Hakutulokset

  1. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Näköjään SaiPa on onnistunut taas hankkimaan ihan ok pelimiehen, koko peliä en tosin nähnyt. Tästä on jo puhuttu monta kertaa mutta kyllä tuo ottaa päähän kun SaiPa vie meitä pelillisesti sekä pelaajascouttaksien osalta satanolla vaikka suunnilleen yhtä suurilla pelinappuloilla pelataan.
  2. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Se nyt tästä puuttuisi jos Rajaniemi vuokrattaisiin pois ja jätettäisiin tilalle kaksi hiljattain lasaretista palannutta veskari joiden pelikunto on mysteeri. Toivotaan että on kyse jostain flunssasta tai muusta pienestä vaivasta.
  3. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Nyt sitten jännitetään että kuka lähtee Tampereelle. Toivottavasti se sitten on se Jaatinen, Potulnysta en luopuisi vielä tässä vaiheessa. Muita mahdollisia vaihdokkeja en edes halua miettiä.
  4. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Todella tyytyväinen olen tähän vahvistukseen, ei taida olla parempiakaan saatavilla tällä hetkellä. Saadaan sitä maalinteko potentiaalia jaettua useampaan kenttään. Luulen että Byers on kovimmillaan sitten keväällä, tämä voi olla ihan isokin ''ryöstö'' loppujen lopuksi.
  5. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Sopimukseton Jesse Niinimäkikin alkaa näyttää vahvistukselta kun katsoo meidän tämän hetkistä pelaavaa kokoonpanoa sekä heidän suoritustasoa. Jos tulisi try-outin kautta ja hinta ei olisi kova niin häntä voisi jopa kokeilla. Tänään muuten Blood palaa kehiin, toivotaan ettei jää ainoaksi...
  6. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Veljeksiä ovat, isoveljellä ei ura sitten mennyt ihan halutulla tavalla.
  7. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Itse katselin samaa, onko tämä "äijämäisyys" viety jo vähän liian pitkälle?
  8. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tätähän tuo luultavasti tarkoittaa. Sattumaa että fanikaupassa myydään ''vanhoja'' fanipaitoja puoleen hintaan? Ihan vinkiksi kaikille että fanikaupassa myydään myös viime kauden pelipaitoja, mm. Latvalan ja Vartiaisen gameworn paidat löytyy tuolta, toki aika suolaiseen hintaan. Itse poistin...
  9. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Logo muutetaan maskottinsa ja valmentajiensa näköiseksi? Toivon että sitä ei nyt lähdettäisi radikaalisti muuttamaan. Eihän sitä tiedä että jos Matikaisen ykkösehtona Pelicansiin tuloon liittyen oli se että logo pitää vaihtaa ärjympään. Mainehan siinä miehellä menee jos rupeaa valmentamaan...
  10. B

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Eiköhän se Suikkanen ole. Kaikki merkit viittaa siihen ja en tällä hetkellä näe oikein muutakaan vaihtoehtoa.
Ylös