Hakutulokset

  1. B

    Ralliketju

    Ei haittaisi oikeasti yhtään, jos vaikka ukkoja kiertäisi ilman hybridiä kakkosluokan puolelta kisoissa mukana. Voisi oikeasti olla tosi mielenkiintoista.
  2. B

    Ralliketju

    Oli kyllä mukava uutinen tuo Sesksin saapuminen pääluokkaan pariksi kisaksi. On oikeasti ollut todella hyvä ERC:n puolella, joten hienoa että pääsee nyt kokeilemaan ykkösluokan autoa. Latvia saa kuskinsa ja Ford voi testailla kaavailtua tulevaa autoa hieman, että miten ilman hybridiä tuo vehje...
  3. B

    Ralliketju

    Tähänkin vain lääkkeenä olisi se, että Shakedown toimisi samalla aika-ajona, jolloin lähtöjärjestys päätetään sen mukaan. Tämä on ollut joskus WRC:ssä ja on nykyään ERC:ssä. Siellä se ainakin toimii.
  4. B

    Ralliketju

    Yli päätään tämä tilanne on ajautunut siihen, ettei tuo pääluokan kuljettajakattaus vaihdu juuri yhtään. Samat ukot nyt ollut monta vuotta ja osa-aikakuskeja voidaan surutta pitää. Samalla R2:n puolella kuskeja tulee kokoajan lisää nyt kun ERC on myös selkeästi integroitu enemmän osaksi tätä...
  5. B

    Ralliketju

    Mielestäni kilpailun kasvaminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tämä nykyinen tilanne. Rally1 nykyisellä konseptilla oli paska investointi ja väärä suunta lajille. Yhtäkään valmistajaa ei tullut mukaan, eikä yhtäkään yksityistallia operoinut tänä aikana. Täytyy muistaa, että rallin...
  6. B

    Ralliketju

    Oikeita asioita paljon! Katsotaan lopullinen muotti ajan kanssa.
  7. B

    Ralliketju

    Sardinia on erinomainen mittari tänä vuonna kertomaan, että miten tiivistetympi formaatti toimii. Uskon, että vaikutukset ovat enemmän posia kuin negaa.
  8. B

    Ralliketju

    Juu näin tämän saman uutisen, että FIA kumoaisikin tämän 2026 ajankohdan ja tulisikin ensi kaudeksi jo Rally 2+ -autot. Melko villiä tornaria, mutta selvästi painetta on todella paljon jo kattojärjestön suuntaan ja hyvä sinänsä, että laji kiinnostaa edes jossakin määrin saada oikeaan suuntaan...
  9. B

    Ralliketju

    Ai että kyllä se fokus vaan tänä vuonna on tuolla Rally2 -luokan puolella. Olenko ainoa, vai onko myös WRC:n kanavat uutisoineet normaalia enemmän juuri kakkosluokkaa verraten pääluokkaan? En itse ainakaan tämän kauden pääluokasta juurikaan syty, kun ikuiset kakkoset poislukien Tänak ovat...
  10. B

    Ralliketju

    Hyvä alku Kallelta! Pääsi levittämään skeidat tielle muille
  11. B

    Ralliketju

    Hahhah. Saisi Skoda ja Citroen nousta vaikka pääluokkaan ensin ennenkuin latelevat ehtoja uudesta automallista.
  12. B

    Ralliketju

    Ja sieltä ainakin Dirtfish julkaisi videon: Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=tT16R1A2QmM
  13. B

    Ralliketju

    Ainakin ilmeisesti Tänakin siirtyminen Hyundaille on Neuvillen sanojen mukaan aika selvää touhua. Lappi tässä tapauksessa voisi siis ajaa kolmosautoa mikäli Hyundai lähtee Toyotan kanssa tuohon. Suninen sitten jonkun kanssa keikkakisoja. Nyt jää taas Ford lähinnä nuolemaan näppejään, ellei...
  14. B

    Ralliketju

    Voi Esuppi... Ei nyt tänä vuonna maistunut Amerikan mantereen pätkät.
  15. B

    Ralliketju

    Tänak on loppujen lopuksi melkoisessa pattitilanteessa. Miten Hyundai olisi tällä kertaa erilainen aikaisempaan stinttiin verrattuna? Neuville on ykköskuski ja sen mukaan mennään. Toisaalta näkisin Fordin ilomielin sellaisena tallina, jossa on nuorta kuskia kisaamassa ja piristämässä kilpailua...
  16. B

    Ralliketju

    Subarukin roikkui vielä sedanillaan vuoteen '07 asti. Sitten ottivat sen hatckback -mallin kaudeksi ja poistuikin finanssikriisin takia takavasemmalle. MRF:hän on ollut todella vahvalla jalansijalla ERC:n puolella, Toki onhan heillä selvästi aika vahva panostus sarjaan ja parhaat kuljettajat...
  17. B

    Ralliketju

    @Dino vastasikin juuri sen mitä itsekin piti. Se nyt on sivuseikka, että mikä on oikea termi nuotin korjaukselle. :)
  18. B

    Ralliketju

    Oli aamulla käsittääkseni nuotittanut tuon. Neuvillen hermot eivät ole olleet näiden vuosien aikana se vahvuus kamalan montaa kertaa.
  19. B

    Ralliketju

    Neuville... Pää pehmeä kuin pöydälle jäänyt levite. Aamun toinen kohokohta oli kun Evans oli rikkinäisellä autolla hybriditilassa puoli minuuttia nopeempi kuin Serderidis.
  20. B

    Ralliketju

    Joo ja siis noilla softeilla tuolla alustalla tuo on kyllä paljon EK-kilometriä. Huominen se kiinnostava onkin, kun Rovanperän ei tarvitse aurata.
Ylös