Hakutulokset

  1. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Taisi Laukoja laukoa nyt ohi maalin. Aika erikoinen tulkinta kyllä Kerttulan kommenteista.
  2. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Tämän Kerttula kyllä tarjosi ihan itse aika luolla suoraan SJS:n lapaan :D
  3. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Niin, yksi pohtimisen arvoinen asia on itse asiassa se, että onko tässä joukkueessa oikeasti edes kärkeä. HIFK:sta sellainen ainakin löytyy. Ei se taida erisnimien kohdalla mennä ihan noin. "Ruuttun" on ihan kelvollinen taivutusmuoto. Mutta niin on "Ruutun"kin. Itse käytän samaa kuin sinä.
  4. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Eihän siinä olisi ollut mitään pointtia kummankaan puolesta lopettaa yhteistä taivalta kahden Covid-kauden jälkeen. Ihan normaaleina kausinakin olisi ollut todella lyhyt aika millekään muutokselle tuossa pestissä.
  5. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    ^ Kyllä tuohon pitää lisätä myös kausi 00-01, joka alkoi Ismo Läntisen luotsaamana. Ässät teki uuden ennätyksen voitottomien pelien putkessa kauden alusta. Olikohan 16. peli, kun tuli kauden ensimmäinen voitto? Tuuletusta alkoi tapahtumaan 11-2 Bluesille kärsityn tappion jälkeen. Muistan...
  6. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Olin tarttumassa samaan, mutta ei yllätys, että oltiin jo tartuttu. Kausi oli paska, mutta aika hirveämpää jääkiekkoa on nähty useampaankin otteeseen 2000-luvulla.
  7. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Kyllä Mestistä voidaan voidaan pitää suomalaisena huippujääkiekkona. Sen vuoksi sen asemasta onkin niin paljon keskustelua viime vuosina ollut. Se on liiton hallinnoimmista sarjoista numero yksi. Varmasti myös mediapeliä toki ja tilanteen liioittelua, mutta kaksi seuraa jo todistetusti lopetti...
  8. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Toki tuon jälkeen taisi tulla vielä tukipaketit seuroille Liigassa ja Mestiksessä (ja siis ainakin SaPKo ja RoKi lopettivat toimintansa tältä kaudelta).
  9. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    RoKi ja SaPKo ainakin lopettivat jo kautensa. Tiedä sitten onko noita liiton alaisissa sarjoissa vielä enemmänkin? Nummelahan ei kuulu liigan työntekijöihin.
  10. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Aika paljon täällä pistetään suoraan liigan johdon piikkiin tämä, vaikka todennäköisesti liigan johdolle ollaan pistetty painetta nimenomaan muiden seurojen toimesta. Tietyllä tavallahan Kerttula astui oman reviriinsä ulkopuolelle lähtiessään arvioimaan muiden seurojen taloudellista tilannetta...
  11. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Toivolan ensimmäisenä kautena Ässät oli viides. Mestaruuskausi oli toinen kausi. Vaikea uskoa, että Kerttula olisi hyväksynyt tuollaista. Varsinkin, kun hänellä oli omat ehdot sille, miksi ylipäätään ottaa pestin vastaan. Lensi kaikki ne hienot suunnitelmat romukoppaan siltä istumalta, kun...
  12. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Olisi kieltämättä kiva nähdä Tommi välillä kommentoimassa Ässienkin urheilullista puolta. Esimerkiksi sitä, että miten nämä hänen peräänkuuluttamansa arvot näkyy tuolla kaukalossa.
  13. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Tai kapeampana rinkinä. Ei Dixonin sopimuksen jälkeen alaketjujen taso ollut ongelma vaan se, että rinki ei olisi kestänyt montaakaan loukkaantumista. Toki Ässien pelaajabudjettikin oli 2,15 miljoona tjsp.
  14. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Täytyy kyllä ihmetellä, kuinka kaikki eivät ole vieläkään perillä siitä, että Ässät operoi ihan eri markkinoilla tällä hetkellä kuin jotkut seurat tekivät viime talven ja kevään aikana. Kärsivällisyys on palkittu nyt ruhtinaallisesti.
  15. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    X on ehkä Nuutinen? Kivelältä odotan ensi kaudella myös enemmän, kunhan pysyisi nyt vaan terveenä. Hemmetin vaikeaa tulla takaisin noin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Jos ykkösketjua päätetään uusia ja pitää jostain kuluja karsia siitä johtuen, niin muutamasta leveyshyökkääjästä voidaan luopua...
  16. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Tämä on toki se lähtökohta, mutta voi sitä toki spekuloida myös upgreidauksella pelaajistossa.
  17. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Mikä muuten Sakari Salmisen palkka muuten oli verotuksessa? Mielestäni Ässät ei edes tarvitse paljoa. Jos Spinkit lähtevät, niin kaksi kärkihyökkääjää huhutun Nuutisen lisäksi ja mahdollisesti yksi pakki. Muuten joukkueen voisi pitää kutakuinkin kasassa. Myönnän sen, että olisi riskittömämpää...
  18. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Se on Kerttulan tehtävä löytää ne pelaajat. Spinkit on pelinopeita ja luisteluvoimaisia pelaajia. Pidän kaksosista, siitä ei ole kysymys. Mutta mietin edelleen, että miten hyviä ovat vertailussa top 6 -joukkueiden isoihin poikiin. Viime kaudella täällä oli esim. Sakari Salmisen, joka...
  19. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Ehkä jotain tuolta väliltä? Eli Ässät maksaa loppusopparin tästä Kärppien sopparista (40 000 € tms.?) ja ensi kaudella tulossa jonkinlainen palkanalennus. Tuskin mies silti nälkää tulee näkemään.
  20. B

    Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

    Pisteiden valossa uran paras kausi on vielä edessä, uskallan väittää. Kärpät oli vaan väärä siirto väärään aikaan miehelle.
Ylös