Hakutulokset

  1. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Pelicans pystyy räpiköimään tässä sarjassa mukana jotenkuten niin kauan kuin Olkinuoran jäätävä vire kestää. Täytyy nyt toivoa että hänen kuuppansa kestää tai tämä sarja kääntyy rumin lukemin HIFK:lle.
  2. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kolmossijan haltuunottaminen olisi nyt todella tärkeää jotta Kärpät ei voi tulla vastaan ennen finaalia. Onneksi tuo ei ole todellakaan mikään mahdottomuus tällä hetkellä koska TPS rämpii aika pahasti.
  3. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Onko Olkijussille tehty jatkopahvi ja Skarek ilmoittanut lähtevänsä ensi kaudella Pohjois-Amerikkaan? Jostain tämä Skarekin koirankoppi johtuu.
  4. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Nyt sitä Skarekia maalin suulle seuraaviin peleihin. Meidän ainoa mahdollisuus pleijareissa on se että hän pääsee aikasempaan vireeseen. Ihan turhaa yrittää tasapainoitella nuoralla loppukautta koska ei se tuosta paremmaksi tule. Se on sitten turha kesken ottelusarjan alkaa ajamaan Skarekia...
  5. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Aaltonen on pelannut kyllä vähän arasti etenkin näissä parissa viimeisimmässä pelissä. Parasta tekemistä häneltä nähtiin omasta mielestä ekassa pelissä vaikka tehdyt pisteetkin unohdettaisiin. Onko tämä nyt sitä pellailua vai alkukankeutta uudessa joukkueessa niin en tiedä mutta kyllä hänelle...
  6. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kousa siirtyi jo henkisesti löhöilemään sohvalle Eiran penthouseensa.
  7. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Olkinuora päästi anteeksiantamattomia maaleja jotka nyt pystyttiin antamaan anteeksi ison johdon takia. Mikäli tämä olisi ollut yhden maalin peli ja HPK olisi voittanut niin Olkinuora oltaisiin jo kivitetty ja vaadittu Janne Juvosta tilalle.
  8. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Onko kukaan nähnyt sitä Ylösen hehkutettua laukausta tällä kaudella? Yleensä sieltä tuntuu vain lähtevän joku ripuliranne suoraan veskarin syliin tai ohi maalin.
  9. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Pelicansin oma Puljujärvi. Preseasonilla väläytteli mutta runkosarjassa hävisi sitten täysin kuvioista. Taitaa Lahtinen seurata Puljun jalanjälkiä farmiin. Kannattaa kuitenkin muistaa että tämä on Lahtisen ensimmäinen täysi kausi Liigassa ja että hän on vasta 19-vuotias. Kyllä hänestä vielä...
  10. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Björniselle vaan lisää vastuuta. Pelaa tällä hetkellä hyvin ja helvetin kovalla itseluottamuksella.
  11. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Olkinuora on esittänyt juuri sellaisia otteita joita häneltä on voinut odottaakin edellisten kausien perusteella. Hänestä ei ole liigajoukkueen ykkösmaalivahdiksi mikäli tavoitteet on päästä muuallekkin kuin kymppisakin ulkopuolelle. Skarek on tietysti myös kysymysmerkki vielä mutta hän on ollut...
  12. B

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kyllähän tuo esimerkiksi yhtä Jesse Saarista kaipaisi jotta saadaan lisää maalintekotaitoa kehiin.
Ylös