Hakutulokset

  1. B

    Vihreä Liitto

    Ei se nyt ihan noinkaan toimi. Tuolla ajatusmallilla meidän ei kannata tuottaa sähköä ollenkaan koska jossain sitä tuotetaan kuitenkin. Onhan se nyt perhana kallista rakentaa se ydinvoimala, mutta kun ne Venäjänkään vanhat voimalat ei tuota sähköä loputtomiin. Lisäksi Venäjällä ne voi nauraa...
  2. B

    Vihreä Liitto

    Mitenkäs se meni se, että pitää näyttää muille esimerkkiä, että eihän ne päästöt nyt oikeasti pahat ole (no oikeasti zilissä on), mutta kun esimerkin takia pitää kärsiä. Paitsi siis Vihreät joiden esimerkillisyys lakkaa kun aletaan puhumaan omista toimista.
  3. B

    Vihreä Liitto

    Aiempaan ydinvoimakeskusteluun liittyen Hesarissa oli eilen todella mielenkiintoinen ja hyvä juttu liittyen tuulivoimaan ja vetyyn. Valitettavasti voi olla maksumuurin takana, mutta laitetaan tähän nyt yksi hyvä esimerkki jutusta. Menisi toki ilmastonmuutoskeskustelunkin alle, mutta täällä...
  4. B

    Vihreä Liitto

    Juu ja siis jo pelkästään nuo luontoarvot, kuten jutussa oli, että tuhansia lepakoita, isot linnut yms. hätää kärsimässä tämän edessä. Näidenhän pitäisi olla juuri sellaisia asioita mitä Vihreiden pitäisi ajaa.
  5. B

    Vihreä Liitto

    Olen miettinyt linkatakko vai ei, mutta laitetaan nyt kuitenkin, voihan tämä toki olla vanhakin juttu ketjussa. Itse linkin juttu kun on jo kuitenkin vähän vanhempi, mutta edelleen ajankohtainen. Liittyy siis vahvasti aiempaan keskusteluun Vihreiden ydinvoimanvastustuksesta. Pahoittelut jos on...
  6. B

    Vihreä Liitto

    Miksiköhän tästä ei esim. GTK ole löytänyt mitään merkkejä? https://www.gtk.fi/uutta-tietoa-jarviemme-pohjista-miten-turvetuotanto-vaikuttaa-alapuolisten-vesistojen-pohjakerrostumiin/
  7. B

    Vihreä Liitto

    Taisit tässä kuvata juuri fundamentaaliuskovaisella itseäsi, kun sokeasi uskot tämän itsellesi oletettavasti täysin tuntemattoman tyypin tutkimusta automaattisesti ja aukottomasti paikkaansapitäväksi. Sokealla uskolla koska hän on hei tiedemies, niin sen täytyy pitää paikkaansa.
  8. B

    Vihreä Liitto

    Antimaterian olemassaolo on jo todistettu ja sitä on hiukkaskiihdyttimissä luotu, samaten alkuräjähdyksen jälkikaiku on jo fysiikassa todistettu. Siksi nimen omaan puhuin gravitoneista, koska ne on toistauiseksi vain oletuksen asteella, kuten on ei todennetut norppien hukkumismäärät verkkoihin...
  9. B

    Vihreä Liitto

    Minä olen vain todennut, että todennetut kuuttikuolemat ovat pysyneet samalla tasolla, kannan kasvusta huolimatta. Molemmat ovat todistettua faktaa. Ne löytyvät myös siitä tutkimuksesta, sekä useista muista lähteistä. Tuskin sinäkään haluat asiaa kiistää? Miksi siis todennetut asiat ja nämä...
  10. B

    Vihreä Liitto

    Se lutuisuus väite on kyllä täysin validi kun asiasta on alkanut mm. luonnonsuojeluliitto tekemään jotain yleisökyselyitä ja käyttää sitä argumenttina suuntaan tai toiseen. Ei ihmisillä ole mitään aikaa perehtyä mihinkään oikeasti tutkittuun dataan, vaan ne vetää mutu tuntumalla ja norpat on...
  11. B

    Vihreä Liitto

    En minä käsittääkseni niin sanonut, vaan sanoin, että olen eri mieltä asioista. Ei se että on eri mieltä tarkoita, että faktat ei olisi hallussa, vaan toiset katsoo esim. turpeen tuotantoa sen mukaan paljonko saastuttaa ja toiset sen mukaan montako työpaikkaa ne luovat ja montako veroeuroa...
  12. B

    Vihreä Liitto

    Hyvä, että nostit asian esille. Kerrot varmaan mistä seuraava johtuu. Olethan bilogian asiantuntija. Our analyses show that the estimated bycatch numbers in recent years were approximately half those in the early 2000s, whereas the observed bycatch numbers of juveniles (Fig. 7) remained...
  13. B

    Vihreä Liitto

    Missä minä olen sanonut luottavani? Asun tässä Saimaan rannan välittömässä läheisyydessä ja hyvä ystäväni työskentelee luonnonsuojeluliitossa ja hänen ydinaluettaan ovat nimen omaan norpat ja niiden suojelu. Minä voin siis pidättäytyä ihan itse jo kauan aikaa tietämissäni asioissa vaikka en...
  14. B

    Vihreä Liitto

    Yleensä ihmiset tietää aika hyvin paikallisien eläinten elinolosuhteista jos ne asiat heitä kiinnostaa. Sen sijaan Jatkoajassa muka pätemällä anonyymisti kuinka on jonkun alan X asiantuntija, vaikka ei tietäisi itseasiassa tässä tapauksessa norpista mitään toki saa sinulta näköjään pisteet...
  15. B

    Vihreä Liitto

    Kai sinä nyt ymmärrät, että noi kiellot silti ei vaikuta kuin 25% kaikista kuuttien kuolemista verkkoihin. Niillä ei estetä siis kaikkia kuuttien kuolemisia, vaan 25% niistä. Eli 2/vuosi.
  16. B

    Vihreä Liitto

    2016- 2020 kuollut 11 kuuttia noihin muikkuverkkoihin (ei per vuosi, vaan yhteensä). Siitä voit laskea, että tekee 2 per vuosi. Samaan aikaan on syntynyt n. 30 kuuttia vuodessa, iso kiitos apukinosten ja uusien kehitettyjen tekopesien. Kuuteista kymmenkunta kuolee jo pesäänsä eli tästä 20 siis...
  17. B

    Vihreä Liitto

    Älä sie savonlinnalainen siellä ala oululaista ojentamaan kun siellä on parempi tietämys norpista, Vihreistä, Saimaasta ja kaikesta muustakin. Älä mene lähre sinne, kyllä se tietää paremmin.
  18. B

    Vihreä Liitto

    Toki jatkoaika (sen foorumi) on eri asia kuin poliittiset tahot, mutta minä vaadin lisää ydinvoimaa, hinnoista huolimatta. Tämän hetken 20% osuus on yksinkertaisesti liian alhainen ja minä haluan meidät pois Venäjän tuontisähkön piiristä koska huoltovarmuus. Lisäksi jokainen prosentti lisää...
  19. B

    Vihreä Liitto

    Lisäisin tähän vielä, että kaikki sellaiset tulevaisuudenkuvat joissa aletaan fossiilisia korvaamaan jollain muulla käyttökelpoisella tavalla tulevat vaatimaan sähköä. Siis on se sitten sähköautot, vety, keinotekoinen polttoaine vedystä ja hiilidioksidista jne. kaikki nykyiset tulevaisuudenkuvat...
  20. B

    Vihreä Liitto

    Turhapa tuosta on itseensä ottaa, minusta oli aika huonosti uutisoitu, tai huonosti, mutta sanoisiko epäselvästi. Minäkin sain tuosta nopeasti sen kuvan, että siellä oltaisiin jo ydinvoimaloita rakentamassa tuolla sopimuksella, mutta ei näköjään. Ydinjätteen loppusijoituksesta luki...
Ylös