Hakutulokset

  1. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ex-Jokerit olympialaisissa: Valtteri Filppula 6gp 0+2 +2 - Kapteeni johdatti joukkojaan esimerkillisesti kentällä ja sen ulkopuolella (mm. mitalien jako). Alkukesästä kolmen kullan kerhoon? Ensimmäisiä kokonaisempia junnukisamuistoja on 03-04, kun Filppula ja Lepistö johdattivat Suomen...
  2. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Puhumattakaan, että Marjamäen kaudella runkosarjoissa sijoitukset on olleet: 9. 5. ja 10, joita toki voi halutessaan koittaa lähteä purkamaan mm. pelikentän tasaantumisella esim. palkkakaton myötä. Jalosen ekalla kaudella oltiin sijalla 12 KHL-ajan selkeästi huonoimmalla joukkueella, jossa...
  3. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ainakin irtopisteiden määrä lisääntyisi runkosarjassa, kun olisi joku jonka voisi jopa odottaa rankkarista kiekon sisään laittavan. E: Vaikka toki Ahdinkin kaudella se taisi mennä niin, että alkukaudesta kun kerran epäonnistui rankkarissa, niin seuraavat veti sitten vasta loppukaudesta jonkun...
  4. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Zapo oli ns. Stand-By maalivahti. Harjoitteli ja piti itseään kunnossa Yhdysvalloissa ja Augsburg olisi tuonut hänet Saksaan, mikäli olisi ollut tarvetta. Eli ts. joku seuran tuolloin ehjänä olleesta maalivahtikolmikosta (Keller, Borst, Kickert) olisi loukkaantunut pidemmäksi aikaa.
  5. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Sveitsissä Ryan Gunderson on Fribourg-Gotteronissa rikkonut seuran runkosarjan yhden kauden puolustajien piste-ennätyksen. Kasasi 51 otteluun 9+36=45, kun edellinen ennätys oli kanadalaisen Mike Gaulin 44 otteluun tehty 11+29=40 vuosituhannen alusta. Samalla Gunderson luonnollisesti voitti...
  6. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Onnea Tyrväinen, Kiviranta, Ohtamaa, Sallinen, Lindbohm, Lankinen, Jokiharju, Jalonen sekä tämän kauden jälkeiset eksät Manninen, Helminen (oliko vielä muita?). Ei olisi Kivirannastakaan ihan uskonut aikanaan. Pitäisi signata mahdollisimman nopeasti, mutta taitaa vaan olla Omskilla oikeudet.
  7. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Oli kyllä uskomattoman hienoa aikaa Karlssonin visiitti. Saman tien kun edellinen peli loppui, niin alkoi odottaa malttamattomana seuraavaa matsia. Joskin osa jännityksestä oli myös sitä, että pelaako Erik vielä seuraavassakin pelissä. Toki sitten myöhemmin ilmoitettiinkin ihan tyylikkäästi...
  8. B

    Ex-Jokerit maailmalla

    Leino oli varmaankin oma kaikkien aikojen suosikkipelaaja ja pisti silmään valkoisine luistimineen jo Ilveksessä, mutta tietysti "rakkaus" leimahti liekkeihin kun sai oikean nutun päällensä. Vaikkakin vain kaudeksi, mutta millainen kausi. Toki niin oli Kärpissä Janne Pesosellakin. Sieltä sitten...
Ylös