatin kamerakalustolla. Olen katsellut kyseisen pelin myös tallenteena, jossa ensimmäisen erätauon haastattelussa ja haastattelukuvassa on epäsynkkaa. Muutoin...
  4. C

    Mestiksen televisiointi

    Kajaanissa junnujoukkueiden pelaajia luistelee kiinteistöhuoltofirman mainospaidat päällä ja lapiot kädessä. He putsaavat sohjot maalin ja vaihtoaitioiden edestä (jos pelaajat älyävät siirtyä tieltä pois). Samalla kuuluu em. yrityksen äänimainos. Yritys saa runkosarjan aikana n. 42 minuuttia...
  5. C

    Mestiksen televisiointi

    Tänään olisi ilmaista nettilähetystä tarjolla siis Hokin ja Jyp-Akatemian pelistä Kajaanista. Löydettävissä ustream.tv:n Hokin kanavalta. Sangen kokeiluasteinen homma (ensimmäinen oikea lätkäpeli lähes kaikille kuvaajille, rookieselostajat) mutta mistä sitä tietää, saattaa toimiakin. Itse odotan...
Ylös