Hakutulokset

  1. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Hopeaa tuli ja onhan se pettymys ilman muuta. Jotenkin ainakin itselläni pari mestaruutta tekee tästä kuitenkin huomattavasti helpommin kestettävän tappion kuin aiemmat häviöt. Koko kautena ei ollut samanlaista voiton nälkää kuin kahtena edelliskautena. Pettymyksestä virtaa ja motivaatiota ensi...
  2. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Ihmeen hiljaista on ollut viime aikoina taas muutaman nimimerkin osalta. Loistava esitys Tapparalta tänään. Avauserässä Tappara ei antanut TPS:lle mitään saumaa ja hyökkäykset vyöryivät koko ajan vieraspäätyyn. Kaksi erää sitten hiukan jalka kaasulta huomista ajatellen ja silti ei tullut hätää...
  3. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Eihän se nyt kenellekään voi tulla yllätyksenä, että Laineelle maistuu NHL-tyyli paremmin kuin liigassa vallitseva pelityyli. Samalla täytyy sanoa, että Rautakorven Tappara on käyttänyt träppiä vähän verrattuna Tapolan aikaan. Osaltaan se näkyy myös ei niin loistokkaisssa tuloksissa.
  4. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tämä on totta ja samaa oli nähtävissä jo viime kaudella kuten jo aiemmin jossain ketjussa tuli todettua. Tapparan trap ei ole entisensä. Sehän ei tietysti toimittajia haittaa kuten Jatkoajan ennakosta voi lukea. "Tappara tunnetaan keskialueen trap-puolustuksen mestarina." En viitsinyt lukea...
  5. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tappara kuitenkin päästi tasaviisikoin 6 pelin aikana vain 4 maalia omiin. Se on erinomainen luku, joten viisikkopuolustus toimi kokonaisuutena hyvin. Alivoima sakkasi (/KalPan ylivoima toimi) puolessa peleissä ja sen ansiosta KalPa pysyi yksittäisissä peleissä mukana. Nämä ovat kuitenkin aina...
  6. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tapparan alivoima oli sarjassa heikkoa prosentin jäädessä lukuun 65.22. Yksi maali tuli sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen, joten todellinen luku on vielä heikompi. Toisaalta KalPa iski nämä 9 yv-maaliaan vain kolmessa pelissä. Kolmessa pelissä Tappara onnistui pitämään KalPan ylivoiman...
  7. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tasakentällisin ei Haapalan puuttumista juurikaan huomannut, mutta ylivoima kyllä kaipaa hänen rauhallisuuttaan. Totta kai sen pitäisi pyöriä noillakin miehillä, mutta Haapala on ehkä liigan paras mies ylivoimalla.
  8. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tietäjät tietää. Paljon jäi parannettavaa etenkin erikoistilanteissa mutta on tässä melkein viikko aikaa taas yrittää saada niihin jotain tolkkua. Haapalakin ehkä jo silloin pelikunnossa.
  9. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Hyvä kiteytys. Jotenkin oli vielä sellainen tunne, että jos KalPa olisi tullut tasoihin, Tappara olisi ottanut hyökkäyspelin haltuun ja käynyt tekemässä maalin. Tämä nyt ei perustu oikein mihinkään, mutta peli sai aikaan luottavaisen olon. MOjanen oli varmaan taas asunut Hakametsässä...
  10. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Rautakorpi peluuttaa kaikkia viime vuosien mitalit kaulalla lisäpainoina, joten ei se ihme ole, että hiukan liike kärsii.
  11. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tappara pelaa tänään kolmatta playoffpeliään ja Mikkola on kyllä ollut kaikissa mukana.
  12. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Viime kausina nähty oikeasti passiivinen ja tiivis neliö voisi toimia edelleen, mutta nyt on nähty huonoa välimuotoa. Neliö ei toimi yhtenäisesti vaan joku lähtee paineistamaan mutta muut eivät reagoi tähän oikein. Samaa vikaa siis kuin viisikkopelissä. Passiivinen mutta silti repaleinen...
  13. B

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Tapparan puolustuspeli meni vahvasti tähän suuntaan jo viime kaudella Tapolan valmennuksessa. Kauden -16 teräksinen träppi vaihtui korkeampaan karvaukseen ja oman puolustusalueen keskustan tukkimiseen. Vastustajat alkoivat päästä helpommin alueelle, mutta maalipaikkojen määrä ei lisääntynyt. Kai...
Ylös