Hakutulokset

  1. B

    Tommi Taimi

    No, tuossa lainaamani viestin ensimmäisessä lauseessahan myönnetään, että annettu kritiikki ei perustu suorituksiin, vaan asemaan sekä maineeseen. Kritiikin antaminen on toki luvallista ja jopa toivottavaa, kunhan se pohjautuu nimenomaan suorituksiin. Enkä nyt ole myöskään kieltämässä urpoja...
  2. B

    Tommi Taimi

    Tuo jälkimmäinen osuus pitää toki paikkansa. Porissa on aina oikein tykätty kun päästään lyömään omia, milloin milläkin tekosyyllä. Se, että tätä keskenkasvuista urpoilua jaksetaan edelleen puolustella on jokseenkin käsittämätöntä.
  3. B

    Tommi Taimi

    Tänään puolustuksen toiseksi paras Niemeläisen jälkeen.
  4. B

    Tommi Taimi

    Voi olla, en ihan varma ole. Voi myös olla, että projisoin, koska itse olisin tuomareille tuollaisen suorituksen jälkeen huutanut.
  5. B

    Tommi Taimi

    Taimi vaikutti lopussa tyytymättömältä tuomarityöskentelyyn. Ymmärrän täysin.
Ylös