Hakutulokset

  1. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Kansainväliset pankit ne meidänkin valtionobligaatiomme on hankkineet. Luonnollisesti määrällisesti vähemmän, koska olemme paljon vähemmän velkaantuneita, mutta varmasti hyvin samassa suhteessa. Lisäksi Suomen teollisuus on kansainvälisesti paljon merkittävämpi sekä verkottuneempi, jonka...
  2. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Suomen talous on suurempi, kuin Kreikan talous.
  3. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Jo epäilyksien tämmöisestä toiminnasta olisi pitänyt riittää torppaamaan Lindenin nousu ministeriksi Kiurua sijaistamaan. Tuolloin demareille oli ilmeisesti tärkeintä, että saatiin tiukan koronalinjan kannattaja ministeriksi ja Linden vaikutti siihen sopivalta. Vaikkakin Linden sitten...
  4. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Ja tässäkin voi kestää pitkä aika, koska kuilu on kasvanut erittäin syväksi. Pelkästään Marinin poistuminen tuskin tuo ketään demareista persuihin karanneita takaisin, vaan tehdystä politiikasta riippuen joitakin pidemmän ajan kuluessa. Sen sijaan Marinin myötä demareihin siirtyneiden...
  5. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Marinin aikana SDP oli valeliberaali puolue. Huolimatta siitä, että Marininkaan aikana SDP ei edistänyt eikä millään lailla priorisoinut sosiaaliliberaaleille / vihreille arvoliberaaleille tai vasemmistoliberaaleille tärkeitä asioita, Marin onnistui pitkälti omalla persoonallaan semmoisen kuvan...
  6. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Näinpä. Jos nuorella ihmisellä on vaikea vaihe elämässä, voi se monesti oireilla vaikkapa päihteiden ongelmakäyttönä, muina riippuvuuksia, koulun / työn / harrastusten laiminlyömisenä ja monenlaisina pikkurötöksinä, mutta eläimen kidutustappaminen vaikuttaa kyllä semmoiselta toiminnalta, että...
  7. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Oikea kysymys lienee, että onko Näkkäläjärvi tuon tapauksen jälkeen hakenut ja saanut psykiatrista apua. Kyseessä on mielestäni teko, jota normaalilla tavalla empaattinen ihminen ei yksinkertaisesti tee. Mitään tekemistä tällä ei tietenkään silti ole sen keskustelun kanssa, että missä määrin...
  8. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Onko Husu Husseinilla joitakin tuomioita? Muistelen, että hän lähinnä osoittautui valehtelijaksi. Tästä kyllä Hesarikin kirjoitti aika paljon. Edit. Juu, nyt löysinkin. Löytyy petostuomioita sosiaalietuuksien väärinkäytöstä. Kyseessä on henkilö, joka varsin monin tavoin on aiheuttanut haittaa...
  9. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Muistaakseni näitä maksumuurin takana olevia juttuja ei saa copy-pasteta tänne. Referoin siis lyhyesti: Tuossa jutussa kirjoitetaan, että HS alun pitäen julkaisi listan kaikkien puolueiden ehdokkaiden saamista tuomioista, mutta ilman nimiä tapauksissa, joissa tuomio oli alle vuosi vankeutta...
  10. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Se oli muuten itse asiassa juuri HS, joka Näkkäläjärven rikokset toi julkisuuteen vuoden 2019 eurovaalien alla. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006111570.html
  11. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    On taas etenkin X:ssä harvinaisen raskas keskustelu käynnissä, kun Näkkäläjärven rikoksia "verrataan" persuministerien kirjoituksiin. Persujen kohdalla kyse on heidän tekemästään politiikasta. Siitä, että vanhat kirjoitukset - joista ei haluta irtisanoutua - antavat olettaa ministeriasemassa...
  12. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Olen kyllä tässä vahvasti eri linjoilla kolmelta osin: 1. Lopulta ei ole merkitystä, onko medialle joku vinkannut vai onko impulssi tullut talon sisältä. Ne joka tapauksessa tekevät itse asiaan liittyvän journalistisen työ journalististen periaatteiden mukaisesti. Ne myös tekevät itse...
  13. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Ok.
  14. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Vasemmisto: - Helsingin Sanomat - Yleisradio - Ilta-Sanomat - Iltalehti - Maakuntalehdet - Frankfurter Allgemeine Zeitung - Süddeutsche Zeitung - BBC - Le Monde - ym. Vastapuoli: - Lautajonnet Näinkö? Vai olisiko kyse nyt sittenkin vain siitä, että vakavasti ja kohtuullisen vakavasti...
  15. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Sitä, miten poliitikko on rakentanut poliittista uraansa ja kerännyt suosiota sekä kannatusta on syytä tutkia ja kommentoida journalismin keinoin jatkossakin. Laadukkaat mediat kyllä ymmärtävät, milloin kyse on tästä ja milloin yksityiselämän tirkistelystä. Poliittisten mielipiteiden sekä...
  16. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Mulle on ihan sama, miten esim. Antti Lindtman, Jussi Halla-aho tai Riikka Purra ovat hönöilleet teineinä, lukiolaisina tai opiskelijoina. Ei voisi hirveästi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan relevanttia on se, miten esim. Antti Lindtman, Jussi Halla-aho tai Riikka Purra ovat rakentaneet...
  17. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Tämäkään ei ole mielestäni se ongelman merkittävin osa, ja onhan Suomessakin jotkut suht talousliberaalitkin ja jokseenkin oikeistolaiset tahot puhuneet windfall-verosta sekä energiayhtiöiden velvollisuudesta avata kustannusrakennettaan. Monesti näissäkin ehdotuksissa vaikuttaa tosin olevan oma...
  18. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Näinpä juuri. Kerron tositarinan. BitterX (nimi muutettu) tykkää kovasti saunomisesta. Niin paljon, että hän mielellään lämmittäisi saunan joka ilta ja oikein pitkän kaavan kautta. Sen sijaan kun sähkön hinta on pirun korkea, BitterX ei lämmitä saunaa joka ilta, koska se tulee hitokseen...
  19. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Mikä johtaa siihen, että kotimainen kapasiteetti loppuu kysynnän kasvaessa useammin / pidemmiksi ajoiksi ja joudumme tuomaan enemmän sähköä ulkomailta kalliimmalla kuin sitä myydään käyttäjille -> joku maksaa erotuksen.
  20. B

    Sosialidemokraatit – SDP

    Tästä demareille pohdittavaa ekonomistin näkökulmasta: Linkki: https://twitter.com/JuhaItkonen/status/1603099193572265984?t=q2570gh7iC8YNghwLp1zPA&s=19 Sitä voi ensin vaikkapa ottaa ajatusleikin, että mitä kenties voisi tapahtua, jos banaaneilla olisi hintakatto. Tai kaljalla.
Ylös